Päätetty.

Kuten tietänette ja arvannette, tämä postaus koskee blogin päättämistä. Olen kiireinen, olen väsynyt, en ehdi koskaan istahtamaan koneelle ja kirjoittamaan. Minulla ei ole mtään kirjoitettavaakaan. Voisinhan toki kirjoittaa mitä justiina osaa ja mitä meillä syödään mutten jaksa alkaa kokoaikaisiin arkipäivityksiin. Syvempi sisältö blogista on hävinnyt jo pitkän aikaa sitten.

Tämä blogi sulkeutuu jotakuinkin huomenna tai ylihuomenna, että ehditte kaikki näkemään tämän postauksen. Samalla suljen myös Maailman toinen ihme.-blogin.

Kiitos kaikille jotka blogiani ovat lukeneet! Ehkäpä inspiraation kotiuduttua lykkään uuden blogin pystyyn, jonain päivänä.

<3

Taas.

Milloinkahan tämä jämähtänyt postaustahtini oikein kiihtyisi entisiin mittoihinsa? Inspiraatio on nyt jossain vakan alla ja "kiire" (se itsekeksitty) painaa päälle.

Tilannehan on sellainen, että aloitin maanantaina työt viheraluehoitajana ja ennen aloittamistani kulutin vapaa-aikani soitellen lapsenhoitoasioita ja KELA:n asioita pitkin poikin. Hoitopaikka onneksi järjestyi ja tyttö voi sinne mennä juhannuksen jälkeen; siihen asti hoito on järjestetty ystävien, sukulaisten ja omin voimin. Työt kestävät nyt alustavasti syyskuulle ja jatkuvat jos vielä näyttää olevan tarvista. Paljonko teillä tulee itselle maksettavaksi kuussa hoitopaikasta? Meillä hintaa yksityisellä jää vielä 220€/kk, onko se paljon vai vähän?

Takana on aikamoinen eka työviikko, aika hurja Justiinan ensimmäinen synttäriviikonloppu ja äitienpäivä perheen kesken. Oli hulinaa piisaa, vielä kun on työviikosta väsynyt. Minun pitäisikin jo olla nukkumassa, että jaksan aamulla nousta siinä neljän perästä.

Pihatyöt vetävät puoleensa vallan kovasti, mutta ei vain taida voimat riittää tänä vuonna ihan kaikkeen mitä "pitäisi" saada aikaiseksi; ehkä saan sitäpaitsi nyölätä viherpuuhia ihan kylliksi työmaillakin. Viikonlopun aikaan sain tosin käsiini useammankin pensaan istutusta odottelemaan ja lykkäsimpä näppini kukkapenkkiinkin. Kunhan nuo hommat on tehty, niin syöksynkin multakaupoille ja taimistolle tomaatintaimia kahmimaan.

Nyt kiidän vällyjen väliin ja koitan postailla tulevalla viikolla jotain Buzzador-juttuja ja puutarhahämpätyksiä. Ehkäpä 1veenkin kuulumisiin päästään käsiksi.

Hyvää äitienpäivää kaikki äidit!!

Neiti.

Miten meillä menee?

Otsikossa esiintyvään kysymykseen voin yksiselitteisesti vastata että hyvin menee. Talven yli vellonut masentuneisuus on alkanut toden teolla siirtyä taka-alalle, Justiina on muuttunut isoksi tytöksi, parisuhderintamalla puhaltaa taas lämpimämmät tuulet ja minä löysin itselleni työpaikan kesäksi.

Kuten edellisestä postauksesta selviääkin, olen piristynyt. Kevät on tehnyt minulle todella hyvää. Tämä asia on melko monipiippuinen. Kevät on tarkoittanut pihalla olemisen ja liikunnan lisääntymistä ja ne ovat tehneet minulle hyvää. Kevät on myös tarkoittanut sosiaalisen elämän piristymistä ja sekin on tehnyt minulle hyvää. Kevät on tarkoittanut parisuhteenkin kukkaan puhkeamista ja sekös se vasta hyvää tekeekin. Ihanaa, kun on kevättä rinnoissa.

Kotiäitinä oleminen saa jäädä minulta hetkeksi ja sekin tulee varmasti tekemään hyvää koko perheelle. Pääsin läheiseen kaupunkiin viheraluehoitajaksi, sopimusta kestää alustavasti syyskuulle saakka. Työ ei ole vakituinen eikä myöskään "liian" hyväpalkkainen, mutta ajattelen asiaa oman hyvinvointini kannalta. Vireystila varmasti muuttuu vallan erilaiseksi, pääsen ulkotyöhön ja odotan kilojenkin karisevan työn johdosta. Voisin sanoa että tämä on melko pehmeä laskeutuminen työelämään. Samalla myös nään että olisiko puutarhapuolen työt minua varten suunniteltuja. Jos ovat niin tiedä vaikka innostuisin kouluttautumaan alalle - tosin ehkä enemmän viherrakennuksen kuin viheraluehoidon puolelle.

Justiinasta on toden totta tullut jo iso tyttö. Enää ei voi hyvällä omallatunnolla puhua vauvasta. Kohta vuoden tullessa täyteen neiti on juuri oppimassa kävelemään, suussa on jo kuusi puhjennutta hammasta ja kaksi tuloillaan, oma luonne kehittyy vallan seuralliseen, mutta itsepäiseen suuntaan ja leikit muuttuvat koko ajan nokkelamman oloisiksi. Tuttipullosta luovuimme viikko sitten ilman mitään erikoisempia kotkotuksia, eräänä päivänä en vain enää antanut maitoa pullosta unille mennessä; justiina ei noteerannut asiaa millään tavalla. Tavalliseen maitoon siirtyminen on hyvässä vauhdissa ja sekös helpottaa mukavasti ruokapolitiikkaa ja muuttaa kauppareissuja halvemmiksi (järjettömän kallista juottaa korviketta..). Seuraavana ohjelmassa onkin sitten tutista luopuminen ja pottakoulu. Ne nyt saavat odottaa vielä hetken ettei koko ajan olla muutoksen pyörteissä.

Justiinan kävely on hauskan näköistä toimintaa. usein pitää nousta aikuisen lahjetta pitkin ylös ja kävellä siitä kiinni pitäen ja samalla mahdottomasti kikatellen. Toisinaan tyttö nousee istualtaan ylös ja lähtee siitä vain kävelemään; yleensä viiden askelen jälkeen tapahtuu pyllylleen lasketuminen tai nenälasku käsiin tukien, mutta yritys on kuitenkin kova. Varsinkin omin avuin pystyyn noustessa tytöllä on tapana alkaa mahtailemaan ja pullistelemaan seisoessaan,kumma otus.

Justiina on vallan hurmaava tyttö kaikessa aurinkoisuudessaan ja leikkisyydessään. Kuitenkin silloin jopa minulla on hankaluuksia pärjätä jos tyttö haluaa jotain ihan oikeasti. Silloin hakataan päitä yhteen ja kieltoa seuraa itku, itkua uusi yritys ja uusi kielto. Myös lyhytjänteisyyttä on havaittavissa, jos esimerkiksi laatikko ei avaudukkaan ensiyrityksellä niin itkuthan siinä pitää vetäistä - mielellään draamanripauksella varustettuna. Sanoisinko että temperamenttinsa on kyllä saanut sukujensa naisilta, miehet kun ovat isääni lukuunottamatta melko rauhallisia tapauksia.

Olen miettinyt blogin tulevaisuutta. jos kirjoitustahtini ei ala tästä piristymään niin ehkä lopetan kokonaan bloggaamisen. Ei tämä oikein palvele minua päiväkirjana (en ole muuten koskaan pitänyt sellaista paria viikkoa pidempään) eikä lukijoita lukemisena jos saan suollettua tänne yhden tekstin kahdessa kuukaudessa. Katsotaan nyt mitä kesä tuo tullessaan ja millaisia kirjoitusintoja se minussa kirvoittaa. Saatan kyllä olla niin onnesti ymmyrkäisenä työmaitten vuoksi etten osaa kirjoittaa sanaakaan.

Kuulostaako kauhean pahalle jos minusta on ihana päästä välillä pois kotoani ja eroon perheestäni vaikka sitten sen ruohonleikkuun ja puistojen siivouksen muodossa? Olen vain yksinkertaisesti tämän kuluneen vuoden aikana puutunut pystyyn kaikesta äitiyden onnesta huolimatta.

Keväthuuma.

Ihana kevät! Tulit ja piristit minut! Virtaa tuntuisi nyt riittävän vaikka mihin. Olen kuntoillut, olen kolunnut kaapeissa siivoten, olen saanut sisustus- ja pihaideoita, olen innostunut laittamaan ruokaa keittokirjan ohjeiden mukaan oman pään sijaan, olen jaksanut olla parempi vaimo ja ystävä, olen touhunnut Justiinan kanssa kaikenlaista ja nauttinut tyttäreni seurasta. Talven yli minussa vellonut masennuksentapainen tuntuu nyt kaukaiselle mustalle pilvelle, jonka paluuta koko ajan kuitenkin hivenen varpaillani odotan. Aion kuitenkin pysyä lujana; pirteänä ja iloisena, en päästä pilveä päälleni enää.

Mieleni halajaisi töihin, mutta olen kuitenkin tullut siihen tulokseen että vielä ei ole oikea hetki. Sanoisin, että syksyllä sitten. Jos tulee vastaan joku tosi mojova kesätyöpaikka, niin ehkä voin harkita. Mieluiten kuitenkin olisin kesän kotona tyttäreni kanssa ja suuntaisin töihin syksyllä. Saatanpa jopa hakea kouluun vielä vaikka johonkin näpsäkälle aikuiskoulutuspuolelle.

Tästä tuli nyt tällainen vähän irtonainen pläjäys, mutta tiedättepähän edes minun olevan hengissä. Koitan naputella jotain järkevääkin tässä jonain päivänä.

Nyt lähden ihailemaan luomaamme makkarakeittoa!

Kerron sen kuvin - Justiinan hetket ja ilmeet.

Turvaistuin.

Hobby Hall alkoi sitten munkkimaan istuimen kanssa sen verran pitkään ettei minun mulle-heti-kaikki-luonteenlaatuni jaksanut millään odottaa. Nappasin miehen perjantaina töistä kyytiin ja käytiin Varkaudessa tarkoituksena hyökätä Vauvattaren myymälään. Pahaksi onneksemme se menikin kiinni ihan liian aikaisin, mutta lenkki keskustassa tuotti tulosta ja löysimmekin itsemme Lastentarvikkeesta. Siellä meitä odottii todella kärkkään tuntuinen myyjä. Siis kärkäs myymään ja kärkäs muutenkin. Meinasin jo jossain vaiheessa lyödä jarrut lukkoon ja poistua paikalta. Jäätiin kuitenkin ja pitkien keskustelujen ja jonkinasteisten testaamisten jälkeen päädyimme HTS BeSafe Izi Combi - istuimeen. Vaikuttaa varsin jämäkältä peliltä ja noin pienelle ihmiselle asennon saa aika mukavaksi eikä kaikki paino tule pyllyn päälle. Istuimen saa tukevasti autoon eikä asentaminenkaan nyt ihan ylitsepääsemättömän vaikeaa ollut. Suosittelen :)

Hetki aikaa Justiinalle,

Justiinasta ei tullutkaan jättiläista vaikka aluksi sille näytti. Kasvukäyrät kulkevat hienosti keskellä näyttöä. Eilisessä 10kk neuvolassa painoa oli 8740g ja pituutta 71,9cm. Tyttö on nyt sen kokoinen, että vaatteet eivät meinaa olla sopivia; ylä- ja alaruumiin suhde on jokseenkin hassu, kun kintut ovat pienen pienet ja yläkroppa raamikas. Suurinosa 68 vaatteista on jo pieniä ja 74 tuntuvat kuitenkin olevan isoja. Tänään voisinkin sukeltaa tyttösen vaatekaappiin tutkimusretkelle.

Huomauttamista ei tullut mistään neuvolassa. Virkeä ja reipas tyttö. Nopealiikkeinen. Pinsettiote on hallinnassa nonparelleillakin helmen lisäksi. Hapanmaitotuotteet kokeiluun ja aina vaan oikeampaa ruokaa nassuun.

Tilattiin eilen Justiinalle turvaistuin. Ihan vielähän tuo painoraja ei täyty, muttei se kaukanakaan ole. Kaukalon kanssa alkaa olemaan jo sellaista remuamista tuo elämä, että turvaistuimeen kyllä vaihdetaan heti, kun vaan painon puolesta saadaan. Tällainen Britax Multi-Tech II meille kotiutuu. En halunnut perustylsää mustaa ja sitten ajattelin kuitenkin mahdollisesti seuraavia lapsia, niin totesin tuon värin olevan molemmille sukupuolille käypäinen. Onko kellään kokemuksia kyseisestä istuimesta? Jos tuo ei vaikutakkaan hyvältä niin vaihdan sen sitten ehkä tähän Cybex Pallas 2 - istuimeen. Jos sekään ei miellytä, niin sitten en osaakkaan sanoa enää mitään. Vähän Pallaksessa kyllä arveluttaa tuo vyöttömyys ja kasvot menosuuntaan päin oleminen heti alusta asti. Onko tästä kokemuksia? Hobby Hall menettää vielä hermonsa minuun tämän asian tiimoilta, jos kovin monta kertaa äidyn vaihtamaan istuinta.

Liian paljon asiaa.

Taas taukoa kirjoittamisessa. Anteeksi siitä. En vain ole edelleenkään saanut mitään aikaiseksi.

Edelleenkin olen vellonut siellä harmituksen suokuopassa, mutta nyt kun kevät on ihan jo tuloillaan, niin mielikin on virkistinyt. Parisuhde meinasi hajota käsiin puutumisen ja pystyynkuolemisen vuoksi ja vieläkään siitä vaarasta ei ole ihan päästy yli, mutta parempaan suuntaan ollaan menossa. Aikamoisia keskusteluja tässä on käyty ja mietitty tulevaisuutta usealtakin kantilta.

Hyvänä asiana mainittakoon, että minua on purrut kuntokärpänen. Aloin taas rennosti kiloklubeilemaan ja vähän katsomaan mitä suuhuni laitan. Kiloklubia käytän myös liikunnan seuraamiseen, jota nykyään tulee harrastettua jo ihan hyvän verran. Nyt kaksi viimeistä viikkoa olen huhkinut crosstrainerilla 4-5 päivänä/viikko ja siihen vielä lenkkeilyt lisäksi. Ihan kohtuumäärä entiselle sohvaperunalle.Tuloksiakin on tullut jo hivenen, mutta pienen pienessä mittakaavassa. Hiljaa hyvä tulee ja sitäpaitsi en odota vaakalta kovin paljoa, kun kuitenkin läski muuttuu lihakseksi crossarilla treenatessa ja näin ollen paino ei kovin radikaalisti laske.

Justiina on jo iso tyttö. 10 kuukautta tuli mittariin viime viikolla. Vauhti senkus kiihtyy ja minä harkitsen lisäkäsien ja -silmien hommausta. Tyttö on hyvin vikkelä liikkeissään ja pääseekin nopeasti kontaten, karhukävelyllä tai tukea vasten kävellen. Minun mittapuulla Justiina ylettää jo liian korkealle, kun mikään tavara ei ole turvassa missään metrin alapuolella. Tyttö kulkee ympäri taloa kylväen tuhoa eli siis tutkien maailmaa ja tavaroita, samalla kuuluu hirveä höpinä ja pörinä; äy-väy-väy, kakka, tät-tät-täää ja sitten ne kaikki sekalaiset jutut eivät vielä ole muuttuneet oikeitten sanojen kuuloisiksi. Voin leikkiä ajatuksella, että tyttö sanoo äiti (ät-tä-ät-tä) ja kissa (khh), mutta siihempä se sitten jääkin.

Sen tasoinen mölinä alkaa kuulumaan tuon pikku-raivottaren huoneesta, että viisaampi lähteä pelastus retkelle. Raivottareksi sanon siksi, kun nyt on taas viimeinen kaksi viikkoa ollut aikamoista taistelua kaiken suhteen. Ei syödä, ei nukuta, ei pueta ja niin eespäin...

Tunnustan!

1) Kerro linkin kera blogissasi, kuka lahjoitti sinulle tämän awardin.
2) Kirjoita seitsemän random faktaa itsestäsi.
3) Lahjoita tämä sama award 15 blogille/bloggaajalle.

1)

Kiitos Jii tästä tunnustuksesta! En ole ollut viime aikoina kummoinen bloggaaja, joten tämä piristi mieltä ja saa minuun valettua ehkä uutta bloggausintoa.

2)

* Vihellän paljon ja useissa tilanteissa; mieheni vasta sanoi minulle ettei ole koskaan kuullut kenenkään viheltelevän julkisesti kirkonkylillä - paitsi minun.

* En osaa iskeä silmää ilman, että toinenkin silmäni menisi lähes kiinni.

* Minulla ei ole lempinukkuma-asentoa mitenkään vakiona. Myllään itseni iltaisin vatsalleni tai sille kyljelle millä haluan nukkua. Selälleni en osaa nukahtaa, mutta selältäni saatan kyllä herätä.

* Olen todella huono kasvattamaan viherkasveja. Viime viikolla heitin pois useita kasveja ja jätin niistä pistokkaita tai muita poikasia juureentumaan - luultavasti viimeistään kahden viikon päästä kaikki ovat kuolleet.

* Olen itseni huomaamatta melkoinen keimailija ja tämän vuoksi päädyn tilanteisiin "antaa ymmärtää muttei ymmärrä antaa".

* Ajan monesti autolla niin ajatuksissani etten välttämättä ymmärrä vaihtaa pitkiä pois jonkun ajaessa vastaan; anteeksi vain kaikki kanssa-autoilijat!

* Selkärankani alkaa murenemaan tupakkalakon suhteen. Lopetin polttamisen raskaaksi tullessani, synnytyksen jälkeen olen polttanut juovouksissa ja silloin tällöin seurana. Nyttemmin tupakanhimo on välillä valtaisa varsinkin hermojen kiristyessä.

3)

Jaan tunnustusta, hyvää mieltä ja paljastelupyyntöä eteenpäin seuraavien blogien haltijoille (en suinkaan 15, koska niin montaa bloggaajaa en saa repäistyä mistään) :

Sivuääni
Olipa päivä
Haikaran jalanjäljillä
Sateenkaaren päässä...

P.S. Pitäisiköhän minun keksiä jostain lisää luettavia blogeja...

Elämäni talvi.

Noitten otsikossa esiintyvien kahden sanan väliin saan ujutettua monta erilaista adjektiivia.

Onnellisin - Saan viettää ensimmäistä talveani äitinä.
Yksinäisin - Olen keskellä ei-mitään kahden tyttäreni kanssa miehen ollessa töissä.
Erilaisin - Kaikki elämässäni on muuttunut. Minä olen muuttunut.
Stressipitoisin - En ole vieläkään päässyt sille aaltopituudelle, että joka paikan ei tarvitse olla tiptop.
Pisin - Pitkät päivät täällä. Varsinkin ne, kun on tuhat astetta pakkasta tai lunta sataa vaakatasossa.

Kaikkien näiden seurauksena voin sanoa kaikesta onnesta ja äitiyden ihanuudesta huolimatta, että tämä talvi on ollut ehdottomasti elämäni vaikein ja rankin. Olen ollut alamaissa ja väsynyt koko talven. Olen koettanut punnertaa itseäni yli minä-äidin, minä-vaimokkeen, minä-ystävän ja minun itseni identiteettikriisistä. Kai olisin voinut käydä jossain juttelemassa, mutta en vain ole osannut lähteä. Voin sanoa olleeni lähes masentunut. Tiedän aiheuttaneeni sen itse sillä, että vaadin liikaa itseltäni ja muilta, jään liian helposti kotiin ihan vain siksi kun lähteminen minnekkään on niin työlästä ja en ole osannut/ehtinyt/uskaltanut pitää yhteyttä ystäviini ja kavereihini.

Tule kevät ja tee minusta taas eheä!

Nätti nakuna.

Katsoin äsken tv:stä toisella silmällä ohjelmaa Nätti nakuna Kanadassa. Minäkin haluan olla! Tai ehkä ennemminkin niin, että minäkin haluan tuntea itseni nätiksi nakuna. Minä haluan jonkun, joka kaivaa sen piilossa olevan itsevarmuuden sisältäni. Voisin koska tahansa lähteä johonkin muuttumisleikkiin tai muuhun tehdään-naisista-itsevarmoja-ja-kauniita-ohjelmaan. Olen jopa miettinyt, että hakisin Suurimpaan pudottajaan seuraavan kerran, kun siihen Suomessa haetaan osallistujia. Se olisi edes jotain konkreettista. Tosin kauneushan lähtee sisältä, joten sinne tässä nyt ensin varmaan pitäisi porautua. Ei kai meillä peitot paljoa heilu, kun emäntä on itse näin alamaissa oman kroppansa suhteen; hyvä, että edes mieheni edessä enää kehtaan kekkaloida alasti.

Ehkä näitä odotellessa säästän rahaa rasvaimuun ja teen iltaisin sen määrän niitä vatsalihasliikkeitä, mitä niitä kerralla menee (ei muuten todellakaan ole montaa se..).

Voihan valitus.

Aamu kuin satua.

Heräsin aamulla virkeänä ja hyväntuulisena. Kuuntelin, josko Justiina olisi jo herännyt, mutta oven takaa ei kuulunut ääniä. Ihanaa! Aamukahvihetki rauhassa facebookin kanssa. Mies oli keittänyt kahvit valmiiksi töihin lähtiessään ja täyttänyt astianpesukoneen, jotten ensimmäisenä aamulla näkisi sitä kauheaa tiskivuorta. Hymyssä suin jois kahvini kaikessa rauhassa, vessaan mennessä kuuntelin taas ääniä Justiinan huoneen oven takana, ei mitään. Vessareissullakin vielä rentoilin olan takaa ja luin Aku-Ankkaa hyvän matkaa. Pesin kasvoni, harjasin hiukseni ja vaihdoin mukavat päivävaatteet päälle, eihän sitä nyt pitkin päivää yöpaidassa kekkaloida. Ja kun kerran on aikaa laittaa itsensä aamulla kuosiin niin sehän kannattaa. Laitoin pyykkikoneen pyörimään ja otin toisen kupin kahvia, pari leipääkin tein aamupalaksi. Jossain vaiheessa lastenhuoneesta kuului virkeä lapsenääni "äiti!". Lähdin tytärtäni noutamaan ja sängyssä seisoi hyväntuulinen tytär odottaen syliinpääsyä. Menimme olohuoneeseen, jossa Justiina leikki hetken yksinään lattialla ja sain syödä leipäni rauhassa loppuun ja ottaa vielä yhden kupillisen kahvia. Vaihdoin vaipan Justiinalle ja sekös tyttöä naurattikin. Pyllynpesulla oli hulvattoman hauskaa ja pukeminenkin luonnistui, kun lapsi istui kiltisti sylissä. Aamupalaksi keitin Justiinalle puuroa ja kaivoin pakkasesta marjoja siihen kylkeen. On niin mukava antaa lapselle kunnon ruokaa valmisruokien sijaan! Justiina söi koko annoksen miehekkäästi ja todella siististi, ei yhtään kiukkua, ei vääntelehtimistä, ei ruoalla leikkimistä. Sen jälkeen oli taas vuorossa leikkejä lattialla, tällä kertaa niin, että minä olin mukana. Luin Justiinalle kirjoja ja hän kuunteli kiinnostuneena, leikimme monilla leluilla ja leikin jälkeen keräsimme lelut omiin koreihinsa. Oli taas vaipanvaihdon aika ja aivan kuten edelliselläkin vaipanvaihdolla, homma sujui ilolla. Huomasin silmien nuhjaamisesta, että Justiina alkaa olemaan aamupäiväunia vailla. Kannoin vieläkin hyväntuulisen tytön sänkyynsä, annoin unirievut kainaloon, tutin suuhun ja toivotin hyviä unia. Sinne hän jäi, tyytyväisenä nukkumaan.

Arvatkaas menikö tämä aamu -tai mikään aamuistamme- oikeasti näin?

Heräsin aamulla väsyneenä siihen, kun oven takaa kuuluu maailmanloppua edeltävän tuntuinen karjuminen ja aamu meni muutenkin aikalailla niissä merkeissä. Kahvi minua onneksi aamulla odotti pannussa mutta tiskit olivat juuri siinä mihin ne illalla jäivät. Vessassa kävin siten, että joku nimeltämainitsematon seisoi koko toimituksen ajan polviani vasten pystyssä ja halusi syliin, ei kelvannut minun tarjoamat rasvapurkitkaan viihdykkeeksi. Kello on 11.00. Minä istun tukka harjaamatta ja yöpaidassa edelleen, jossain välissä hönäisin kiireellä ja kitinän säestämänä pari leipää naamariin, pyykkikorit ovat täynnä pyykkiä ja pyykinkuivausteline puhtaita vaatteita. Justiina meni kyllä unillensa, mutta ei suinkaan ensimmäisellä tarjoamalla ja olihan sitä ennen pitänyt käydä ruokapöydässä leikkimässä apinaa, sotkea puurolla joka mahdollinen paikka, itkeä syöttötuolissa ja pelleillä muuten vaan unohtamatta tietenkään lelujen levitystä tasaiseksi matoksi olohuoneen lattialle, kirjojen repimistä käsistäni, naamani tutkimista väkivalloin ja kissan kaljuuntumisen edistämistä.

Mut hei, on niin helppo olla onnellinen. Elämä olisi varmaan aika tylsää jos kaikki aamut olisivat tosi helppoja; pari kertaa viikossa riittää, niin ei pääse tottumaan.

Buzzador - Dove Nourishing Oil Care Conditioner

Siis mikäkö ihmeen buzzador? Ryhdyin jokin aika sitten buzzadoriksi. Buzzadorit testaavat uusia tuotteita ja palveluita, kertovat ja testauttavat niitä ystävillään ja raportoivat sitten buzzadoriin mielipiteensä ja ystäviensä kommentit; tätä kautta tuotteisiin on jopa mahdollista vaikuttaa ennen kuin ne menevät markkinoille. Erilaisia kampanjoita tulee usein ja kohderyhmään sopivat henkilöt kutsutaan mukaan ja heistä osa valitaan testiryhmään. Lisätietoa buzzadorina toimimisesta löydät täältä.

Sain eilen kampanjapaketin, joka sisälsi Dove Nourishing Oil Care tehohoitoainepurkkeja, yhden ison ja kymmenen pientä. Hoitoaine on yhdistelmä perinteistä hoitoainetta ja hiusnaamiota, joka tekee hiukset silkkisen tuntuiseksi ilman rasvaista oloa. Hoitoaine elvyttää kuivia hiuksia ja helpottaa pörröisyyttä ja sähköisyyttä näin kovina talvikuukausina.

Omat hiukseni ovat valtavan kuivat ja kärsineet useitten värjäyskertojen, kovan kaivoveden ja talven kuivuuden jäljiltä. Käytän säännöllisesti hoitoainetta ja viikoittain hiusnaamiota, mutta hiukseni näyttävät aina suihkun jälkeen kuivaessaan lähinnä krepatuilta tai kärähtäneiltä. Käytin äsken ensimmäinen kerran hoitoainetta ja heti suihkussa huomasin silkkisen tunteen hiuksissani. Hiusten kuivettua huomasin tunteen säilyvän ja hiukset näyttävätkin kiiltäviltä ja terveiltä. Ihan huippua! Minulla on lopultakin kaunis tukka. Saa nähdä miten jatkuva käyttö parantaa hiustani ja miten hiukseni käyttäytyvät föönatessa, toivotaan parasta.

Voin suositella tuotetta lämpimästi kaikille talviongelmista ja muuten kuivista hiuksista kärsiville ainakin tämän yhden käyttökerran jälkeen!

Kaamos.

Kaikista lupauksistani ja itseni kannustamisesta huolimatta olen taas lojunut viimepäivät -jopa viikot- jossain märehtimisen alhossa. En ole jaksanut oikein tehdä mikään, mikään ei ole huvittanut. Koetan keksiä tekosyitä tällaisen "luvallisuuteen". Koetan olla hirmu pirteä ja seurallinen. En kuitenkaan jaksa.

Pieni riita miehen kanssa viikko sitten puhdisti ilmaa ja mieliala onkin sen jälkeen ollut parempi. Jatkuva pieni ketutus on minusta huomattavasti ikävämpi vaiva kuin jonkinasteinen perheriita. Nyt olen taas viimeisen viikon jaksanut olla hyvä vaimoke ja kärsivällinen äiti. Tai ainakin olen sujuvasti osannut esittää olevani. Kuitenkin jokin osa minusta -joinain päivänä suurikin osa- tahtoisi paeta paikalta, muuttaa johonkin city-asuntoon viettämään sinkkuelämää ja elämään vain minua itseäni varten.

Elämäni on ihanaa ja tunteeni perhettäni kohtaan todella syviä, mutta toisaalta välillä riipii syvältä, kun on päättänyt luopua itsenäisyydestään.

Tämä on kai ihan normaalia.

Tuo lapsi ei syö. Miten sen saa pysymään minkään maailman käyrillä, jos syöminen on yhtä teatteria? Justiina tekee juurikin kaikkea muuta kuin syö. Pää pyörii kuin pöllöllä ja kaikki muu kiinnostaa. Muutaman lusikallisen saan lapattua suuhun, jos tyttö kiinnostuu vaikka omaan käteen annetusta lusikasta tai leipäpalasta. Omaan käteen annettu asia kuitenkin lentää lattialle alta aikayksikön ja sitten taas veivataan päätä ja huidotaan lusikkaa kädellä pois. sormiruokaakin on kokeiltu, mutta eipä se jaksa kiinnostaa juurikaan kauempaa. Maitoakaan ei olla saatu menemään edes puolta litraa päivässä, joka kaiketi olisi minimisuositus tuon ikäisillä.

Onko tulossa lisää hampaita? En tiedä, ikenet eivät ainakaan näytä vielä sille. Liittyykö tämä malttamattomuuteen ja muiden uusien asioiden opetteluun? En tiedä, mutta syödessä pitää kyllä kikkailla suun äänillä ja koettaa päästä syöttötuolista ylös.

Voin sanoa, että pinnaa on pitänyt venyttää jo aika paljon. Vajaan tunninkin kun istuu yhtä ateriaa Justiinalle syöttämässä ja tulos on alle puoli purkillista sosetta entiseen yli purkilliseen verrattuna, niin väkisinkin loppuu konstit kesken.

Kuukauden kuluttua pääsen siis taas hakemaan neuvolasta paskaa niskaan sen vuoksi ettei paino ole noussut tarpeeksi. Oma paino tässä sivussa kyllä nousee, kun tarpeeksi alkaa ketuttamaan.

Tänään.

Kiitos Joulupukki, kun toit meille monitoimikoneen; leipominen oli kerrankin tosi kivaa!

Kiitos joulupukki, kun toit Mega-nallen; Justiina viihtyi sen kanssa mainiosti sillä aikaa, kun mamma leipoi!

Mielen päällä.

Eilisen neuvolan jälkeen olen vain ollut puulla päähän lyöty ja soimannut itseäni. Justiina ei ole kasvanut kuukaudessa pituutta lainkaan ja painoakin oli tullut vain 60g. Polo on varmasti ollut salaa nälkäinen, muttei ole vain kitissyt siitä ja minä en ole tajunnut. Hänelle on varmasti joku allergia tai ruoansulautumishäiriö jota en ole huomannut. Tämä on aivan varmasti minun syytäni ja nyt olen huono äiti, joka ei huolehdi lapsensa ruoansaannista.

Kenkä puristaa myös synnytyksestä. Tätä olen miettinyt muutenkin paljon ja erään henkilön postaus sai minut tätä miettimään vielä lisää. Miksi en saanut synnytettyä Justiinaa alateitse? Miksi epäonnistuin? En kestänyt ponnistuttamisen tunnetta ja sain sitten luvan ponnistaa liian aikaisin (olihan tähän lisäsyynä Justiinan huonot sykkeet). Lapsi ei ollut laskeutunut synnytyskanavaan ja ponnistaessani jäi jumiin häpyluuni taakse. Sektioon lähdimme, kun lääkäri totesi ettei lapsi mahdu tulemaan ulos. Ensin hätäsektion nimikkeellä alkanut leikkaus tyssäsi siihen ettei minulle saatu enää selkään puudutetta. Viimeiset muistikuvat ovat lääkärin kertomat asiat nukutuksesta ja pystyviillosta.

Pimeys.

Näin tyttäreni vasta 4-5 tuntia myöhemmin. Olin niin kovassa lääkepöllyssä etten muista tilannetta kunnolla. Minuun koski niin lujaa, etten voinut ajatella muuta. Tunsin itseni hakatuksi, sairaaksi. Olin kuin huumeissa oleva zombie. Pidin tytärtäni pienen hetken. Ei imetysyritystä. Yksi valokuva. Voimat loppuivat. Sen jälkeen makasimme Justiinan kanssa puoli päivää tokkurassa vierekkäin olevissa vuoteissamme. Hoitajat kävivät meitä katsomassa ja ruokkimassa. Illalla aloin jo tajuamaan, että nyt olen äiti ja minun pitää voittaa kipuni tuon pienen ihmisen tähden.

Minusta tuntuu, että on minun vikani ettemme saaneet yhteistä synnytyksen jälkeistä hetkeä. Ettei tyttäreni saanut rintaa heti kun tuli ensimmäinen nälkä. Että mieheni joutui tuskissaan odottamaan meitä ja aloittamaan vanhempana olemisen "yh-isänä". Miksi minä tunnen näin vaikka tiedän, ettei se ole minun vikani. Tiedän, että tilanne vaati tuollaisia toimia ja oli meille molemmille parhaaksi.

Pikkuakan potretit.

Miksei mieli lennä?

Nyt ei enää jaksa möyriä täällä jossain yleisessä mutakuopassa. Ensi viikolla on pakko taas ottaa niskasta itseään kiinni ja alkaa tekemään jotain tälle mielensä virkeydelle, olkoon lääke sitten vitamiineissa, kyläluutimisessa tai lenkkeilyssä. Pää tahmoo jo ties kuinka monetta viikkoa, mieli on alavireinen ja peilikuva karmea. En muista tai ymmärrä mitään, olen epäsosiaalinen ja tylsä. Ehkä nyt menee jo hiukan pirteämmin kuin viikko sitten, mutta ei tässä vieläkään kehumaan pääse. Joulua edeltävät viikot ja niiden mukanaan tuomat kiireet laukaisivat tämän karsean olotilan, miten pitkään liene jatkuukaan. Kyllä tämä tästä, sanon itselleni jo sadatta kertaa ja luotan huomisen vaunulenkin pudottavan mössöpääni ojanpenkalle.

Lisätyötä käsille ja jaloille, mutta iloisia hetkiä mukanaan tuova juttu; Justiina treenaa kovasti tukea vasten nousua eli äidin tarkkoja silmiä ja suukotuksen parantavaa voimaa tullaan tarvitsemaan lähitulevaisuudessa runsaasti.

Pieni ihminen suuressa maailmassa.

Justiina seikkailee nykyään ympäri taloa todella omatoimisesti. Tyttö kulkee jollain omalla tyylillään joka on jotain konttauksen ja ryömimisen välimallia, näyttää lähinnä armeijan tetsaukselle lukuunottamatta pystyssä olevaa päätä ja korkealla edestakaisin viuhtovaa pyllyä. Hän vaeltaa ympäri taloa lähes näytteän ilman päämäärää harhailevalle; matkalla tosin pitää koettaa josko pesuhuoneeseen voisi mennä kissanruokakupeille, syödä lattialta kaikki pienet roskat mitä löytää, salaisesti kosketella pistorasioita ja johtoja, kierähtää matkalle sattuvien lelujen kanssa jokunen painimylläys ja kaataa kaikki pystyssä olevat asiat (vaipparoskis, vessan roskis, lahjapaperirullakori, tyhjä pyykkikori, putkijalkajakkara ym.). Tätä edestakaisin haahuilua saattaa jatkua pitkäänkin. Enin kiinnostus leluja kohtaan on loppunut ja Justiinasta oikein huokuu maailmanvalloitusinto.

Konttauksenkin opettelu on ihan hyvässä vauhdissa, mutta Justiinan mielenkiinto sitä kohtaan ei ole ihan hirvittävän suurta, kun tetsaamallakin pääsee tosi joutuin joka paikkaan. Tyttö hakee välillä omatoimisesti konttausasennon ja alkaa nytkymään siinä, mutta sen pidemmälle emme ole vielä edenneet (tätäkin on tehty kohta jo viikkoja).

Taitaa käydä niin, että tyttö nousee tukea vasten pystyyn ennen kuin oppii konttaamaan. Kova on kytö nimittäin ylöspäin; makaavaa ihmistä vasten tai leluja vasten pitää nousta polvilleen. Jalat näkyvät myös kantavan hyvin jos tytön laittaa seisomaan vaikka sohvan selkänojaa vasten; itse hän ei kuitenkaan vielä seisomaan nouse vaikka kovasti siinä asennossa tykkää ollakkin. Ehkä tätä tilannetta kuvaa parhaiten se, että vielä ei ole joutunut pudottamaan pinnasängyn pohjaa, mutta se päivä voi koittaa milloin tahansa.

Istuallaan Justiina pysyy jonkin aikaa ilman tukea, mutta ei nouse vielä itse istumaan. "Poseerausasennossa" kenottaa kyljellään, mutta eipä juuri muita istumaannousemisen merkkejä ole havaittavissa. Usein konttausyritykset tai jonnekkin korkeampaan (esim. taaperokärryyn) kiipeämisyritykset päättyvät puolella kankulla istumiseen ja käteen nojaamiseen.

Puheesta meillä ei ole vielä tietoakaan ja olemmekin tulleet siihen tulokseen, että ehkä lapsestamme tulee hevilaulaja. Tytöstä kuuluu lähinnä ärinää, murinaa ja öhkettä. Tät-tät-tää ja ättä-ättä ovat oikeastaan nykyään ainoat asiat mitä voi sanoa tavujen toistamiseksi. Kovia hittejä ovat nykyään myös suun maiskutus, kielen naksutus, kielen näyttäminen ja puhaltaminen päristen.

Seuraavalla neuvolareissulla pitää olla tarkkana, että mitä tulee puhuttua Justiinan syömisistä, kun on tullut annettua leipää, pullaa, aikuisille tehtyä ei kovin maustettua jauhalihapastaa, hapankorppua, riisikakkuja ja muita mukavuuksia. Pastassa oli vielä käytetty normaalia ruokakermaa, mutta sitä oli häviävän pieni määrä suhteessa pastan määrään ja eipä tuo Justiinan maha siitä huonoakaan tainnut tykätä. Enkä usko, että se leipienkään syöminen kovin paha juttu on, kun sitä menee ehkä puolikas pala päivässä. Joulupöydän antimista Justiina taisi saada vain leipää ja hitusen kinkkua.

Justiina ei pahemmin joulusta tai uudesta vuodesta välittänyt. Joulupukki oli aika pelottava ja joulukuusesta oli kiva käydä varastamassa yksi pallo. Muuten tyttö keskittyi vain paria vuotta vanhemman serkkunsa toimien seuraamiseen sekä aikuisten hurmaamiseen ja syliin hinkumiseen. Joulusaunassa käyminen oli aika jännää. Justiina sai joulun jälkeen hirmuisen stressin, kun vieraat lähtivät ja isi meni töihin; meni muutama päivä äidille kiukutessa ja pitkiä unia vetäessä.

Ensi viikolla on neuvolalääkäri, jonne menoa jostain syystä jännitän ihan hirveästi. Onko Justiina kehittynyt tarpeeksi vai pitäisikö nyt jo osata kaikki temput? Onko painoa tullut tarpeeksi nyt kun maitoakin on saatu menemään paremmin (tästä oli viimeksi sanomista)? Onko kaikki muutenkin hyvin vai löytyykö jotain vikaa? Kummallista, sillä en ole koskaan ennen juurikaan jännittänyt.

Ja hauska juttu sinänsä, meillä ei ole vieläkään mitään rytmiä tai rutiinia. Justiina nukkuu, kun on väsynyt ja syö ollessaan nälkäinen. Yöunet ovat kutakuinkin vakiot ja ruokailuajoissa ei ole suuria heittoja, mutta muuten tässä torpassa mennään lapsentahtisesti. Hyvähän se on tehdä näin, kun äidilläkään ei ole mitään rutiineja, harrastuksia tai ylipäätään mitään järkeä päivissään.

Puulla päähän ja kissa pöydälle.

Kävikö nyt näin?

Yhtä juhlaa.

Onnea uudelle vuodelle rakkaat lukijani!

Joulukuulla kiireet verottivat sen verran tämän bloggarin elämää, etten ehtinyt kirjoittamaan juurikaan mitään. Ei sillä, että joulukuun aikaan mitään kovin mullistavaa olisi tapahtunutkaan. Seuraavana on tietopaketti joulukuusta meidän aikuisten kannalta, jonain toisena päivänä kerron Justiinan h-hetkistä.

Alkukuusta kävimme päivä Tukholmassa risteilyllä mieheni, siskoni ja hänen miehensä kanssa. Tietenkin risteily sattui siihen ajankohtaan, kun merellä myrskysi mukavasti; meni matka vähän harmaanaamaisena. Laiva myöhästyi jotakuinkin kaksi tuntia Ruotsin päässä, joka tarkoitti kahta tuntia vähemmän tutustua Tukholmaan. Kävimme vanhassa kaupungissa ja that's it. Ehkä niitä kaupunkien keskustoja ehtii nähdä vielä elämänsä aikana, mutta historiallisiin paikkoihin ei välttämättä tule niin usein tutustuttua. Olimme risteilyn aikalailla siivosti, vaikka muilla matkustajilla kyllä tuntui olevan kannat katossa. Laivamme oli Viking Mariella ja voin sanoa etten enää koskaan mene sillä minnekkään - laiva on varmaan karmein näkemäni ja kuulema vielä yleisesti käytössä abi-risteilyillä, joten lattiamatot lienee kuorrutettu oksella ja kaatuneilla drinkeillä. Enkä muutenkaan oikein ymmärrä mitä risteilyllä voi tehdä jos ei meinaa vetää päätään täyteen.

Itsenäisyyspäivän istua nakotimme kotosalla syöden hyvää ruokaa ja katsellen linnan pukuja. Ja oikeastaan seuraavat puolitoista viikkoa meni siinä, kun kuskattiin joululahjoja ties kuinka moneen eri paikkaan ties kuinka monena päivänä, ostimme marketeista lisää lahjoja ja valmistauduimme jouluun ruokaostosten, siivouksen ja koristelujen merkeissä.

Joulun vietimme meillä vanhempieni ja siskoni perheen kanssa. Ensimmäinen joulu jossain muualla kuin vanhempieni luona; oli vähän totuttelemista. Vietimme todella rennon joulun: en siivonnut mitenkään normaalia enemmän, emme valmistaneet juuri mitään ruokia itse, emme keksineet mitään muuta täytettä päiviimme kuin joulupukin vierailun ja mukavan yhdessäolon - siis me vain olimme rennosti ja mukavasti.

Kuten edellisestä postauksesta voikin lukea, palasimme joulun jälkeen jonnekkin pimeälle keski-ajalle (paitsi silloin ei ollut pakastimia tai vesipumppua aggregaateista puhumattakaan). Siinä koeteltiin jo tämän mamman hermoa, kun mitään ei voinut tehdä, koko ajan oli pimeää, lapsenhoidon lomassa piti kirmailla tankkaamassa aggregaatteja ja etsiä lisäkynttilöitä. Tuntui, että sähköt olisivat olleet poikki monta viikkoa ja kaikki tarvittavat tavarat hukassa koko ajan. Jos katkos olisi kestänyt vielä pidempään, niin olisin lähtenyt siskoni luo evakkoon Justiinan kanssa.

Eilen vaihdoimme vuotta hyvin pienellä ja sekalaisella porukalla. Lauloimme singstaria, pelasimme party-aliasta ja turisimme joutavia. Osa porukasta otti pienoiset mukit, osa vielä pienemmät, osa ei lainkaan. Minulla juili päätä ja vieraaksemme saapui eräs mielestäni melko rasittava henkilö, joten juhlatuuleni ei ollut mitenkään huipussaan. Emme ostaneet itse paukkuja ollenkaan (koska mielestäni ne ovat rahantuhlausta), vaan koitimme kuikuilla naapureitten ilotulitteita (joku oli kyllä laittanut rahaa palamaan ihan rutkasti väriloistosta päätellen). Tinoja valaessa sain jonkun pitkän jonka toisessa päässä oli ilmiselvästi miehen sukupuolielin, toisessa päässä häpyhuulet ja keskellä jokin outo kuoppa jossa oli pienen pieni helmi - erikoista, sanoisinko, tai sitten minulla on vain vähän omituinen mielikuvitus. Tarkoittaako tämä lisää lapsia?

En aio tehdä uuden vuoden lupausta tänäkään vuonna. Aion vain omalta osaltani koettaa tehdä tästä vieläkin paremman vuoden itselleni ja muille, kuin mitä edellinen vuosi oli. Mikään ei tosin voi muuttaa viimevuodesta sitä ihana tosiasiaa, että minusta tuli äiti.

Koitan nyt ponkaista uudella innolla uuteen vuoteen. Mieleni on ollut jokseenkin matala, johtuneeko pimeydestä ja joulukiireistä. Pitää koettaa terästäytyä ulkoilun suhteen, jota nyt on tullut harrastettua aivan liian vähän. Ehkäpä vitamiinipurkistakin saattaisi löytää virkeyden siemenen ja väsymyksen selättäjän.

Tällaisissa merkeissä kului siis vuoden 2011 viimeinen kuukausi. Saa nähdä mitä vuosi 2012 tuo tullessaan.