maanantai 14. kesäkuuta 2010

Lyhyesti.

Jestas sentään, edellisen blogipäivityksen jälkeen olen nähnyt tosi monta vanhaa ystävää ja tuttua ja soitellut ympäriinsä. Eli sosiaalinen elämä on siis elvytystilassa. Kiitosta vain ystävät rakkaat, kun olette olemassa.

Olen ollut viime ajat jotenkin kummalla tuulella. Kovin ailahtelevaisella. Välillä nauraa hekottelen ihan hölmönä ja seuraavassa hetkessä olenkin jo suruisa tai huonolla tuulella. Ja aina väsyttää, ihan aina. Onkohan tämä taas joku työuupumuksen merkki. En ole kylläkään töissä edes rehkinyt tai vääntänyt pitkiä päiviä, päinvastoin. Tuskimpa tämä kuitenkaan vakavaa on. Hormoonit kai ne vaan kummittelee.

Nyt pitäisi vähän rauhoittua, on tullut rilluteltua sen verran kesän kunniaksi, että menee viikonloput ihan harakoille. Pitäähän sitä tietysti joskus juhliakkin ja kesää viettää ihan ilman pihatöitten tekemistä. Mutta rajansa kuitenkin kaikelle.

Parisuhde on outo asia, silloin kun sitä ei ole sen haluaa ja päinvastoin. Jälkimmäinen tunne yllättää minut aina toisinaan. Olen todella tyytyväinen parisuhteeseeni ja rakastan miestäni, mutta silti olisi joskus ihan mielenkiintoista vielä kokea pieni pala sinkkuutta. Olen kuitenkin tyytyväinen elämääni enkä tahdo sen muuttuvan. Tämähän nyt kuvastaa vain ihmisen halua saada aina saavuttamattomia asioita.

Sitten kaipaisin ilmoittautumisia. Huomaan nimittäin blogin avauslaskurin raksuttavan kovaa kyytiä eteenpäin ja lukijoita on kuitenkin vain yksi. Eli piilolukijat, tulkaa pois piilostanne ja ilmoittakaa itsestänne tahtoisin tietää, kuinka moni seuraa elämäni ripauksia.