Joulu tulla jollottaa..

Väistämättä tänäkin vuonna se joulu sieltä tulla puksuttaa. Kaksi yötä ja sitten onkin jo "pukkipäivä". Sen jälkeen vietetään ja syödään vielä joulun viime rippeet ja sitten taas odotellaan vuosi. Sama kaava toistuu vuosittain. Ensin odotetaan innolla ja sitten huokaistaan ja aletaankin jo touhottamaan uutta vuotta.

Vietämme joulun perinteiseen malliin vanhempieni luona. Menemme jo tänään auttelemaan jouluvalmisteluissa, että saataisiin vähän rauhoitettua aina niin hesteistä jouluaattoa. Siskoni perhe tulee myös, eli koko perhe ollaan koolla. Kuten joku ehkä viime joulun merkinnästä muistaakin, niin on mukavaa viettää joulu perheen kanssa, mutta yleensä kuitenkin muutaman päivän yhdessäolo pienessä talossa riittää mainiosti. Tulemme mieheni kanssa kotiin ehkä tapaninpäivänä ihan hyvissä ajoin ja vietämme kotona oman jatkojoulun. Emme ota edes tänne tulleita paketteja mukaamme jouluksi vanhempieni luo, tuntuu niin turhalle ajeluttaa niitä edestakaisin ja ompahan jotain täällä kotikuusenkin alla odottamassa.

Minä jatkan joululomaa tammikuun ensimmäiselle maanantaille saakka, mieheni joutuu töihin heti joulun jälkeen. Onneksi minulla on kotona omia pikkuprojekteja, kuten maalausta ja palapelejä. Tulevan lastenhuoneen laipio suorastaan huutaa maalia ja pönttö onkin jo odottamassa välipäivien koittamista. Vietän ihan omaa lomaa rentoilun, pikkupuuhailun ja muun hassutuksen parissa. Aion nähdä kavereitakin; ne kun aina meinaa jäädä vähän vähemmälle näkemiselle tämän jouluhössötyksen aikaan.

Uuden vuoden suunnitelmat ovat täysin aukinaiset. Haluaisin viettää vuoden vaihteen kotona, koska olemme koko joulukuun ajelleet vain ympäriinsä ostamassa, hakemassa ja viemässä paketteja. Parin kaverin kanssa oli puhetta, että meille voisi tulla vuoden vaihteeksi saunomaan ja viettämään aikaa kavereiden kesken. On myös mahdollista, että olla kyhjötämme mieheni kanssa kaksin kotona valamassa tinoja ja tekemässä lupauksia (jotka ovat kyllä edelleen mielestäni melko turhia..). Sekään vaihtoehto ei ole yhtään huonompi, kahdenkeskinen laatuaika on viime aikoina ollut kortilla ja enää ei ole monta kuukautta aikaa olla vain kahden.

Toivotan kaikille mitä ihaninta joulunaikaa, lämpöä ja lähimmäisen rakkautta pyhillenne!
Palataan asiaan taas joulun jälkeen.

Haasteen purkaminen.

Tässäpä siis tämä keväällä vastaanottamani haaste ja nyt sitten pieni yhteenveto siitä, että kuinkas nämä halut ja haaveilut toteutui.

Vessan kalusteet

Tällä hetkellä vessassa on seinän levyinen, vanha ja jokseenkin nuhjaantunut pöytätaso, jossa lavuaari on kiinni. Vessassa ei ole lainkaan kaappeja. Tämän asian tahtoisin muuttuvan siten, että vessassa olisi mahdollista pitää tavaroita muuallakin kuin tämän hetkisessä rumassa peilikaapissa. Kalusteet antaisivat myös tilaa vessaan, sillä tämän hetkinen taso on melko leveä.


Eipä toteutunut tämä suunnitelma. Edelleen mielessä lähes joka kerta vessareissulla. Kyllä ne sinne huussiin vielä joku päivä uudet kalusteet ilmaantuvat.


Kaunistautuminen
Tällä tarkoitan sitä, että olisi todella mahtavaa jos olisin sinut naamani ja kroppani kanssa. Olen nykyään osittain jo päässyt tähän pisteeseen, mutta vielä olisi työtä jäljellä. Tämä asia on nyt ihan päästä kiinni, ei ulkonäön muuttamisesta. En ole kuitenkaan mikään laihduttaja, enkä myöskään nyttemmin kova kosmetiikan käyttäjä, joten kyse on itseni hyväksymisestä tällaisena kuin olen.

Kyllä! Henkisellä tasolla olen valmentautunut tässä todella pitkälle. Olen itsevarmempi kuin aikoihin ja koko ajan tuntuu tämä tunne kasvavan. JES! Laihtunut en ole, enkä sinänsä naamaltani miksikään muuttunut, mutta voin paremmin kuin ennen ja uskon sen myös vaikuttavan henkiseen puoleen, joka puolestaan näkyy päälle päinkin.

Hyvän hiustyylin löytäminen

Ihan yksinkertaisuudessaan siis haluaisin pään josta pidän ja jota en halua muokata koko ajan. En vain tiedä vielä millainen se on. Niimpä olenkin antanut parturille usein vapaat kädet, ehkä se lempitukka sitä kautta joskus löytyy.

Ei, ei ja ei. Olen pattitilanteessa hiusteni kanssa. Vuosikausia kestänyt värjäysbuumi on haperruttanut jo valmiiksi ohuet hiuskarvani ihan piloille (oma vika, tiedetään..). Maalle muuton myötä vetemme vaihtui kovaksi kaivovedeksi ja putket kuparisiksi, joka taas aiheuttaa blondattuun hiukseen kauniin vihertävän sävyn. Värjäsin viimeksi kesällä tummaksi tai punasiksi, jonka seurauksena hiuksistani putosi järestään pari senttiä latvoista. Eli kuivaa ja kuollutta haperoa kaikki tyynni. Nyt olen sitten pidättäytynyt värjäämisestä ja kasvattanut omaa luonnollista vaaleaani vihertävyyden ja kellertävyyden alta näkyviin. Käyn siis parturissa ehkä kerran 1,5 kuussa ja nyt ollaan jo parin sentin päässä omasta väristä. Homma hoidetaan siis hiljalleen, eikä vedetty kerralla kaljuksi. Mieleidtä hiustyyliä voin etsiä sitten, kun saan tämän keltaisen kökkelin pois.

Onnistunutta satoa kasvihuoneesta

Saimme nyt sitten viime viikolla tuonna pihalle kasvihuoneen. Mullat ovat jo asemissa, vain kasvit siis puuttuvat. En ole ikinä ollut mikään viherpeukalo, joten voikin olla kyseenalaista tämä kasvihuonesadon saanti.

Osittain tähän päästiin, osittain ei. Salaattia tuli valtavasti, mutta tomaatit jäivät muutamaa yksilöä lukuunottamatta raaoiksi. En tiedä, mikä tämän aiheutti, mutta pitää koittaa ensi kesänä paremmalla onnella ja pienemmällä tomaattimäärällä. Pottupelto tuotti kivasti ja saamme myös nauttia itse kasvatetuista sipuleista ja porkkanoista.

Kyky nauttia ihan vaan olemisesta

Eli ottaa ihan omaa aikaa. Olla tekemättä mitään. Loikoilla. Ei vaan meinaa malttaa, kun koko ajan silmiin sattuu jotain, minkä kimpussa voi alkaa ahertamaan. Sitä vaan jatkaa ja jatkaa ja sitten huomaakin kellon olevan jo niin paljon, ettei ehdi nukkumaan kuin 6 tuntia ennen töihin heräämistä.


Tämä on monipiippuista. Jossain vaiheessa kesää osasin nauttia ihan vaan olemisesta ja olin aika ajoin tekemättä mitään ilman stressiä. Nyttemmin olen oppinut nauttimaan tekemisestä ja tekemään ilman stressiä. Taito tämäkin. Osaan kuitenkin välillä ihan vaan olla nollat taulussa ja istuskella rauhassa.

Virkeämpi seksielämä

Tämä voidaankin sitten liittää suoraan tuohon edelliseen. Kun siis malttaisi viettää aikaa ihan tekemättä mitään, niin tämäkin puoli voisi piristyä.

Tämäkin puoli oli välillä varmaan virkeämmässä kunnossa, kun päästiin kesälomalle ja rentouduttiin. Nyttemmin tuntuu taas pimeät illat ajavan meidät useimmiten peiton alle vain nukkumaan, mutta hempeitä hetkiä riittää silti.

Raskaus

Ja tämähän saadaan aikaan jos edellinen toteutuu. Lisää aikaa, lisää seksiä, lisää vatsaa. Ei kai kukaan ole vielä haravan tai lapion kanssa pihalla heiluessaan tullut raskaaksi? Tämän asian kanssa en kuitenkaan hötkyile, enkä mietikkään koko asiaa joka päivä. Kyllä se sieltä pullahtaa, kun aika on joskus kypsä.

Niinhän siinä sitten kävi, että kun tämän asian miettimisen lopetti ja vaihtoi rennommalle vaihteelle, niin tärppihän se sieltä tuli. Tänään mennään viikolla 20+0, eli puolivälissä ollaan. Tämä vaikuttaa melko moniin ylempänä mainittuihin ja alempana tuleviin asioihin. On muuttunut sekä rahan käyttötavat, kotityöpakko on korvattu pesänrakennusvietillä ja miehen kanssa yhdessä vietetty aika on siirtynyt uudelle asteelle.

Kesälomaretki

Vietämme mieheni kanssa kesälomamme elokuussa. Olisi toiveissa tehdä joku pieni reissu jonnekkin. En vain yhtään tiedä, että minne ja mitä tekemään. Tästä on puhuttu jo melko pitkään, joten uskoisin tämän toteutuvan.

Kesäloman alussa käytiin Päijänteen vesillä seilaaamassa serkku-pojan seurana kolme yötä ja reissu oli valloittavan ihana. Muuten keskityttiinkin reissaamaan kodin ja vanhempien herukkaplantaasin väliä tekemässä töitä ja kotitöitä. Mutta olen edellämainittuun laivareissuun valtavan tyytyväinen.

Uusi grillauspaikka

Joku semmoinen hieno, hyvä ja ihana ratkaisu grillipaikaksi. Tällä hetkellä kesäherkut paistetaan tuommoisessa tiilikasassa joka hätäpäissään kyhättiin hirveässä pihvinnälässä. Saa nyt sitten nähdä. Voi olla, että menee ensi kesälle; vaatisi nimättäin jonkinmoista maan muokkausta tai aikamoista rakentamista.

Tätä on aloitettu, mutta vielä on suurin osa hommasta tekemättä. Aloimme tekemään uuden grillipaikan ympärille kivimuuria ja maata on tasoitettu maa-aineksella, joka on kierrätetty esim. seinänvarsisorien vaihdon yhteydessä.

 Asioita passaapi siis listata ja pohtia. Osan näemmä saa tehtyä osaa ei; vaan onko pakkokaan saada. Henkinen hyvinvointihan se on tärkeintä ja sitä tuntuu nykyään piisaavan.

Huuhaa-hommia.

Joku tauti tekee tuloaan. Kurkkua ja oikeanpuoleista korvaa jomottaa, nenä on täynnä kuivanutta veristä räkäsettiä ja päätä on särkenyt jo ties kuinka monta päivää. Silmien taa koskee, en tiedä yhdistäisinkö sen ennemmin päänsärkyyn vai ilmeisen räkäisiin poskionteloihin. En aio tulla kipeäksi, joten aloitinkin pienet varotoimet. Aloitin höyryhengityksellä ja nenäkannutuksella ja heti helpotti hiukkasen, nyt vielä pyydän miestä polttamaan korvakynttilät korvissani ja alan sitten kauratyynyn kanssa poistamaan päänsärkyä. Kyllä pitäisi näillä lähteä, jos on huuhaa-hommilla lähteäkseen.

Jouluntaikaa ja kissanpäiviä.

Olen tainnut hurahtaa lopullisesti jouluun. En ole ennen lähettänyt yhtään korttia; tänä vuonna meinaan askarrella ne itse. En tosin lähetä kaikenmaailman tutuille, enkä edes kavereille. Otan näin ekana vuonna kohteeksi sukulaiset. Olen myöskin jatkusvasti ripustamassa jotain jouluvaloja jonnekkin; ennen en ole viitsinyt laittaa ainoitakaan, joka tosin johtunee siitä, että olen asunut aina jossain vuokraluukussa. En ole koskaan vaihtanut verhoja minkään juhlan vuoksi; tänä vuonna aion ommella itse keittiöön verhot ja pöytäliinan jouluksi. Korkkasin myös eilen joululaulut, joita yleensä koitan vältellä melko pitkään. Tein tosin "pehmeän" laskeutumisen ja soittelin ekoina veisuina M. Hietalan ym. kumppaneiden raskasta ja raskaampaa joulua-levyjä. Tästä ei kuitenkaan ola suunta kuin jouluisempaan. Olen kohta yhtä jouluhössötystä koko muori. Ei kai se mitään haittaa; kummaa vaan, kun ennen en ole innostunut ennen kuin ihan joulun alla ja silloinkaan en niin perusteellisesti, että olisin alkanut joulua väsäämään.

Kissaleidimme herättää sekavia  tunteita meissä. Talven tullen ulkona käynnit ovat aina vain vähentyneet ja nopeutuneet. Tuntuu, että aina saisi kahvassa roikkua laskemassa joko sisään tai ulos. Sisällä tehdään pientä kiusaa, varsinkin yöllä keksitään monia erilaisia keinoja ja ääniä joilla pidetään isäntäväki hereillä. Uhkailin kattia jo muutamat kerrat rukkasiksi muuntamisella; se lienee tepsinyt. Kisu on nyt jotenkin rauhoittunut ja muuttunut "kunnon sisäkissaksi" ja hellyyttää minua suuresti. Hermot eivät ole menneet kunnolla pariin viikkoon, vaikka ennen se oli jokapäiväistä. Ehkä rukkastuomio säikäytti tai sitten kiristyvä pakkanen on ajanut Leilan pysyttelemään sisäkisuna. Tilattiin miehen kanssa Leila-neidille uusi raapimapuu, kun painonlisimisen myötä vanha on alkanut jo vähän lenkottaa.

Lisäilempä pienen kuvasarjan jouluhömpötyksistä ja kätteni töistä. Tulee samalla testattua, että osaanko edes laittaa tänne kuvia.

 Tällaisia vanhahtavia valokoristeita tilasin parikin kappaletta

Näin ne sijoilteltiin.

 Tässä pronssin värisiä joulupalloja jouluvalojen kanssa kultakalamaljassa.

 Keittiön ikkunan valokoriste on samaa sarjaa, kuin seinillä roikkuvat. Hiutaleet on tehty sormivärillä tuputtamalla.

 Tässä muorin oma askarteluvaltakunta, joka myös keittiönpöytänä tunnetaan.

Ja aikaansaatuja kortteja mallia joulu- ja isänpäivä-.

Pikku-apulainen. Toimii seuraneitinä mamman ollessa läppärillä.

Maanantai.

Mikä tekee maanantaista aina inhottavan ja työlään? Vaikka kuinka koettaisi tehdä itse maanantaista hyvän päivän, niin aina kiukuttaa ja mikään ei onnistu. Vaikka olisi kuinka kivassa työyhteisössä, niin sinne ei halua lähteä maanantaina. En muista varmaan yhtään kivaa maanantaita. Kai niitä on ollut, mutta useimmat maanantaimuistot ovat kuitenkin kiukutukseen, epäonnistumiseen ja ärsytykseen liittyviä. Onko kyseessä vapaan viikonlopun jälkeinen työläyden tuntu vai ihmisen alitajunnan luoma vakioasetus?

Onneksi huomenna on tiistai.

Uutta toivoa esikoulusta.

Sain tänään tosi kiinnostavan puhelun kylällä olevasta erikoislasten esikoulusta. Kyseessä ei kaiketikkaan ole kehitysvammaisten vaan vähän hitaammin oppivien esikoulu. Siellä olisi pyykki- ja tiskihuoltohommaa, välipalan laittoa ja ajan antaessa myöten myös lasten kanssa olemista. Eli olisi tosi näpsäkkään hommaa tähän raskausajalle. Ja saahan siitä enemmän rahaa joka tapauksessa, kuin kotona olemisesta. Samalla selviäisi, että onko minusta työskentelemään lapsien kanssa. Olen jo ihan innoissani. Menen huomenna käymään juttelemassa paikan päällä. Ei soittaja-täti edes puhunut haastattelusta, haluaa kuulema vain jutustella kanssani ja nähdä minut; eli luultavasti tarkastaa, että olenko ihan kunnon ihminen. Muuten paikka kuulosti melko varmalle ja eivät kuulema ole saaneet sinne ketään tulemaan (IHME). Innolla ja odotuksella siis huomista kohti. JEIJ!

Näin kävi.

En sitten päässyt sinne kurssille minne halusin. Aika erikoista tässä nyt on mielestäni se, että olisin ehtinyt käymään sen ennen äitiyslomaani ihan hyvin, mutta alkukesästä alkavalle lähihoitajaksi kouluttavalle kurssille en tietenkään olisi päässyt, mutta ei ekalle kurssille lähteneitä mielestäni velvoitettu missään lähtemään myös tokalle kurssille. Paikkoja oli 18 (+-2), hakijoita 23. Psykologisessa soveltuvuuskokeessa ei kuitenkaan ollut kuin 14 henkilöä. Tunnen itseni vähän petetyksi. Antaa sitten olla. Teen jotain joutavaa ja sekalaista talven yli. En välttämättä edes etsi oikeita töitä, vaan autan vanhempiani kotona pienen rahan eteen ja oman mieleni virkeänä pitämiseksi. Ehtii niitä töitä ehtiä varmaan äippärin jälkeenkin.

Joutavia.

Tuntuu, ettei mitään järkevää pyöri mielessä, mutta silti tahtoisin kirjoittaa. Olen vanhempien luona au pairina ollut jo parisen päivää. Ollaan puuhailtu isän kanssa kaikenlaisia hommeleita, kuten korjattu rysää, metsästetty puhelinpylväitä ja rassattu minun autopoloa, joka on taas vähän vaivainen. Mukavaa on ollut taas tehdä jotain muuta, kuin istua kotosalla tuijottamassa seiniä. Ja joistain hommista saa vähän palkkaakin. Ja ihan hyvää tekee minulle ja miehellekkin olla välillä eri paikoissa.

Olemme olleet mieheni kanssa tosi tiiviisti yhdessä sen jälkeen, kun rupesimme seurustelemaan. Pisin näkymättömyyspätkä taitaa olla mieheni kertausreissun aika. Silloin oltiin muistaakseni 11 päivää näkemättä. Silloin oli ikävä. En voisi kuvitellakkaan eläväni kaukosuhteessa. Olisi kamalaa. Mutta välillä on lienee ihan terveellistä olla eri osotteissakin jokunen päivä, ettei ihan tympäänny toisen naamariin. Saa ajatella välillä asioita ihan vaan omalta kantiltaan ja ilman, että toinen on vieressä miettimässä, että "mitähän tuo oikein miettii". Ja onhan se aina mukava nähdä muutaman päivän näkemättömyyden jälkeen.

Tänään lähdetään jokavuotiselle mökkireissulla serkkupoikien ja kavereiden kanssa. Voi tulla taas aikamoinen reissu. Tällä kertaa erona on se, että minä olen kuskina. Saa nähdä mille se meno siellä näyttää selvinpäin. Yhdessä olohan siellä tärkeintä on.

Miksi se on aina niin?

Mikä helvetti näissä anopin ja miniän välisissä suhteissa on niin vaikeaa? Johtuuko anoppien pisteliäisyys siitä, että miniät ovat varastamassa heidän poikiaan ja viemässä sen tärkeimmän naisen paikkaa pojan elämässä? Minä en niin käsitä! Olen tullut anoppini kanssa hyvin toimeen pienistä, lähes joka näkemiskerralla tarjoiltavista piikeistä huolimatta; olen vain päästänyt ne toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Nyt alkaa jo pinna palaa. Olen nyt raskaana ollessa jotenkin herkempi ja itsevarmempi suojelemaan itseäni ihmisten pahoilta sanoilta. En jaksa enää olla ovimatto, joka sietää kaiken. Seuraavasta piikistä aion mainita melko rankalla kädellä. Pinna paloi anopin 50v risteilyllä, josta me olimme kustantaneet hänelle puolet ja mieheni sisko puolisoineen toiset puolet. Kiitollisuus minulle osoitettiin piikittelyllä. Tai ehkä vinoilu johtui siitä, etten jaksanut riehua samalla tavalla kuin viinaa ottavat. Olipa kivaa joo.

Talven ensi hiutaleet.

Talvi tulee. Ihanaa ja kamalaa. Enemmän kuitenkin ihanaa. Saa leikkiä lumileikkejä, poltella kynttilöidä, vuorata itsensä huiveilla ja pipoilla, katsella taas luontoa eri näköisenä ja rakastaa lämpimästi sisällä, pakkasen paukkuessa ulkona. Ihanaa! Tintit ovat jo ruvenneet touhuamaan kaikkea talvista rapistelua, hiutaleita leijailee taivaalta silloin tällöin ja auton ikkunat joutuu raappaamaan kotoa lähtiessään.

Olen jotenkin niin vallattoman hyvällä tuulella, että mikään ei mökötytä tai tunnu inhottavalle. Selkäänkään ei koske, kun olen niin hyväntuulinen. Olin eilenkin mlt-hoitajalla käydessäni, niin iloinen, että sain hoitajankin hyvälle tuulelle. Kävinkin eilen ystäväni kanssa viettämässä Kuopiossa mitä mainioimman päivän shoppailun ja ravintolaruoan merkeissä. Päivän kruunasi vielä postilaatikkoon ilmestynyt ihana oranssi-musta kissapipo. Toivottavasti tämä päivä on yhtä huikean hyvä.

Tajusin eilen työkkärissä käydessäni, että en ole vuosiin miettinyt, mitä tahdon tehdä elämässäni. Olen vain juuttunut entiseen työpaikkaani ja ajatellut, että kai se menee tämäkin ja kyllähän tästä rahaa saa. Minulle annettiin työkkäristä kurssi-ilmoitus sosiaali- ja terveysalan valmentavasta kurssista. En ole koskaan ajatellut lähteväni kyseiselle alalle ja eilen piti ihan ruveta miettimään, että miksi en. En keksinyt mitään hyvää syytä ja tänään laitoinkin hakemuksen kurssille menemään. Olisi ihan mukava päästä sinne.

Pidin eilen lomaa työnhausta ja tänään olisi taas jatkettava soittelua ja pohtimista ja naputtelua. Onneksi pääsen käymään kylällä ammatinvalinnanohjaajalla, niin en istu taas koko päivää koneen ja puhelimen ääressä. Sekin on omalla tavallaan aika rankkaa ja välillä todella turhauttavaa. Juuri, kun on keksinyt "varman" paikan, niin ensin ei saa tavoittelemaansa henkilöä kiinni ja kun saa, niin ei ole töitä tarjolla. Mutta, etsivä löytää ja siihen luotan.

Nyt lähden haukkaamaan hiukkasen happea ja talvea aamulenkin ja talon lämmityksen merkeissä. Sen jälkeen paneudun hetkeksi löytämään itselleni mitä mainioimman työpaikan. Melkein toivon, etten löytäisi ja pääsisin sille kurssille.

Täyskäännös.

Tein valtavan elämänmuutoksen. IRTISANOIN ITSENI TYÖPAIKASTANI. Työpaikkani oli stressaava ja koskaan ei riittänyt, että parhaansa koetti. On siellä välillä mukavaakin ollut, mutta melkeimpä useammin kuitenkaan ei. Viimeiset viikot olin valtavan stressaantunut ja ahdistunut ja ajattelin, että nyt on taas tulossa elämääni pimeämpi kausi, joita olen sivunnut blogissani aiemmin. Varasin ihan ajan mlt-hoitajalle. Ennen kuin ehdin hoitajan luokse juttelemaan, sattui töissä pieni välikohtaus, jossa osastonjohtajani parjasi minun ja erään toisen pakkarin ammattitaitoa, koska emme saaneet konetta käyntiin huonon tuotteen vuoksi. Minä olen kyseistä konetta käyttänyt 2 vuotta, työkaveri 4 vuotta, joten uskokaapa vain, että olisimme sen kyllä saaneet käyntiin jos se olisi ollut mahdollista. Parjauksen jälkeen koetimme vielä puolituntia saada konetta käyntiin, jona aikana päreeni paloivat totaalisen lopullisesti. Kävin sanomassa itseni irti ja kertomassa henkilöstöpäällikölle mistä moinen johtui.

Nyt olen helpottunut ja huojentunut. Olen vapaa. Voin etsiä mieleisen työn. Voin mennä vaikka jollekkin kurssille. Voin tehdä mitä vaan haluan! Ei stressiä ainaisesta sättimisestä ja paskaduunista. Etsin paikan, johon on aamulla mukava mennä. Tai voin mennä vaikka jollekkin lyhyelle kurssille kouluttautumaan johonkin ihan uuteen ja mukavaan. Stressitason laskemisesta huolimatta käyn juttelemassa mlt-hoitajalle jokusen kerran, että saadaan purettua kaikki vanhatkin asiat alta pois ja kai tätäkin stressireaktiota, joka johti irtisanoutumiseen, pitää tarkastella hiukan lähemmin.

Sitten pieni selitys sille, miksi menisi lyhyelle kurssille. Voisinhan toki mennä pitkällekkin, mutta se keskeytyisi aika pahasti maaliskuun lopussa, koska odotan lasta. Tätä blogia lukevat tosin varmaan tiesivätkin sen jo kaikki. Aion myös nyt julkistaa odotusblogini, jota olen pitänyt piilossa tämän rinnalla raskauden alusta saakka. Se on ollut nyt jokusen hetken hiljaisempi, mutta näprään sinne päivityksen heti tämän kirjoituksen päätyttyä.

Olen tällä hetkellä kaikista asioista todella helpottunut ja onnellinen. Lapsi tuli heti, kun sen miettimisen lopetti ja minulla oli voimaa ja uskallusta lähteä huonosta työpaikasta. En voi mitään muuta, kuin olla onneni huipulla!

Päivien viemää.

Päivät matelevat. Kaikki on yhtä puuroa päässäni, kun olen jonkun syysväsymyksen kourissa. Mies on iltavuorossa jo neljättä viikkoa ja kotihommat muuttuvat aina vaan remppaisemmiksi. Onneksi kohta sataa lumi, joka peittää kaiken alleen. Saatiin  me perunat, porkkanat ja sipulit pellosta pois. Tomaatit jäivät vihreiksi eli kasvihuone pitäisi tyhjentää. Nurmikkoa ei ehkä enää leikata lainkaan, kun kohta tulee jo lehdet ja lumi. Keväällä kulotetaan, eli olisi turhaa työtä leikata nyt nurmikkoa ja haravoida. Sitäpaitsi nurmikko on aina märkä vaikka aurinko paistaisikin. Puupino ei ole juurikaan edistynyt ja keväällä huonosti harkitulle paikalle istutetut kukat ovat siirtämättä. Tunnen itseni jotenkin saamattomaksi. Mutta ei kai sitä aina tarvitse olla jotain tekemässä töidensä lisäksi. Eihän täällä kukaan ole katsomassa vaikka välillä olisi vähän sotkuisempaa tai pihalla pisempi nurmikko.Minä ja miehenihän tätä kaaosta katselemme. Sitäpaitsi tämä ei kuulema edes ulkopuolisen silmiin ole kaaos vaan normaali olotila.

Miksi aina pitää olla hienoa ja kaunista? Miksi aina pitää tehdä jotain?

Minä aion nyt rentoutua ja antaa päivien muuttua mössöksi. Vähäksi aikaa vain.

Vapaapäivä.

Tänään saa hemmotella itseään. Ensin suunnittelin, että siivoan hulluna koko talon, mutta sitten päätinkin jättää siivoamiset melko pieneen mittakaavaan ja lähteä käymään parturissa ja jo ennestään varatulla hierojalla. Ehdin minä siivota myöhemminkin. olen joka päivä painanut 10-tuntisen työpäivän, joten nyt, vapaan perjantain kunniaksi saan vähän löysäillä.

Työsopimukseni jatkui tammikuun loppuun saakka. Siinä vaiheessa odottelen innolla vakkarin paperia monestakin syystä. Toivotaan parasta. Olen ihan innoissani, kun pääsin taas omalle osastolleni töihin. Aika menee paljon nopeammin, kuin siivouksessa, jossa olen ollut ennen lomaa ja loman jälkeen. Toivottavasti saan pysyäkkin omalla osastollani. Sanoin eilen ihan vahingossa melko spontaanisti henkilöstöpäälliköllemme mille minusta tuntuu olla ainoa, joka paikkaa oikean siivoojamme lomia ja saikkuja. Varsinkin, kun joka rupeamaa ennen minulle on luvattu, että en joudu siivoamaan, kuin joka toisen viikon tai san itselleni apulaisen. Kuitenkin olen aina siivonnut ihan yksin.

En halua nyt miettiä enempää töitä. Aloitan rentoutumispäiväni kuumalla suihkulla. Muuten olisin siivonnut sen verran, että olisin vaihtanut lakanat, mutta kissamme nukkuu sängyssä niin tyytyväisenä, etten halua hätyytellä sitä. Teen sen siis illemmalla. Onhan tuota aikaa sittenkin.

Nyt lähden hemmotteluhommaan!

Elämän menoa.

En jaksa olla aloillani. En jaksa katsella seiniä sisältä. En jaksa olla aina vaan tässä pikkukylässä. Hirveä hinku vaan mennä joka paikkaan ja olla joka paikassa ja tehdä kaikkea erilaista. Vapaa-aikansa voisi toki lenkkeillä ja tehdä pihatöitä, mutta en ole viime aikoina ollut lainkaan kiinnostunut moisista. Tekisi mieli vain nähdä kaikkea ennen näkemätöntä. Toisella kädellä pitäisi silti saada järjestellä laatikoita ja penkoa tavaroita.

Olen sekava. Tanssin, laulan, höpötän, kujeilen, pelleilen. Olen mennyt ihan sekaisin.

Pitäisi paneutua siihen autotallin siivoamiseen, että saisi ne tavarat sieltä varastosta talliin ja voisi joskus aloittaa sitä remonttia. Kauhean monivaiheista ja ahdasta puuhaa. Likaistakin vielä. Voisihan sitä tänään käydä tallissa edes kääntymässä ja kantaa yhden ison pöytätason varastosta talliin, sen jälkeen homma helpottuu.

Tällaisia mietteitä tälle laavantaille.

Hullua.

Olen alkanut leipomaan. Minä, joka en leivo, enkä tee juuri mitään muutakaan keittiössä. Olen myös alkanut järjestelemään joka paikkaa. Minä, joka hautaan kaikki tavarat näkymättömiin ja unohdan ne sinne järjestelemättöminä. Hullua toimintaa, kun ei malta yhtään levätä. Kuumemittari kainalossa paahdan menemään. Liikaa virtaa tai liian löysä työ.

Kohtalon kortit.

Elämä on kyllä kummaa. Sitä luulee voivansa suunnitella miten haluaa toimia ja mitä haluaa tehdä. Sitä nuorena luulee ensirakkauden olevan ikuinen, tai ainakin sen seuraavan. Kaiken voi päättää valmiiksi ja maalailla kuvia tulevaisuudesta mieleensä. On toiveita, haaveita, pelkoja. Pessimistin ja optimistin tulevaisuudenkuvat ovat valtavan erilaiset. Toinen luottaa tulevaisuuden hyvyyteen täysin rinnoin ja toisen seinät ovat täynnä piirreltyjä piruja. Molemmat voivat päästä yllättymään. Kaikki on jo päätetty valmiiksi ja elämä muodostuu juuri sellaiseksi, kuin kohtalo on sen muokannut.

Itse olen vuoroin ollut pessimisti ja vuoroin optimisti. Ja aina olen päässyt yllättymään. Olen koittanut suuntien valinnalla saada elämän tien sillä hetkellä mieleisekseni, mutta aina minut on kiepautettu takaisin. Tiet nuoruudessani, joita yritin välttää olen nyttemmin todennut pakollisiksi kasvatuskeinoiksi. Ilman noita tapahtumia olisin luultavasti aivan jossain muualla.

Tällä hetkellä elämäni on sellaisella mallilla, että annan kohtalolle valtavan välikiitoksen kasvatuksesta, järjen takomisesta päähän ja niistä kyyneleistä, jotka minun oli pakko itkeä joskus menneisyydessä; minun ei tarvitse itkeä niitä nyt. Rakastan elämääni nyt. En tiedä mitä seuraavan kulman takana on ja en jaksa sitä edes miettiä. Se on jo päätetty ja sitä ei voi enää muuttaa.

Ota vastaan kaikki mitä annetaan. Ota opiksesi huonoista kokemuksista ja nauti hyvistä hetkistä.

Remonttihaaveita ja eläimellistä menoa.

Loma loppuu ihan kohta. Ei se kyllä kovin nopeesti menny. Tämäkin viikko on vasta ihan aluillaan. Tosin se voi kulua aika äkkiä, kun meitä puri remonttikärpänen. Meinattiin ruveta tekemään mieheni sedän, eli talon nykyisen omistajan avustuksella autotallin takahuoneesta ihan käyttöhuone. Puhkaistaan makuuhuoneesta ovi sinne, tukitaan autotalliin menevä ovi, laitetaan patteri seinään ja tapetoidaan. Siis ei toteuteta tätä tällä viikolla, vaan suunnitellaan. Tällä hetkellä siellä varastossa olevat tavarat saavat paikan autotallin seinille tulevilta hyllyiltä. Autotalli ei ole enää auton säilytystilana vaan ajateltiin tehdä siitä sellainen varasto ja "askarteluhuone" tyyppinen ratkaisu. Siinäpä pikkupuuhaa talven ratoksi. Tuon lisäksi pitäisi vielä hommata vessan kalusteet.

En tiedä olenko ollenkaan maininnut, että isosiskoni kissa muutti meille. Se tykkää kamalasti olla meillä, kun pääsee pihalle ja ulkona on tilaa ja rauhaa. Se tykkäsi vähän terrorisoida siskoni luona, kun heillä on omakotitalo erään pienen kirkonkylän ok-alueella. Eihän sitä siellä voi vapaana pitää. Se on kuitenkin eläväinen otus, niin sitten oli alkanut sisällä kamala mökötys ja terrorisointi. Täällä se ei ole tehnyt vielä mitään ilkeyttä. Rakas lemmikki.

Heräsin eilisaamuna kurkien "lauluun". Ne olivat talomme vieressä olevalla pellolla ja olivat ilmeisen kiinnostuneita pihastamme, jota kohti koko ajan hiippailivat. Kaivelin kameran esille ja sainkin niistä muutaman otoksen sisällä hiiviskellessäni. Linnut lähtivät kuitenkin ennen pihaan saapumista takaisin keskemmälle peltoa jokseenkin kiihtyneen oloisina. Ihmeekseni näinkin sitten vähän kauempana pellolla valkohäntäpeuran aterioimassa. kurjet eivät kylläkään antaneet paran syödä rauhassa vaan hätistelivät sen metsään, jonka jälkeen poistuivat itsekkin.

Tässä vielä yhteispotretti "naapureista"

Tästä tuli jotenkin kumman pinnallinen ja irrallinen merkintä. En vain ole lomalla jaksanut vaipua kovin syvällisiin mietteisiin. Mutta kai aivotkin saavat lomailla joskus...?

Lomalaisen mietteet.

Tätähän lomaahan kestää ihan loputtomiin. Yli puolet on jo lomasta lusittu ja vieläkin tuntuu olevan giljoonaa päivää jäljellä. Johtunee siitä, ettei kovin montaa päivää olla kulutettu sellaisessa lomatunnelmassa. Ollaan tehty töitä joko kotona tai vanhempien luona. Sama meno jatkuu vielä ainakin tämän viikon. Ehkä sen viimeisen viikon voisi sitten pitää ihan lomalomaa.; se tietysti sitten loppuu ihan liian nopeasti.
Käytiin me serkkupojan veneellä muutama päivä seilaamassa pitkin Päijänteen pitkiä selkiä. Oli hieno ja rentouttava reissu ja nähtiin maisemia vähän eri perspektiivistä, kuin maantieltä. Voi olla, että tänä syksynä lähdemme vielä lähivesille yöreissuun.

Olen ihan hullaantunut tästä syksyn tuoksusta ja valon taittumisesta. Rakastan niin paljon kaikkia vuodenaikoja, että en voi valita mieleistäni. Vuoden aikaan ehtii jo unohtamaan mille jokin vuoden aika ihan oikeasti tuoksuu ja näyttää, joten joka vuosi pääsee ihastumaan uudelleen tuoksuun ja valoon. Tämä kesä on ollut sääolojen puolesta tosi outo helteineen ja myräköineen, mutta olen elänyt oikeastaan kaikki läpi hymyssä suin ja tuskailematta. En nimittäin usko, että tällaisia kelejä sattuu kuin kerran ihmiselämään. Eli kokemusta rikkaampia ollaan taas. Olen todella iloinen saadessani elää maassa, jossa on useampia vuodenaikoja ja niiden sisällä vielä merkittäviä sääolojen vaihteluita.

Olen päässyt lähes kokonaan yli raskausajatuksista. Siis en ole muuttanut mieltäni asian suhteen, vaan en mieti sitä koko ajan. Totta kai se toisinaan livahtaa ajatuksien etualalle, mutta pääsääntöisesti olen jo haudannut ajatuksen tuonne ihan takimmaiseksi. En ota siitä stressiä, enkä miete joka aktin jälkeen, että "jospa nyt...". Olen kuullut sen niin monesta suusta, että liialla mietinnällä ei varmasti tärppää. Eihän tässä mikään hätä ole tuon asian suhteen. Ja sitäpaitsi menojalkaani vipattaa toisinaan pahan kerran ja aion totta vie mennä vielä, kun siihen on mahdollisuus. Tulee se beibe sieltä varmaan joskus miettimättäkin, kunhan aika on oikea.

Syksyn saapuminen on mukavaa siinäkin mielessä, että "pakolliset" pihatyöt vähenevät huimaavaa vauhtia ja on taas aikaa keskittyä siihen, mitä oikeasti haluaa tehdä. Kesällä painaa päälle nurmen kasvu siellä ja täällä, mansikkamaan työt, kasvihuoneen työt, kesäkukat (jotka tänä vuonna kyllä onnistuneesti kuolivat...), kaikki muut miljoonat hommelit. Nyt kun nurmi ei enää kasva niin nopeasti, mansikkamaalla tarvitsee käydä vain ruiskuttamassa, kesäkukat on kuoletettu ja kasvihuonekkin pärjää vähemmällä huolenpidolla, alkaa olemaan jo ihan oikeasti aikaa kaikkeen tekemättä jääneeseen ja vielä tehtävään hommaan. Ensimmäisenä listalla on pihan kunnostuksen jatkaminen ja suunnittelu, joka jäi keväällä aika pahasti kesken. Osa hommista jätetään suosiolla ensi keväälle, koska silloin ei ole niin paljon kasveja ja niiden juuria vastuksina. Emme kyllä varmastikkaan tule saamaan pihaa ensi kesänäkään vielä haluamaamme kuntoon. Ja sitäpaitsi luulen, että kun kaiken saa joskus "valmiiksi", niin voikin aloittaa alusta ehostamaan ja parantelemaan. Sitä se vaan on. Ja mitäs sitä muuten tekisikään jos ei pihatöitä olisi?

Siinä tuli mietteitä vähän joka saralta. Seuraavaa päivitystä odotellessa lähdenkin niihin vapaavalintaisiin pihatöihin.

Mennyt kesä, tuleva loma.

Siinä se kesä mennä huristi. Nyt tuoksuu jo vähän syksylle vaikka vielä lämmintä onkin. Tuuli ja valo ovat taittuneet ilmiselvästi virittelemään alkusyksyä ja kohtahan ne koululaisetkin jo palaavat opinahjoihinsa. Eli kesä on kohta ohi; taas se lipsahti hyppysistä aivan liian nopeasti. Osasyynä kesän huomaamattomuuteen lienee koko heinäkuun mittainen yövuororupeama. Mitään kotihommia ei juurikaan saatu tehtyä koko heinäkuussa ja viikonloput olivat yhtä kyläluutimista. Kelitkin olivat niin lämpöiset, että usein töitten päätyttyä pääasiassa vain lorvittiin ja lomailtiin. Nyt sitten hommat ovat kesken ja aloittamattomia vaikka tänä kesänä piti saada aikaiseksi vaikka mitä. Olikohan ensimmäisen omakotitalokesän rima liian korkealla? Voi olla. Jatketaan sitten ensi kesänä hiukkasen viisaampina ja matalemmilla rimoilla.

En jaksa murehtia salakavalasti kulunutta kesää, vaan riemuitsen elokuun mittaissta kesälomasta. Tarkoituksena olisi saada vähän jotain aikaiseksikin pihan ja puutarhan suhteen, mutta en kuitenkaan aio piehtaroida koko lomaa kotitonttuilussa. Alkulomasta käymme vanhempieni luona herukanpuinnissa jokusen päivän ja lähes koko loppuloma on tarkoituksellisesti jätetty aikataulultaan ja suunnitelmiltaan avoimeksi. Eli tulossa on hyvin intuitiopohjaisesi toimiva kesäloma, jota odotan o vaalan innolla. Työpäivät muuttuvat sitä pidemmiksi, mitä lähempänä lomaa ollaan, mutta kyllä tässä aamukamman piikit ovat vähäksi päässeet. Kelit on tilattu loman ajalle ja eipä tässä odotellessakaan valittamista ole ollut. Hyvä näin.

Hyvistä keleistä puheenollen; olen taas tullut siihen tulokseen, että ihmiset ovat sitten kummia valittajia. Kun talven lämpötila oli jotain -30*C, niin kaikki vain haaveilivat ihanasta, lämpöisestä hellekesästä. Nyt kun saatiin ihana ja lämpöinen hellekesä, niin valitetaan sitten siitäkin, kun on liian kuuma lian pitkään. Nyt on ollut kuivaa jo melko pitkään; sekä ihmiset, että luonto alkavat pikkuhiljaa kaipaamaan vesisadetta; mutta auta armias jos vettä nyt tulla losottaisi vaikka päiväkin yhtä mittaa, niin taas olisi valitusvirsi käynnissä. Eivät ne kelit siitä valittamalla miksikään muutu. Olkaa onnellisia erilaisista sääoloistamme ja neljästä vuoden ajastamme, kaikkialla tällaista vaihtelua ei ole tarjolla.

Nyt lähden nauttimaan keleistä ja odottelemaan lomaa. Ehkäpä loman aikaan on tulossa päivityksiä ja päivittelyä, saas nähdä.

Aamukahvin ääreltä.

Se on nyt sitten kesä kukkeimmillaan. Tuntuu vaan, ettei taas tänäkään kesänä ehdi tehdä mitään "kesähommia". Tai ehtii ja tehdäänkin, mutta silti iinä käy aina niin, että jotain mieleistä jää tekemättä. Joka viikonloppu on buukattu täyteen ja kotikin pitäisi pitää pystyssä. Jos olisi hirveän viisas, ei ottaisi mitään etukäteismenoja. Menisi vain viikonloppuisin sinne minne mieli halajaa. Mutta näillä mennään. Onneksi elokuussa oleva loma on tarkoituksellisesti jätetty todella suunnittelemattomaksi. En halua lomastamme pakkotahtista.

Kesäriennot näkyvät myös vyötäröllä. Jos viikonloppujen pääasiallinen ravinto koostuu joko alkoholista tai grillauksista tai molemmista, niin mitäs muuta voi olettaakkaan. Pitäisi vähän miehistyä, etteivät kurvit muutu palloksi. Olen kyllä viime aikoina ollut melko tyytyväinen ulkoiseen olemukseeni, mutta jopa parilla lisäkilolla voi olla mittavat seuraukset henkisellä tasolla. Mutta asiahan on ongelma vain jos siitä tekee itselleen ongelman. Pätee muuten todella moneen muuhunkin asiaan.

Nämä blogimerkintäni ovat olleet nyt kesäaikaan melko pikaisia rykäisyjä ja tuotettu melko harvakseltaan, mutta se lienee aikalailla normaalia. On niin paljon muutakin tehtävää, niin ei mitenkään malta istahtaa koneelle päivittelemään elämäänsä. Edes päässäni ei pyöri niin paljoa mietteitä, kuin talvella. Kunhan syksy saapuu, niin ehkä blogikin tästä vilkastuu.

Nytkin kiire alkaa jo painaa päälle. Käyn pikaisesti töissä tekemässä pari juttua, jotka osastonjohtaja nakitti minulle ja syöksyn sieltä työterveyslääkärille rannettani vilauttamaan. Sen jälkeen aion antautua vaatekauppojen viettelyksille pitkästä aikaa. Saa nähdä mitä saan haalittua kasaan.

Hyvää heinäkuun jatkoa! Kirjoittelen taas, kun on kahvikupin verran aikaa.

Lyhyesti.

Jestas sentään, edellisen blogipäivityksen jälkeen olen nähnyt tosi monta vanhaa ystävää ja tuttua ja soitellut ympäriinsä. Eli sosiaalinen elämä on siis elvytystilassa. Kiitosta vain ystävät rakkaat, kun olette olemassa.

Olen ollut viime ajat jotenkin kummalla tuulella. Kovin ailahtelevaisella. Välillä nauraa hekottelen ihan hölmönä ja seuraavassa hetkessä olenkin jo suruisa tai huonolla tuulella. Ja aina väsyttää, ihan aina. Onkohan tämä taas joku työuupumuksen merkki. En ole kylläkään töissä edes rehkinyt tai vääntänyt pitkiä päiviä, päinvastoin. Tuskimpa tämä kuitenkaan vakavaa on. Hormoonit kai ne vaan kummittelee.

Nyt pitäisi vähän rauhoittua, on tullut rilluteltua sen verran kesän kunniaksi, että menee viikonloput ihan harakoille. Pitäähän sitä tietysti joskus juhliakkin ja kesää viettää ihan ilman pihatöitten tekemistä. Mutta rajansa kuitenkin kaikelle.

Parisuhde on outo asia, silloin kun sitä ei ole sen haluaa ja päinvastoin. Jälkimmäinen tunne yllättää minut aina toisinaan. Olen todella tyytyväinen parisuhteeseeni ja rakastan miestäni, mutta silti olisi joskus ihan mielenkiintoista vielä kokea pieni pala sinkkuutta. Olen kuitenkin tyytyväinen elämääni enkä tahdo sen muuttuvan. Tämähän nyt kuvastaa vain ihmisen halua saada aina saavuttamattomia asioita.

Sitten kaipaisin ilmoittautumisia. Huomaan nimittäin blogin avauslaskurin raksuttavan kovaa kyytiä eteenpäin ja lukijoita on kuitenkin vain yksi. Eli piilolukijat, tulkaa pois piilostanne ja ilmoittakaa itsestänne tahtoisin tietää, kuinka moni seuraa elämäni ripauksia.

Ystävät rakkaat.

Olen viime aikoina miettinyt paljon perheen ja parisuhteen ulkopuolisia ihmissuhteita ja kaipaillut siinä sivussa ystäviäni. Tajusin, että olen paikkakunnanvaihdosteni jälkeen erkaantunut entisistä ystävistäni radikaalisti. Nyt olen koettanut ottaa itseäni niskasta kiinni ja lämmitellä uudestaan ystäväsuhteita, jotka ovat laimentuneet ja unohtuneet aikojen saatossa. Ennen niin tärkeät ja jokaiseen päivään kuulunet ihmiset ovat vain jotenkin jääneet unholaan ja yhteydettömään tilaan. Huono selitys ja oma syy. Ei vain muka ole aikaa ikinä. Tähän on saatava muutos. Aika ja matka eivät saisi olla rasitteita ystävyyssuhteille, mutta jos virheen on antanut jo tapahtua, onko enää paluuta?

Vietin pitkään aikaan ihanimman lauantain ystäväni syntymäpäivillä porukassa joka muodostui osittain puolitutuista, osittain kavereista, puolisosta, työkaverista ja ystävästä. Olin ensin melko arka ja tunsin itseni hivenen ulkopuoliseksi, mutta iltaa kohti tunnelma oli erittäin lämmin. Sain tuntea pitkästä aikaa ystävyyden lämmön ja yhteensopivan porukan lämpöisen tunnelman. Tämä ilostuttaa minua vielä pitkään.

Ystävyys on ikuista. Parhaimmillaan se kestää myös monien vuosien yhteydettömyyden ja silti jutut jatkuvat siitä mihin viimeksi jäivät.

Haaste.

Aion nyt toteuttaa jo parikin kuukautta roikkuneen haastelistan asioista joiden tahtoisin ja toivoisin toteutuvan loppukevään sekä kesän aikana. Haasteen listan tekoon sain täältä.

Vessan kalusteet

Tällä hetkellä vessassa on seinän levyinen, vanha ja jokseenkin nuhjaantunut pöytätaso, jossa lavuaari on kiinni. Vessassa ei ole lainkaan kaappeja. Tämän asian tahtoisin muuttuvan siten, että vessassa olisi mahdollista pitää tavaroita muuallakin kuin tämän hetkisessä rumassa peilikaapissa. Kalusteet antaisivat myös tilaa vessaan, sillä tämän hetkinen taso on melko leveä.

Kaunistautuminen

Tällä tarkoitan sitä, että olisi todella mahtavaa jos olisin sinut naamani ja kroppani kanssa. Olen nykyään osittain jo päässyt tähän pisteeseen, mutta vielä olisi työtä jäljellä. Tämä asia on nyt ihan päästä kiinni, ei ulkonäön muuttamisesta. En ole kuitenkaan mikään laihduttaja, enkä myöskään nyttemmin kova kosmetiikan käyttäjä, joten kyse on itseni hyväksymisestä tällaisena kuin olen.

Hyvän hiustyylin löytäminen

Ihan yksinkertaisuudessaan siis haluaisin pään josta pidän ja jota en halua muokata koko ajan. En vain tiedä vielä millainen se on. Niimpä olenkin antanut parturille usein vapaat kädet, ehkä se lempitukka sitä kautta joskus löytyy.

Onnistunutta satoa kasvihuoneesta

Saimme nyt sitten viime viikolla tuonna pihalle kasvihuoneen. Mullat ovat jo asemissa, vain kasvit siis puuttuvat. En ole ikinä ollut mikään viherpeukalo, joten voikin olla kyseenalaista tämä kasvihuonesadon saanti.

Kyky nauttia ihan vaan olemisesta

Eli ottaa ihan omaa aikaa. Olla tekemättä mitään. Loikoilla. Ei vaan meinaa malttaa, kun koko ajan silmiin sattuu jotain, minkä kimpussa voi alkaa ahertamaan. Sitä vaan jatkaa ja jatkaa ja sitten huomaakin kellon olevan jo niin paljon, ettei ehdi nukkumaan kuin 6 tuntia ennen töihin heräämistä.

Virkeämpi seksielämä

Tämä voidaankin sitten liittää suoraan tuohon edelliseen. Kun siis malttaisi viettää aikaa ihan tekemättä mitään, niin tämäkin puoli voisi piristyä.

Raskaus

Ja tämähän saadaan aikaan jos edellinen toteutuu. Lisää aikaa, lisää seksiä, lisää vatsaa. Ei kai kukaan ole vielä haravan tai lapion kanssa pihalla heiluessaan tullut raskaaksi? Tämän asian kanssa en kuitenkaan hötkyile, enkä mietikkään koko asiaa joka päivä. Kyllä se sieltä pullahtaa, kun aika on joskus kypsä.

Kesälomaretki

Vietämme mieheni kanssa kesälomamme elokuussa. Olisi toiveissa tehdä joku pieni reissu jonnekkin. En vain yhtään tiedä, että minne ja mitä tekemään. Tästä on puhuttu jo melko pitkään, joten uskoisin tämän toteutuvan.

Uusi grillauspaikka

Joku semmoinen hieno, hyvä ja ihana ratkaisu grillipaikaksi. Tällä hetkellä kesäherkut paistetaan tuommoisessa tiilikasassa joka hätäpäissään kyhättiin hirveässä pihvinnälässä. Saa nyt sitten nähdä. Voi olla, että menee ensi kesälle; vaatisi nimättäin jonkinmoista maan muokkausta tai aikamoista rakentamista.

Siinäpä nyt päällimäisenä mieleen tulevat tavoittelut. Kaikkihan nämä ovat vain itsestä kiinni. Kun vain menisi ja toteuttaisi. Pitääpä syksymmällä tehdä yhteenveto, että mitkä toiveet tuli täytettyä.

Vauvoja ja valittajia.

Sain viikonloppuna aimo annoksen pieneliöitten seuraa. Kävimme eilen siskon tyttären 1-vuotis synttäreillä ja se tyttö vaan taas vei minun sydämen, ties kuinka monetta kertaa. Hassu pikku apina se on ja kasvaa niin huimaa kyytiä, että tahdissa ei pysy.

Sitten eilen tavattiin ensimmäistä kertaa miehen siskon ja hänen miehensä Berninpaimenkoiran pentu Kyösti. Oli vallan hurmaava pakkaus. Räähkä vielä tietenki, mutta lutuinen silti.

On siis taas vauva- ja koirakuumetta ilmassa. Ne on kyllä outoja vaivoja, kun aina vaan tupsahtavat uudelleen mieleen, vaikka ne olisi päästään häätänyt pois jo monia kertoja. Kuumeet nyt eivät onneksi ole mitään pakkomielteiden tasoa, ihan vain hempsuista ajatusleikkiä. Kyllä sieltä kaikki tulee aikanaan.

Olen nykyään itse jotenkin niin iloinen ja positiivinen, etten jaksa kuunnella valitusta. Jatkuvasti valittavat ihmiset ärsyttävät minua nykyään jo melko paljon. Kun aina valitetaan joka asiasta ja valitetaan koko ajan. Miksi ei voida tuoda esille niitä hyviä asioita? Miksi pitää mainita vain ne huonot ja nekin vielä mahdollisimman negatiiviseen sävyyn? Miksi ei voida olla onnellisia siitä mitä on? Vai voiko asiat olla niin huonosti, että mikään ei ole hyvin? Olenhan itsekkin ollut välillä melko maissa ja pessimistisyyden kuoppaan haudattuna, mutta olen päässyt siitä yli yllättävänkin helposti. Se on tyäsin omasta päästä kiinni, kuinka asioihin suhtautuu. Tiedän, että tulee uusia huonompia kausia, mutta pääasia on yrittää olla onnellinen niillä eväillä mitä on matkaansa saanut. Ja stressaaminen pahentaa kaikkea, siksi en enää jaksakkaan stressata kaikesta koko ajan. Enkä myöskään jaksa valittaa. Spekuloin kyllä ja mietin asioitten "onnistumisprosentteja", mutta en odota aina huonointa ja kaiva aina asioitten huonoa puolta esiin, enkä jaksaisi kuunnella muittenkaan tekevän niin.

Olkaa ihmiset onnellisia ja nauttikaa elämästänne vaikka se ei aina helppoa olisikaan; elämänne on kuitenkin ainoa laatuaan ja uusia kortteja ei jaeta.

Perkele.

Ompa outoa olla hereillä tähän aikaan yöstä. Ja nimenomaan heräämässä eikä nukahtamassa. Kellohan on 01.39. Olen menossa lakkovahdiksi työpaikkani pihaan. Onneksi ennen aamukuutta ei pitäisi tulla porukkaa töihin, niin voidaan olla vähän vapaammin sinä pihalla ja ehkä jopa kahviossa. Nyt siis kahvia naamaan litrasotalla ja sanan säilä teräväksi. Voi kyllä olla, että jätän sen puhepuolen parilleni ja seuraaville vahtivuoroille. En jaksaisi naputtaa kellekkään töihin tulosta, kun itsekkin jo eilen leikittelin ajatuksella töihin menosta. En nyt sitten kuitenkaan rikkuriksi rupea.

Ei kai vaan lakkoon...?

Alkaa pikkuhiljaa olemaan olo kuin kuumilla hiilillä olisi. Tänään saadaan tietää joskus klo 19 jälkeen, että pitääkö tässä nyt ruveta lakkoilemaan vai ei. Jos lakko pääsee alkamaan, niin se on luultavasti pitkä kuin nälkävuosi. Ja nälkävuoden se vielä aiheuttaakin kauppojen hyllyjen lisäksi myös duunarin tilipussille; liiton lakkoavustus on huikeat 16€/päivä. Olenkin jo isältäni kysellyt lisätienestiä, jos lakkoon mennään. Jos lakko ei ala, niin kaikki elintarvikealan työläiset ja työnantajat ovat taatusti iloisia. Kunhan nyt vain saisivat kaikkia miellyttävän työehtosopimuksen nuijittua kasaan.

Tämä vetää duunarin melkolailla selkä seinää vasten. Vähän tekisi mieli mennä töihin, kun lakkopäiviltä saisi kuitenkin ainakin normaalin suuruista palkkaa ja ei tekisi mieli jättää työnantajaakaan pulaan, mutta kyllä se on vaan yhteisen asian puolesta taisteltava. Eihän jo valmiiksi sorrettu työntekijäpuoliole ainakaan vahvempi jos rivit alkavat rakoilemaan.

Ensi yönä menen kello 03.00 lakkovahdiksi työpaikan pihaan jos sopua ei synny. Siellä sitten rikkureille ja muille töihin tuleville auotaan päätä ja potkitaan henkisesi munille. Perin juurin mieltä ylentävää toiminta tuohon aikaan aamuyöstä. Lämmintä päälle ja eväät kainaloon, lakkovahdin liivit niskaan ja työlakia lukemaan. Houkuttelevaa.

Saakaa nyt helvetti se sopu aikaan, niin voidaan jo palata normaaliin päivä järjestykseen!!

Kiukkuamisesta kivuuksiin.

Olen ollut jo ihan mielettömän pitkään hyvällä päällä ja en laisinkaan uupunut ja tympääntynyt. Oli tosi pitkä kausi, että olin pääosin pahalla päällä ja joskus harvoin iloluonteinen, mutta nyt on kuppi tämän asian suhteen näemmä nurin. Tänäänkin sain hirveät v-käyrähepulit töissä, jotka kuukausi sitten olisivat johtaneet koko päivän pilalle menoon, mutta nyt ärisin ja kiroilin hetken ja tilanne meni ohi. Sitten taas vaan räpätin ja naureskelin. Olen myös kivempi vähän urpompiakin työkavereitani kohtaan, enkä vinoile edes viikoittain. Sen vuoksi voinkin kohta olla samassa liemessä, jossa olin silloin pikkujoulujen aikaan. En ole taas ihan varma, että onko minuun ihastuttu sellaisen minua jokusen vuoden nuoremman pojan suunnilta. Toivottavasti ei. Ei pidä siis kuitenkaan liian mukavaksikaan heittäytyä. Yhden pojan kanssa olen kaverustunut tosi hyvin ja voidaan jakaa aika paljonkin asioita. Olen auttanut häntä naismurheissakin, eikä hän ilmeisesti ole kovin hanakkaasti avautuvaa mallia. Haluan vain tuoda iloa ja onnea ympärilleni ja siten päädyn näihin outoihin tilanteisiin. Minulla on olo, että voisin vain halata koko maailmaa ja olla iloni ja onneni kukkuloilla. Parempi tämäkin, kuin se möksötys ja jatkuva itsensä morkkaus. Tämän taitaa sitäpaitsi nähdä uloskin päin. Mieheni ainakin nauttii, kun en ole koko ajan naama makkaralla vaan pilpatan entiseen malliin ja jaan hellyyttäni. Elämäni on siis taas oikeissa urissaan!

Asiaa kaikesta.

Tuo lumi(?)sade alkaa jo pikkuhiljaa rajoittamaan tuota pihatöitten tekoa. Siellä ei vaan yksinkertaisesti viitsi olla jos taivaalta sataa räntää joka loppupelissään kulkee maan pinnan yläpuolella vaakatasossa tuulen ansiosta. Onneksi onkin jo lähes kaikki nurkat haravoitu, loput liiat karvat tarttunevat ruohonleikkuriin. Ensi viikon aikaan voisi ruveta värkkäämään puupinoja pihamaalle ja liiteriin. Hirvittävä pressuilla peitetty vuori odottaa purkajaansa, jotta saa ensi talven lämmityspuut ojennukseen. Sen jälkeen ohjelmassa on varmaan pihalaattojen vaihto ja nurmikon hätisteleminen pois hiekka-alueilta tai alueilta joilla kuuluisi olla hietikkoa. Ja sitten ne salaojien sorat. Ja maaperän muokkaus. Ja kaikki muut miljoonat. Taitaa tänä kesänä jäädä kukkaistutukset hieman vähälle, on sen verran tuota muuta touhua. Jos tätä lukee joku innokas pihamaan myrääjä, jolla silmääkin asiaan on ja taitoa tehdä, niin tervetuloa tänne vaan. Jos omistat raivaussahan, tuothan sen mukanasi.

Olemme tämän viikonlopun olleet ihan kertakaikkiaan vapaalla, joka lienee välillä ihan hyvä asia. Eilen tissuteltiin hieman ja tänään olisi tarkoitus tissutella hieman lisää. Humaloita ei varmasti tule vedettyä, ettei mene koko huominen päivä kuitenkaan nukkuessa. Vaan haittaakos sekään vapaaviikonloppuna?

Sen verran tuusasimme tänään, että kävimme Kodin Terrasta noutamassa 12 kappaletta 80*80 senttisiä painekyllästetystä tehtyjä pihalaattoja. Sijoituspaikka tulee olemaan takaterassi, jossa on tällä hetkellä todella ikävä kävellä paljasjaloin, kun rappaus murenee varpaitten alla. Ostimme myös suuria kukkaruukkuja isoille viherkasveillemme ja yhden pienen muratin ja sille köynnöstikkuhässäkän johon passaa kietoutua. Huomenna voisikin vaihtaa mullat niihin kukkiin joihin tällä hetkellä oleva multa riittää.

Minulla on ristiriitaisia tuntemuksia näitten kelien suhteen; toisaalta ärsyttää ihan vietävästi, kun on kylä ja sataa ja toisaalta on vaan hyvä, ettei nyt kuluta kaikkia aurinkopäiviä, että jää kesällekin jotain. Ja eihän tuo nyt ole vasta kuin huhtikuu. Ei se hellettä ennenkään tähän aikaan ole antanut.

Olen saanut töissä pidettyä hermoni kurissa. Teen työni ja lähden. Kyllähän siellä napinaa saa kuunnella osastonjohtajan suunnalta, mutta en jaksa enää välittää, kun se napisee kuitenkin vaikka sitä pitäisi miten hyvänä ja hommansa hoitaisi tehokkaast ja hyvin. Nyt on puolestaan alkanut hermot paukkumaan muilla osastotovereillani, jotka yleensä koettavat saada minua tyyntymään. Omituista.

Nyt lähden valmistautumaan hyvin tupakansavuiseen iltaan. Naapurillamme on entisen postin tiloihin rakennettu "kapakka" kotonaan, jossa saa polttaa sisällä. Oli eilen aikamoinen käry ja tänään tulee olemaan vielä kovempi, luulen.

Menneitten puintia ja addiktoituneisuutta.

Puidaampas ensin ne menneet alta pois. Lähdetään vaikkapa niistä korvakynttilöistä. Olivat melko jännittävä kokemus, tuli päähän sellainen ilmava olo. Hoidon jälkeinen puolituntinn oli todella vapautunut ja jokseenkin jopa humalainen ja hyvin rento.

Korvakynttiläterapia on luonnollinen hoitomuoto, joka periytyy Pohjois-Amerikan intiaaneilta. Hopi-intiaaneilla on syvä tietämys luonnollisista parannusmenetelmistä ja heidän välityksellään korvakynttiläterapia on tullut tunnetuksi Euroopassa.

Korvakynttilät vaikuttavat fysikaalisesti. Kevyt alipaine ja liekin liikkeet aikaansaavat ilman värähtelyaaltoja, jotka vaikuttavat, kuin hellä tärykalvon hieronta. Tämä saa aikaan miellyttävän lämmöntunteen ja "vapauttavaksi" koetun paineentasauksen korvassa, otsan- ja nenän sivuonteloissa. Nenän kautta hengittäminen voi kohentua ja hajuaisti parantua, vaikka nenä olisi ollut tukossa sitä ennen. Hoito on lisäksi ihmeellisen rentouttava. Se saa aikaan syvän turvallisuuden ja onnen tunteen, jonka voit kokea vain harvoin.

Hengitys todellakin helpottui ja tuli poskionteloihin lopultakin happea. Pari päivää hoidon jälkeen nenä alkoi vuotamaan joka vain voimisti poskionteloitten vapaata tunnetta.
Itse hoito tuntui outona lämpönä kaulalla ja pirskumisena korvassa. Pieni paine tuntuu jossain korvanpohjalla, mutta missään nimessä kivusta en lähde puhumaan.
Jos hoito onnistuu ja kaikki reitit korvasta nenään/suuhun saakka saadaan kokonaisuudessaan auki, tulee suuhun kynttilän makua. Minulla ei tullut johtuen siitä, että onteloni ovat niin tukossa, ettei ilma edes kunnolla kierrä. Pääsenkin onneksi uusimaan hoidon piakkoin, kun vanhempanikin tahtoivat testata ja tilattiin sitten porukalla korvakynttilöitä nettiapteekista. Saa nähdä toimivatko yhtä hyvin, kuin 'ammattilaisen' käsissä.



Ja asiasta kukkalautaan eli endometrioosiin. Kävin siellä gynellä ja köyhdyin 140€, josta saan kyllä puolet takaisin KELA:lta. Tutkimus oli melko lyhyt ultraamisineen, mutta sinänsä sain helpottavia tietoja. Tai ainakin lääkäri oli asiansa osaava ja todella rauhoittava. Endometrioosista ei näkynyt mitään merkkejä munasarjoissa tai kohdussa, mutta sehän ei vielä poista taudin mahdollisuutta. Vielä ei kuulema kuitenkaan kannata huolestua ja hötkyillä, kun kivut voivat olla merkkejä jostain pienemmästäkin pahasta, kuten hormonihäiriöstä tai irtoamattomista munasoluista. Ultrassa kaikki paikat olivat hyvässä kunnossa ja muniakin kuulema tuotan runsaasti. Sain siis ainakin sen kiven pois sydämeltäni, että olisi joku syöpä tai kasvain tai jokumuu kamala. Eiköhän sellaiset olisi ultrassa havaittu. Asiaan kuulema palataan jos en reilun vuoden kuluttua ole raskaana. Mutta sitäkin asiaa kiellettiin miettimästä ja ilmoitettiin, ettei lasten vaunuja ole nyt yhtään enempää kuin ennen aikka minusta sille tuntuisikin. Käskettiin nauttimaan kesästä. Tarkoitti varmaan mieheni kanssa, mutta entäs jos ei ole aikaa?



Ja ajanpuute on täysin itseluotua, mutta ei kuitenkaan stressaavaa. Nyt kun lumet lähtivät (ainakin vähäksi aikaa) niin on muuten se harava heilunut ja tulitikkuja kulutettu. Takapihan nurmi on niin valtavan pitkää ja lupiinipitoista, ettei sille meinaa pärjätä edes suurella heinäharavalla. Olen jyystänyt irti jo ainakin 25 kottikärrikuormallista heinää ja vielä olisi aika paljon jäljelläkin. Haravointi on vaan ihmeellisen terapeuttista ja addiktoivaa. Nyt olen jo kolmatta päivää irti haravasta säitten ja töitten vuoksi ja alan kokemaan jo vieroitusoireita. Ihana rymytä tuolla pihalla, kun ei ehdi stressaamaan mistään. Olen nyt paljon pirteämpi, kuin kaksi viikkoa sitten. Olen myös tiputtanut painoa pari kiloa painoa. Olen vallan rakastunut pihalla tussuttamiseen, mutta pitäisi varmaan muutaki osata tehdä. Kerätä tiiliä pihalta, suunnitella grillipaikkaa, raivata, maalata ja repiä. Tosin ei kaikkea tarvitse tänä vuonna hoitaa. En aio pilata kesääni stressaamalla asioista jotka valmistuvat joskus stressaamattakin. Ja kyllähän siitä miehestäkin pitäis joskus ehtiä välittämään. Ihan muutenkin ja ei niitä lapsia ennenkään haravan varren kanssa ole syntynyt.



Kodin Terra oli huisi paikka. Jos olisin ihan mielettömän rikas ja minulla olisi aikaa, niin ostaisin koko kaupan tyhjäksi ja remontoisin ja koristelisin ja tussuttaisin vain. Mutta ei sieltä nyt vielä tarttunut mukaan kuin jotain pikkutavaroita, todella halpoja kiuskiviä varastoon ja arkkupenkki takaterassille saunapuiden säilytystä varten. Ehkä miljoonasti parempi, kuin aiempi jääkaapin suojapahvilaatikon puolikas. Hieno on. Ja kauppa oli sis hieno ja valtava ja päätä pyörryttävän täynnä kaikkea ihanaa ja tarpeellista. Suosittelen uusintaa itselleni ja käyntiä myös muille.



Nyt lähden stressittömään työympäristööni tekemään työni ja palaan sen jälkeen takaisin kotiin. Olen koettanut päästä eroon työstressistäni kertomalla itselleni, että työ on vain rahanhankkimisväline ja siitä ei kuulu kantaa jatkuvaa huolta. Älä vedä hernettä nenääsi ja koe henkilökohtaisena jokaista vastoinkäymistä. Tee työsi niin hyvin kuin taidat, päästä pahat puheet korvasta sisään toisesta ulos, sopeudu tilanteisiin ja älä missään nimessä tuo töitä kotiin.

Kaikesta huolimatta aion laittaa CV-nettiin ilmoituksen, kunhan saan inspiraation sen kirjoittamisen. Katon ihan mielenkiinnosta, että mitä olisi tarjolla. Jos tarjolla on jotain tarpeeksi hyvää, saatan vaikka vaihtaa työpaikkaa.

Lahot aivot ja aina kiire.

Pitäisi ehtiä kirjoittamaan taas joku päivä tänne ihan kunnon löpinät vaikka mistä asioista. Esimerkiksi korvakynttiläthän on puimatta ihan kokonaan vaikka lupasin hoidon tulokset täällä kertoa. Sitä tähän ikään mennessä on käynyt jo niin haperoksi, ettei mitään vaan muista. Myös endo-tutkimukset olivat ja menivät. Kodin Terra käytiin tutkimassa ja päässä pyörii taas miljoona asiaa. Tulen purkamaan ne tänne kunhan tässä ehdin ja jaksan. Nyt lähden tekemään pieniä kodin askareita, kuten kasaamaan hyllyjä ja laittelemaan amppeleita.

Elämäni kevät.

Nyt on virtaa! Kyllä se ulkoilma näemmä on paras lääke lähes kaikkeen yleisesti normaalista vitutuksesta ja työstressistä kipuiluun. Kun nyt on tätä omaa lääniä jossa saa tussuttaa milloin mitäkin, niin kyllä muut murheet unohtuu. Hirveä pihasuunnittelu on käynnissä ja keväthommat käynnissä. Ulkoilmassa unohtaa murehtia ja kipujakaan ei juuri touhutessa huomaa. Iltaisin ei väsytä laisinkaan ja vaikka yöunet jäävät normaalia lyhyemmiksi, niin aamutkin ova yhtä pirteyden pesiytymää. Nyt voi jo T-paidassa pihahommeleita hoitaa narrailla pisamoita nenälle ja käsivarsiin. Huomenna avautuu grillikausi pihvin merkeissä haravoinnilla höystettynä. LUKSUSTA!

Piha vaatii ihan hirveän työn, mutta mitäpä sitä siitäkään sressaamaan, kun kaikkea ei kuitenkaan saa tänä kesänä valmiiksi. Loppusijoituspaikkahan tämä nyt on, niin onhan tuota aikaa. Ja ilokseenhan tuolla pihalla puuhailee.

Ehkä normaalia kevätvirkeystasoa nostaa myös uudet allergialääkket. Duactit ja Zyrtecit nukuttavat minua ihan valtavasti. Viime viikolla kävelin apteekkiin ja ilmoitin tahtovani väsyttämätöntä allergialääkettä ja sain aivan mainioita nappeja; Telfasteja. Oireet helpottivat heti ensimmäisen napin ottamisen jälkeen ja allergiaoireita ei ilmene edes vaikka ulkona onkin täällä kukkivien leppien keskellä.

Nyt unelle, aamulla pirteänä ylös ja huomenna selvittelemään sitä endo-politiikkaa lääkärille.

Aikainen lintu madon kadottaa..

..taatusti tehokkaammin, kuin myöhäinen. Ei saa ihmispolo nukkua enää nimeksikään. Aamut senkun aikaistuvat ja kohta ollaan varmaan jo ennen aamuyötä töissä. Itsehhän olen kyllä kovastikkin aamuihminen sinä mieleen, että tekstiä kyllä alkaa tulemaan heti aamusta (joka on melko epämiellyttävää sellaisten ihmisten mielestä, jotka tarvitsevat hiljaisen heräämistovinsa kahvikuppinsa kera), mutta tehokkuustaso töiden suhteen ei kyllä ole korkeimmassa huipussaan vasta kuin ensimmäisen kahvitauon jälkeen.

Ensi viikolla olisi tarkoitus saada miljoona asiaa tehtyä,kun männäviikolla ei olla saatu mitään johtuen mieheni yövuorosta ja minun välivuorostani. On ollut niin hyvin ristiin menevät työajat, että eipä olla juuri tavattu kuin illalla Salkkareiden merkeissä. Kunhan nyt selvitään viikonlopun kestävästä halkojen teosta ja auton korjauksesta, niin sitten voi harkita jonkun muunkin järkevän tekemistä, kuten puiden mättöä, siivoamista, sukkaostoksilla käyntiä, kierrätysasioiden ja- astioiden suunnittelua ja monia monituisia muita asioita.

Pääsen ensi viikolla sinne tutkimuksiia, ihan jo jännittää. Olen saanut kyllä niin paljon kehuja kyseisestä lääkäristä, että eiköhän nämä asiat tästä selviä.

Aikainen lintu poistuu nyt töihin söpelöimään ja kuuntelemaan, joskos sitä pantaisiin työseisaus päällensä tässä joskus.

Voi elämän kävyt!

Ompas oudot olot. Valtavan hyväntuuliset ja helpottuneet ja iloiset ja keväiset, mutta samalla ärsyttää niin maan perhanasti.

Iloistuttaa kovin tämä kevät. Valon voima saa minuun suunnattomasti lisäviraa ja hyvää mieltä. Haluiaisin tosi ulkoilemaan, mutta tällä viikolla en ole ehtinyt töiden vuoksi. Lähes pimeän aikaan olen töihin mennyt ja iltahämärissä kotiutunut. Mutta kyllä sitä vielä ehtii.

Helpotuttaa se, että minulle tehdyissä veri- ja pissanäytteissä ei ollut missään mitään vikaa. Olen viime aikoina kipeillyt aika paljon ja kuumeessa pissatessa koskee selkään, niin olin huolissani munuaisistani. Mutta kaikki arvot ovat hyvät. Samalla selvisi, ettei vielä tarvitse kolesterolistakaan huolestua, vaikka välillä syönkin aika raskaasti. Siis kaikki ison ja pienen verenkuvan arvot olivat hyviä.

Sain ajan ihan oikealle gynegologille tämän endometrioosini kanssa. Hoitaa kaiketi ultraäänen siinä ja varmaan saan lähetteen jatkotutkimuksiinkin vähän rivakammin kuin tk:lta. Kyllähän se lähes 100€ rahapussia keventää, mutta asia on kuitenkin mielestäni tärkeä. Ei tarvitsisi kuin pari viikoka malttaa pysyä pöksyissään, kun saisi nyt jotain tietoja tästä tilasta.

Ja sitten tämä ärsytyksen kohde. Elintarvikealalla alkaa työtaistelut TES-neuvotteluiden sotaisuuden vuoksi. Tänään alkaa ylityökielto, eli ei yli kahdeksaa päivätuntia, ei yli 40 viikkotuntia. Osastonjohtajammehan on vähän kuin välikädessä meidän ja johtajiston välissä, eli hänen ei tarvitsisi siis otatea koko asiaan. Hänellä kun on ollut tapana teettää meillä ylitöitä, niin nyt saamme sitten jatkuvaa propagandaa tyyliin "se on omasta päästä se ylitöitten tekeminen" "Nyt kun te ette jousta, niin ei minunkaan tarvitse" "Ei ketään rikkurina pidetä vaikka ylitöitä tekisikin". Jos joka työntekijä ottaisi tuollaisen asenteen, niin miten liitto voisi saada vaateensa läpi? Osastonjohtajamme on ottanut lähes henkilökohtaisena hyökkäyksenä sen ettemme tee yli 8 tuntia päivässä. Sempä vuoksi emme saa sitten tehdä vajaitakaan päiviä vaikka hommat loppuisivat kesken päivän. Eli tämän aprillipäivän ja kiirastorstain kunniaksi istunkin sitten työmaalla iltakahdeksaan asti vaikka hommat loppuisivat jo neljältä. Enkä aio alkaa kaakeleita pesemään. Alkuviikon olemme painaneet niska limassa 10-12 tunnin päiviä ennakkokostoksi nyt alkavasta ylityökiellosta. On tämä taas niin reilua.

Sen takia tilanne johti työtaisteluun, kun elintarvikealan työnantajapuoli eli ETL haluisi uuden työaikamallin käyttöön: tehtäisiin 10-12 tuntisia päiviä ja sitten vajaampia. Pitkien päivien ylitöistä ei maksettaisi palkkaa ja kaikki viikonpäivät olisivat samanarvoisia. Kyllä tilipussi kuihtuisi melko sääittäväksi. Peruspalkka pysyisi samana. Todella iso osa palkastani kertyy pitkistä päivistä ja muista lisistä.
Tietenkään SEL (suomen elintarviketyöntekijöiden liitto) ei tietenkään ole tähän suostuvainen ja siinä rintamassa mekin taistelemme. Toivottavasti taistelu tuottaa tulosta.

Kevättä rinnassa, jopa toisessa.

Kyllä niitä onnen murusia täällä vieläkin lentelee, vaikka sen erään illan merkintä olikin jokseenkin tulenkatkuinen ja itkuinen. Emme (taas vaihteeksi) olleet hetkellisesti samalla aaltopituudella. Tuli jotenkin perinteinen naisen ja miehen välinen tilanne: minä kysyin tunteista olettaen, että mies on ihan todella paneutunut asiaan; ei sitten ollut. Asiat on selvitetty ja todettu, että kyllä tässä ihan samoilla linjoilla ollaan; Eli molemmat ovat siis huomanneet, että joku uusi parempi tuuli täällä puhaltaa. Kevättuulia kaiketi.

Ihana seurata, kun kevät tekee tuloaan. Tiput laulelee, hiekkaa näkyy jo joillain paikoin, aurinko lämmittää ihan kunnolla ja lumeen tulee monttuja. Ehdin kyllä kiroamaan kevään vielä moneen otteeseen siinä vaiheessa kun loskakelit alkavat, kevättulvista puhumattakaan. Asumme näet mäen alarinteessä, joten eipä ole vaikea arvata, että kulkeeko vedet pihan läpi alapelolle ja siitä järveen. Pääsempähän puroja tekemään, se kun on ollut mukavaa puuhaa mielestäni lapsesta asti. Ja jos tulee pahat tulvat niin pääsen ostamaan jotkut tosi hienot kumikkaat, joita olen aina himoinnut, mutta jättänyt ostamatta turhuuden takia.

Tässä kun taaksepäin tekstiäni lueskelen, niin voi todeta, että en ehkä olekkaan niin pinttynyt pessimisti, kuin luulin. Jos koetan itsestäni joka asian suhteen kaivaa jotain hyviä ajatuksia, niin voinko muuttua edes vähän positiivisemmaksi ihmiseksi? Ja pääasia varmaan on, ettei noita yllämainittuja positiivisia ajatuksia tarvinnut edes kaivella, ihan nuo tulivat itsestään.

Sain äsken osoituksen siitä, että sinnikkyytemme kantaa hedelmää. Olemme jo puolisentoista kuukautta pitäneet lintulautaa pihalla, mutta yhtään vierailijaa en ole nähnyt. Turhauttavaa sinänsä, mutta olemme olleet varmoja, että jossain vaiheessa niitä tipuja meillekkin tulee. Äsken näin ensimmäisen tintin, kovin oli vaan nopea liikkeissään, ehtiköhän edes talipalloa maistaa. Mutta kävipähän kuitenkin näyttäytymässä ja valamassa uskoa, että kyllä meidänkin talipallot syödyksi tulee.

Nyt aion lähteä pihalle pisamoita narraamaan ja auringosta nauttimaan. Sen jälkeen suunnistan kirkolle hierojalle ja korvakynttilähoitoon. Hieronnan tulokset lienee samat kuin aina ennenkin, eli lämmin ja rento olo jokuseksi päiväksi ja päänsärkyjen väheneminen. Korvakynttilähoidon tulokset kerron sitten seuraavan päivittelyn aikaan. Lienee melko muikea toimitus.

Läskistä laihaksi ja pää siinä sivussa kuntoon.

Nyt on taas mennyt hermot tämän mahailun kanssa niin moneen otteeseen ja mieli käynyt niin syvällä huonon itsetunnon suokuopassa, että asialle on tehtävä jotain. TAAS.
Jos ihminen on varustettu näin huonolla itsekurilla ja huonolla itsetunnolla niin ei tule ainakaan vapaa-ajan ongelmia. Laihdutuksen voi aloittaa aina uudestaan ja uudestaan, vaikka kahden kuukauden välein. Edellinen yritys päästä liikakiloista tyssäsi muuttotouhotukseen, joka kiireensä vuoksi antoi "luvan" syödä vähän lepsummin. Siinä sitten taas meriselitystä kerrakseen. Tällä kertaa koitan selvitä ilman selittelyjä. Jos edes jokusen kilon saisi pingerretyä varreltaan pois niin menisi edes housut kivemmin jalkaan. Hormonihoidon aloitus tuotti aikamoisia ongelmia tämän mahailun suhteen. Turvottaa koko ajan ja AINA tekee mieli herkkuja. En ole oikein aikuisiällä ollut namien perään, mutta nyt voisin syödä jatkuvasti salmiakkia, suklaata, jäätelöä ja kaikkia muita ihanuuksia. Stop tykkänään! En anna itselleni lupaa edes haaveksia moisista. Ja äsken sivukorvalla olin kuulevinani itseni ja mieheni keskustelun grillisatsien pois jättämisestä vappuun saakka. Kyllä nyt pitää itseään kiusata, mutta ei kai sitä muuten tuloksiin pääse. Apunani aion käyttää kiloklubia (www.kiloklubi.fi) ja niitä joskus aiemmin blogissa mainittuja vihreitä nappeja eli Slimgreenejä (en jaksanut aiemmin paneutua niiden syöntiin niin tehokkaasti, että tietäisin onko niistä apua). Kerran pystyin jättämään tupakan pois ja vähentämään viinasten juontia, niin kai sitä nyt saa itseään vielä tässä asiassa niskasta kiinni.

Tupakasta olen siis pysynyt erossa selvinpäin ollessani. Juomakerrat ovat vähentyneet huomattavasti ja tulevat varmasti vielä vähentymäänkin, kun tänne metsään muutettiin. Liian kallista lähteä täältä kylille rilluttelemaan ja luojan kiitos joka viikonlopulle ei riitä mitenkään saunailtaseuraa.

Tultiin tuossa siihen tulokseen, että saatan olla lievästi masentunut. Olen kovin itkuinen, väsynyt, päänsärkyinen, pahoinvoiva, levoton, vainoharhainen. En toki joka päivä, mutta melko usein. Itku voi tulla tilanteessa kuin tilanteessa, joka ei ole minulle lainkaan normaalia. Olen poissaoleva ja hirveän hatarapäinen. En halua elää itseni kanssa, koska olen ruma ja lihava ja inhottava (ja luulen kaikkien muittenkin olevn samaa mieltä). Tunnen olevani riittämätön ja ajattelen kaiken negatiivisesti. Mikään ei kiinnosta ja aina väsyttää, paitsi silloin kun pitäisi nukkua. Tähän on luultavasti tultu stressin, elämänmuutoksen, itsetunto-ongelmien, endometrioosi-uutisen sekä siihen liittyvän hormonihoidon kautta. En olisi oikein hanakka lähtemään ammattiapuun (vaikka kaikki sitä jo minulle suosittelevatkin), joten koitetaampa ensin kotikonsteja. Ulkoilun lisäystä, sosiaalisen elämän petrausta ja harrastamista. Tämä painonpudotus saa toimia saman aikaisesti ulkoiluna, harrastamisena ja itsetunnon pönkityksenä. Kun itse tiedostan ongelmani näin hyvin, niin voinko selvitä tästä ilman apua?

Nyt olen kerrankin hyvällä päällä ja positiivisella asenteella varustettu, joten uskon, että tänään tehdyt päätökset kyllä kestävät. Ajan kanssa uskon saavani ajatukseni selviksi, vatsakumpuni hoikemmaksi ja mielialani nousemaan eli edessä on täysremontti. Ja jos tämä ei tuota tulosta niin lupaan, että haen ammattiapua pääni kanssa.

- Sanakirja on ainoa paikka, jossa menestys tulee ennen työtä. -Arthur Brisbane

Yksipuolista.

Niistäkin onnen muruista näköjään ollaan tässä perheessä montaa mieltä. Toiset vaan enemmän kuin toiset; nimittäin näkee niitä murusia.

Onnen muruja vai koko kakku?

Kyllä se vain niin on, että sieltä se onni tulee. Omasta päästä, sielusta ja sydämestä. Sieltä sen löytää, siellä sen tajuaa. Olen nyt muuttostressistä ylipäästyäni ja endometrioosin kanssa sinuiksi tultuani tuntenut, kuinka se onni löytyi. Elämä muljahti suuren murrosvaiheen paremmalle puolelle, stressi laukesi, mies saa useammin hellyyttä kuin äkäilyä, töissäkin on ihan mukavaa, kaikki toimii. Ei tietenkään joka aamuna ole yhtä aurinkoista herätä, mutta pääsääntöinen on suuntaus on tällä hetkellä valoisampaan suuntaan. Voin puhtaasti sanoa olevani onnellinen. Nyt olen löytänyt oman paikkani ja löytänyt ennen kaikkea itseni.

Toki toisinaan tämä endometrioosi ja sitä kautta vauva-asiat mietityttää, mutta ei tässä surkuttelulla eteenpäin pääse. Ja ensin on varmaankin elettävä itsensä kanssa tasapainoista ja henkisesti tervettä elämää, ennen kuin lapsi voi tulla maailmaan. Kyllä se kohtalo sen vaan järjestää. Ja minua lohduttaa suunnattomasti äitini 'kuulemat' äänet, jotka käskevät olla huolehtimatta minun endo- ja lapsiasioistani. Ne äänet ovat olleet oikeassa aiemminkin.

Hormonihoidolla on aikamoisia sivuvaikutuksia, jotka aiheuttavat ongelmia pääasiassa mielialojen, seksihalujen ja peilin kanssa, mutta jos helpotusta haluan jatkossakin vaivoihini saada, niin parempi tottua näihin sivuvaikutuksiin. Ja helpottaa tietää, että kaikenlaisiin outoihin olotiloihin löytyy vastaus siitä pillerilistasta.

Parisuhteemme on puhjennut taas hurjasti kukkimaan. Olen aivan suunnattoman rakastunut mieheeni. Taas. Tottahan minä häntä olen koko yhteisen aikamme rakastanut, mutta nyt on taas sydän aivan sulanut. Turhautuminen ja stressi verottivat suhdettamme jokunen viikko sitten melko rankastikkin ja tuntui, ettei kinaamisesta tule loppua, mutta stressin lauettua alkoi tunnelma lämpenemään. Toivottavasti saadaan tämä vire pidettyä päällä.

Onnen murusista se onnen kakku leivotaan <3

Käännekohtia.

Asiat ovat muuttuneet sitten edellisen kirjoituskerran. Olen kasvanut. Fyysisesti ja henkisesti. En ole enää nuori kaupunkilaishupakko. Nyt olen Koivikon nuori emäntä jota on hormonihoidolla hivenen turvotettu. Tarkempaa päivittelyä.

Muutimme siis mieheni kanssa tänne maaseudun rauhaan. Vaatiihan tämä totuttelua ja huomattavasti enemmän töitä kuin kerrostalokaksio, mutta kyllä tämä palkitseekin. On tilaa, on hiljaista, saa olla miten haluaa, saa toteuttaa itseään. Suosittelen siis kaikille kaupunkielämään kyllästyneille omakotitaloon maalle muuttamista. Aluksi työmäärä ja jatkuva rassaaminen, siivoaminen ja remppaaminen tuntuvat melko tuskastuttaville ja saattavat aiheuttaa pienen pieniä tai ehkä vähän isompiakin perheriitoja, mutta tähän on vain asennoiduttava. Onhan tässä kymmeniä vuosia aikaa rassata, rempata ja siivota, ei kaiken tarvitse olla tänään valmista. Jopa todella hötkyilevä, malttamaton ja kovapäinen minä on oppinut tämän ajatuksen.
Onhan siitä vuosia, kun viimeksi olen ihan asumalla asunut metsän keskellä ja välillä tuppaa mielikuvitus ja pimeä tekemään tepposia, mutta kyllä niihinkin tottuu.
Pientä pelokkuutta aiheutti reilun viikon takainen naapuritalon lehdissäkin uutisoitu räjähdys. Nyttemmin ihmetys on syrjäyttänyt pelon. Mikä ajaa ihmisen moiseen? Kyllä pitää asioitten olla todella huonosti jos noin raa'alla tavalla haluaa poistua. Mutta mitäpä se spekulointi enää auttaa, tapahtunut mikä tapahtunut. Järkyttävää silti.

Epäilys endometrioosista oli kaiketi aiheellinen. Eihän se vielä täysin varmaa ole, kun ei ole tähystetty, mutta epäilys on suuri. Aloitin keltarauhashormonihoidon ja toivon, että se poistaa kivut ja helpottaa raskaaksi tulemista. Olen päättänyt, että en anna tämän taudin selättää minua henkisesti. Olen joutunut asettamaan ajatukseni täysin uuteen kuosiin tämän takia, mutta periksi en aio antaa. Olihan se aluksi melko karua, kun joutui täysin asennoitumaan siihen, että jos todella hyvä tuuri käy, niin voin tulla ilman hedelmöityshoitoja raskaaksi. Eihän lapsia koskaan tehdä vaan saadaan, mutta silti luullessaan olevansa perusterve sitä ajattelee tietyllä tavalla asian 'kun'-muotoisena. Nyt koko lapsen saanti on siis kyseenalaistettu ja vatsakivut jatkuvat luultavasti menopaussiin saakka, mutta en aio alistua. On minulla sisua ollut monen muunkin hankalan asian yli menemiseen, niin kyllä sitä riittä tähänkin. Ei tämä luovuttamalla helpota. Eli siis tärppiä toivotaan edelleen.

Töiden osalta olen taas melko kyllästyneessä vaiheessa. Ei vaan jaksa kiinnostaa varsinkaan, kun ilmapiiri on jotenkin kauhean tikkuinen. En tiedä mistä kaikki nyt johtuu, mutta kaikki ovat jotenkin olleet hankalalla tuulella. Kaiketi minä mukaan lukien. Elämämme ainakin ristiriitaisissa olotiloissa osastomme raskaana olean tytön kanssa. Totta kai hän haluaa vain hehkuttaa raskauttaan ja onneaan. Alan olemaan jo hivenen kyyninen. Totta kai on hienoa ja ihanaa, että hän saa lapsen, mutta oma tilanteeni vain mietityttää ja tekee minut tietyllä tapaa kateelliseksikin. Ehkä tämäkin kausi olisi kohta ohi ja töissä olisi taas mukavaa.

Ja kun nyt kerran nykymuodin mukaista on olla aina kiireinen, niin minunkin on nyt oltava. Eli nuoren emännän päivittelyt päättyvät tällä kertaa tähän ja jatkuvat taas joskus kun ei ole kiire.

Hyvä lauantai, muuten harmaata.

Tänään on lauantai. Tänään on ollut aikalailla mukava päivä vaikka töissä piti käydäkkin. Saatiin hyviä uutisia asuntoasioitten suhteen. Muuttanemme siis omakotitaloon tässä jotakuinkin parin kuukauden sisällä. Vaatii pieniä investointeja, kuten toisen auton, mutta onhan tässä meidänkin kylällä pankki. Toivottavasti siinä pankissa on mukava johtaja joka antaa pienen lainan.

Töiden jälkeen tässä on vain pelailtu ja käyty kylällä ajelemassa huonon huumorin saattelemana. Sitä huonoa huumoria viljellään täsä parisuhteessa paljon, mutta onneksi tämä piirre on molemmille yhteinen <3

Olutta tekee mieli, mutta en aio juoda tippaakaan. Minulle väitettiin tänään, että tipaton tammikuu on vain säälittävien juoppojen yritys. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että niin väittävät ovat itse säälittäviä juoppoja joilla ei ole munaa olla edes yhtä kuukautta juomatta.

Olen miettinyt viime aikoina melko paljon tulevaisuuttani, mutta alan pikkuhilja tulla siihen tulokseen, että ei kannata turhia miettiä. Kyllä se tulevaisuus sieltä tulee ihan omalla painollaan. Kyllä nämä sekavat työkuviot, taloasiat ja lapsenteot selviävät ilman jatkuvaa pohtimistakin. Ihmiselämä kuluu hukkaan jos jää vain paikoilleen miettimään. En jaksa märehtiä, kun stressaan muutenkin liikaa. Kaikesta. Aina.

Stressistä puheen ollen; olen melko vakavasti harkinnut ammattiauttajalla käyntiä. Olen taas vajoamassa itsetunnon rohmahduksen aiheuttamiin syviin vesiin. Olen taas se ruma ja lihava peruna. Sitten vielä stressaan kaikesta ja olen lyhytpinnainen ja väsynyt. Olenkohan lievästi masentunut? Pelottava ajatus. En vain uskalla toimittaa itseäni mihinkään, kun päässäni seilaa harhaluuloja. Esimerkiksi epäilen, että mielenterveysneuvoja nauraa minulle. Tiedän, että ei naura, mutta juuri tällaisia pelkoja ja harhaluuloja mieleni luo. Tämä harhaluulo on vielä kevyimmästä päästä. Juuri näiden 'ongelmien' takia minun varmaan olisi hyvä käydä vähän avautumassa, mutta en vain saa itseäni niskasta kiinni.

Olenko vainoharhainen, häpeissäni vai eikö luontoni vain anna periksi myöntää pääni sisäisiä ongelmia?

Minusta on tuntunut viime aikoina ettei oikein mikään huvita. Ja itkettää ihan kummat jutut. Ja väsyttää. Typerää.

EI!

Miksi en osaa sanoa "ei"? Kaksi pientä kirjainta peräkkäin. Kovin helppoa. "Ei." Se ei vaan tule suusta sillä hetkellä kun pitäisi. Väärään aikaan yleensä kyllä. Pitää alkaa harjoitella tätä "ei":n sanomista pikkuhiljaa, ei sen nyt niin hankalaa luulisi olevan.

Missä on mun munat!?

Unenpuute ja vihreät kuulat.

Voi pyhät ja niiden vaikutus ihmisen elämään. Ensin sitä ei jaksa, kun ei ole lomaa. Sitten on pyhiä eli vapaata eli lomaa, maataan sohvalla ja tehdään kaikkea mitä nyt lomalla ihmiset ekee. Koittaa arki ja työpäivät. Yksi normaalimittainen työpäivä vie kaikki voimat. Eli onko viisaampaa tehdä töitä ilman lomia vai viettää lomaa ilman töitä?

Vielä tämmöisen mystisen joukkounettomuusyön jälkeen alkaa tuntumaan olo jo lähinnä humalaiselle vaikka tipatonta vietänkin. Liekkö vanhaa tottumusta.

Päästään aiheeseen perinteine; kukahan keksisi pillerin jolla laihtuisi mitään tekemättä? Sain mainoksen jostain sen tapaisesta ja melkein jo olen kokeilemassakin. Olen niin tavattoman väsynyt ja saamaton ja kipuinen ja huonolla itsekurilla varustettu. Tähän soppaan kun lisätään vielä ostovimma ja postimyyntiaddiktoituneisuus, niin kyllähän niitä pitää koittaa. Ovat jotain vihreä tee + vihreä kahvi kapselijuttuja. Melko vihreää. Kerron sitten epäonnistuneet tulokset joskus tulevaisuudessa.

Väitin vielä joskus olevani optimisti, mutta taidan pyörtää puheeni...

Vannomatta paras.

No, nyt sitten koitetaan uuden vuosikymmenen kunniaksi laihduttaa. Kyseessä siis ei ole mikään uuden vuoden lupaus vaan ehkä pikemminkin uuden elämäntavan alku. Saas nähdä kuinka pitkään tätä uutta elämäntapaa tällä kertaa kestää. Pakko se on vaan koittaa jos haluaa mahakumpua vähän pienemmäksi. En viitsi tehdätäsät liiallista pakkopullaa, siihen se viimeistään kosahtaa.

Tammikuun aion olla juomatta. Ja ihan tipaton. Uuden vuoden persekännit oli taas sen luokan kokemus, että ei tarvitse hetkeen moisia kiskoa. Vaikka seura olikin oikein mainiota ja meininki katossa, niin saa nyt tällainen rettelöinti riittää hetkeksi. Juokoon muut, minä en viitsi. Ja eihän sitä tiedä vaikka olisi se baby tilauksessa... Katsotaanhan nyt.

Nyt suunnitelmassa on sohvalle kullan kainaloon köllähtäminen ja sunnuntai-illan viimerippeistä nauttiminen. <3