Noitten otsikossa esiintyvien kahden sanan väliin saan ujutettua monta erilaista adjektiivia.
Onnellisin - Saan viettää ensimmäistä talveani äitinä.
Yksinäisin - Olen keskellä ei-mitään kahden tyttäreni kanssa miehen ollessa töissä.
Erilaisin - Kaikki elämässäni on muuttunut. Minä olen muuttunut.
Stressipitoisin - En ole vieläkään päässyt sille aaltopituudelle, että joka paikan ei tarvitse olla tiptop.
Pisin - Pitkät päivät täällä. Varsinkin ne, kun on tuhat astetta pakkasta tai lunta sataa vaakatasossa.
Kaikkien näiden seurauksena voin sanoa kaikesta onnesta ja äitiyden ihanuudesta huolimatta, että tämä talvi on ollut ehdottomasti elämäni vaikein ja rankin. Olen ollut alamaissa ja väsynyt koko talven. Olen koettanut punnertaa itseäni yli minä-äidin, minä-vaimokkeen, minä-ystävän ja minun itseni identiteettikriisistä. Kai olisin voinut käydä jossain juttelemassa, mutta en vain ole osannut lähteä. Voin sanoa olleeni lähes masentunut. Tiedän aiheuttaneeni sen itse sillä, että vaadin liikaa itseltäni ja muilta, jään liian helposti kotiin ihan vain siksi kun lähteminen minnekkään on niin työlästä ja en ole osannut/ehtinyt/uskaltanut pitää yhteyttä ystäviini ja kavereihini.
Tule kevät ja tee minusta taas eheä!
En osaa sanoa mitään kannustavaa, mutta haluaisin rohkaista sinua puhumaan asiasta jollekin. Itse olen sairastanut synnytyksen jälkeisen masennuksen kolme kertaa ja sen tiimoilta olen käynyt psykologin juttusilla ja masennuslääkkeistäkin olen apua saanut. En tarkoita, että sinä kärsit automaattisesti synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, mutta se voi olla mahdollista. Kyseessä kuitenkin hyvin yleinen sairaus, josta edelleen puhutaan aivan liian vähän. Neuvolan kautta saat tietoa oman paikkakuntasi tavasta tarjota apua. Jos vain suinkin jaksat, niin soita neuvolaan ja pyydä apua. Siitä hyödyt ennen kaikkea sinä itse, mutta välillisesti myös koko perheesi.
VastaaPoistaItse kävin alkuraskauden aikoihin juttelemassa jokusen kerran mlt-hoitajalle ja koin sen olevan hyödyksi minulle ja minun vuosia kasautuneelle vinksahtaneelle minäkuvalleni. Sitten se siellä käyminen jäi. Olen taas pyöritellyt tuota asiaa mielessäni, että lähtisinkö käymään, mutta aina koen edes sen puhelinsoiton niin hankalaksi ja työläännyttäväksi. Sitten alan miettimään, että miten minä sinne koskaan edes pääsisin. Aihetta olisi käydä kaikkien tässä blogissa ilmenneiden ongelmieni vuoksi, mutta saa nähdä milloin koittaa se päivä, kun osaan taas tarttua luuriin - viimeksi se vei reilut viisi vuotta..
VastaaPoista