Virstanpylväs.

Justiina kääntyi tänään ensimmäisen kerran selältä vatsalleen ilman apuja. Toiseen suuntaan pyörähtelyt ovat enimmäkseen vahinkoja tai pään painosta johtuvia, mutta luulen niidenkin muuttuvan pikkuhiljaa hallitummiksi.

Täystyöllistetty äiti ja känkkäränkkä.

Anteeksi armaat lukijat viimeaikaisesta laiminlyönnistäni blogiani kohtaan. En vain ole saanut mistään taiottua aikaa kirjoittamiseen. Iltaisin Justiinan nukkumaanmenon jälkeen toki ehtisin, mutta olen silloin itse jo yleisimmin niin piipussa ettei päässäni liiku mitään mistä saisi aikaiseksi älykästä tekstiä. Iltaisin käteni osaa käyttää kaukosäädintä sohvalta käsin ja tietokoneen hiirtä facebookkailun merkeissä - näppäimistön hallinta ei kuulu iltaohjelmaan nykyisellään.

Olen oikeastaan sen jälkeen ollut kiireinen äiti-ihminen, kun Justiina täytti 4 kuukautta. En ole alkanut tehdä tavallista enempää kotihommia tai puutarhatöitä, en ole alkanut stressaamaan enempää, en niuhota kodin siisteydestä lähellekkään niin paljoa kuin ennen. Olen ollut äiti. En edes viitsi sanoa, että olen ollut hyvä äiti, koska ilmeisimmin asia ei ole niin. Viime viikosta asti enenevissä määrin pikku-neitimme on vain huutanut, kitissyt, juoninut ja vaatinut. Äidille näytetään päivänsäteinen puoli sitten, kun joku muukin on paikalla. Kun olemme kahden, saan pääsääntöisesti armotonta huutomuotoista kritiikkiä vaikka parhaani mukaan koettaisin vaihtaa vaippaa, viedä nukkumaan, syöttää ja viihdyttää. Tämä päivä on ehdottomasti ollut pahin kaikista - sekä Justiinalle, että minulle. En voi sanoin kuvata, kuinka huono äiti tunnen olevani, kun luulen tehneeni kaikkeni lapseni hyväksi ja itku vain jatkuu.

En ole keksinyt, että mikä tämän raivoamisen ja kitisemisen aiheuttaisi. Justiina ei ole kipeä, ei vaikuta vatsakipuiselle, en varsinaisesti ole huomannut ikenienkään turvottavan. En enää ymmärrä, mitä voin tehdä. Jos ei riitä, että täytän Justiinan kaikki fyysiset tarpeet ja viihdytän siinä välissä keksien uusia juttuja, jottei tylsyys iskisi, niin alkaa konstit loppua. On kaksi paikkaa missä tyttö viihtyy. Liikkuvat vaunut ja liikkuva auto. En kuitenkaan ole ajatellut, että alkaisin työntelemään vaunuja pihalla tai ajelemaan autolla lenkkiä koko päivän.

Justiina on vieraskorea. Ei juurikaan kiukutellut siskoni perheen luona, ei eilisellä kahvittelureissulla, ei silloin kun meillä on ihmisiä käymässä, ei kiukuttele edes isälleen, kun heillä on niin kovin vähän yhteistä aikaa. Äidille kyllä passaa huutaa ja kiukuta vaikka päivätolkulla. En nyt voi kuitenkaan aina turvautua jonkun muun läsnäoloonkaan lapsen vaientamiseksi. Toki ymmärrän sen, että lapsellakin on enemmän vaihtelua ja kiinnostavaa katseltavaa, kun on naamoja enemmän ympärillä, mutta ei Justiina kuitenkaan ennen ole ollut mitenkään "riippuvainen" useamman ihmisen seurasta.

Jos tämä pahenee vielä paljonkin tai jatkuu samanlaisena kovin pitkään, niin voi pälli sanoa POKS.

Voihan nenä ja siellä oleva räkä!

Perheen hameväki on nyt vuorattu sisältäpäin, räällä nimittäin. Justiina aloitti viikko sitten lievällä lämmöllä ilman enempiä räkäisyyksiä, muutaman päivän oli väsyneempi kuin normaalisti ja kipeän näköinen. Laittelin supon silloin, toisen tällöin ja torstaina tyttö olikin jo terveen kirjoissa. Itse aloin oireilemaan perjantai-iltana palellen, kurkkukipuillen, niiskuttaen ja köhien. Lauantai kului kutakuinkin samoissa merkeissä, joskin koetin finrexinin voimalla välttää pelkkää sohvalla lahnailua, johon sunnuntaina sitten sorruinkin ihan urakalla. Kuumetta ei oikeastaan ole ollut ollenkaan, parilla mittauksella pientä lämpöä vaikka olo onkin ollut melkolailla kipeä ja voimaton. Tällä hetkellä olen nuhainen, nieluni on täynnä jotain räkää, pää tuntuu mössölle ja vähän viluttelee, myös sellainen kuivahko mutta limainen yskä on riesana. Justiina alkoi röhkiä varmaan lauantaina. Pienellä on nielussa räkää, joka aiheuttaa rohinaa ja nenässä räkää, joka aiheuttaa tukkoisuutta. Muuta vikaa ei tällä hetkellä tuntuisi olevan ja toivotaan ettei tulekkaan. En ole vielä ryntäämässä lääkäriin, kun Justiina kuitenkin vaikuttaa muuten terveelle ja pirteälle, jos tilanne pahenee niin sitten kai se on lähdettävä viemään tyttö näytille. Itsehhän en lääkäriin mene muuta kuin pää kainalossa ja kotioloissa luotan höyryhengityksen ja nenäkanun voimaan.

En varmaan olekkaan tullut kirjoittaneeksi viime neuvolasta (viime viikon ehkä-keskiviikkona) puolikastakaan sanaa - ei sillä, että siinä mitään kerrottavaa olisikaan, kun kaikki oli niin normaalisti kuin voi vain olla. Kysehhän oli 4kk neuvolalääkäristä, jonka ensin autuaasti unohdin, mutta onneksi neuvolatäti soitteli parin päivän päästä perään ja muistutteli (en tiedä miten onnistuin unohtamaan koko neuvolan niin totaalisesti). Neuvolatädin mukaan meillä ilmeisesti on asiat hyvin eikä mikään paina mieltä jos näin sujuvasti unohtaa moisen käynnin - helpommin kuulema muistaisi jos olisi jotain ongelmia tai kysymyksiä. Käynnillä ei oikeastaan siis tapahtunut mitään erikoista. Neuvolatäti otti mitat, jotka olivat 6985g/64,9cm/44cm (iso immeinen!), passitti meidät lääkärin luo, joka totesi kaiken olevan normaalisti ja hyvin. Lonkat, silmät, keuhkot, sydän, rakenne, korvat ja nielu tuli ainakin tutkittua ja varmaan monta muutakin asiaa, joita en tiedä/muista ja mistään ei ollut poikkipuolista sanottavaa. Ensi neuvolassa - jonka toivottavasti muistan- saadaan taas piikkejä kaksin kappalein ja rotavirusaine suuhun.

Nyt me nuhanenät lähdemme käymään kaupungissa. Muuten emme menisi, mutta nyt on vain pakko. Mies menee tilamme lohkomiskokoukseen maanmittaustoimistolle ja minä haen Lindexiltä Libero-kerhon lahjan, jonka hakuaika oli typerästi laitettu vain tämän kuun loppuun saakka. Meiltä on kuitenkin 70km matkaa kaupunkiin, niin en viitsi erikseen sen takia ajella. Toivotaan, ettei kummankaan nuhanenän olo pahene reissun vuoksi.

Neljä kuukautta.

Justiina on tänään 4 kuukautta vanha. Vastahan se syntyi, ihan vasta. Välillä aika tuntuu kuluvan niin järjettömän hitaasti kotona ollessa, mutta kyllä se oikeasti menee tosi nopeasti. Kohta huomataankin Justiinan olevan jo kerhossa, sitten koulussa ja lopulta hengaamassa kavereiden kanssa kylällä. Hui.

Neitinen on kasvanut hurjasti viimeaikoina ja osa 62cm bodyista onkin jo käynyt liian pieniksi. Painoa tuntuu myös olevan paljon, kotivaakalla puolihuolimattomasti puntaroituna n. 7,5 kiloa. Myös henkinen kehitys tuntuu olevan vallan joutuisaa. Tyttö seurustelee joka päivä enemmän, osoittaa huumoria joka päivä enemmän kuin ennen, tajuaa leluista, ääntelee. Ihana pieni neitimme.

Leluista nykyään on ihan parhaita suuhun työnnettävien lisäksi soivat lelut, joita mätkimällä tai hipelöimällä voi saada musiikkia aikaan; tyttö alkaakin jo olemaan niissä aika näppärä.Suurta huvia on myös maata lattialle puklurätti suussa ja hihkua, kujertaa, huutaa ja öhkiä. Tosi remakoita naurunpyrskähdyksiä tuottaa lennättäminen ja peilin katselu. Vanhempien naamalle tai televisiolle voi joskus nauraa räkäisesti ilman sen kummempaa syytä. Myös youtubesta katsotut vanhojen lastenohjelmien tunnarit ovat ihania Justiinan mielestä. Päivisin aina laulellaan, jumpataan, sylitellään, kierellään kotia ja muuten vain seurustellaan. Justiina on alkanut mölistä mukana jos laulan tai vihellän ja nauraa hekottaa jos tanssin typerän näköisesti radion tahdissa.

Nukkumaanmeno onnistuu nykyään sekä päivisin, että iltaisin ilman hirveitä huutoja - luojan kiitos. Tyttö hereillä sänkyyn kyljelleen, tutti suuhun, uniriepu kainaloon, toinen käteen tai pään päälle ja ankka soittorasia pimputtelemaan tai kehtolaulu levy soimaan. Joskus tämän asennuksen saa suorittaa muutamankin kerran ennen kuin Nukku-Matti tulee, mutta tulee kuitenkin ilman suurempia raivareita. Muutenkin nukkuminen sujaa melko mukavasti; nykyisin tosin Justiina herää syömään nukkumaanmenoajasta riippumatta joka yö viideltä ja nukkuu siitä sitten seitsemään saakka. Ekat päikkärit pitääkin päästä nukkumaan sitten jo yhdeksän aikaan. Päikkäreitä nukutaan melko tiuhaan tahtiin, mutta vain tunti kerrallaan ja sitten iltapäivällä parin-kolmen tunnin unet.

Velliä Justiina on saanut jo varmaan kuukauden päivät (tätä en ole tunnustanut neuvolassa), koska maitoa alkoi menemään niin suuria määriä niin tiuhaan tahtiin. Nykyään vellin ja maidon suhde on 50/50 ja se ei tunnu olevan mahalle pahasta. Soseita emme pääse aloittamaan vielä tänään, kun Justiina lähtee hoitoon viikonlopuksi (tai en viitsi tänään antaa perunaa, jos tuleekin vatsavaivoja: ikävä viedä mahanpurujaan itkevä lapsi hoitoon), mutta maanantaina pääsenkin sitten tekemään pikkuruisen perunatestin.

Neiti 4kk.

Vaikka joinain päivinä tuntuukin siltä, että meillä asuu pieni känkkäränkkä ja minulta loppuu voimat ja seinät kaatuu päälle, niin en vaihtaisi päivääkään pois. Meille on annettu ihana pieni tytär, joka on vienyt minun sydämeni - joka on minun sydämeni. Olemme perhe mieheni ja tyttäreni kanssa. Tämä tunne tekee minusta kokonaisen.

Kirjoituskärpänen, missä olet?

Pah, olen ollut todella saamaton bloggaaja. En ole edes yrittänyt saada tekstiä aikaan. En tiedä mitä kirjoittaisin. Meille ei yksinkertaisesti kuulu mitään uutta. En tiedä viitsinkö tänne nyt erikseen raportoida "Tänään Justiina söi pupua, eilen pehmokirjaa.", "En jaksa siivota, olen väsynyt.", "Kasvihuoneessa kasvaa tomaatteja ja muuta paskaa.", "Eilen oli ihana päivä, sain lahjoja ja tein päätöksen alkaa laihduttamaan.". Samaa pinnallista sörsseliä minulla vain olisi kerrottavana. En ole jaksanut miettiä asioita syvällisemmin, koska olen todennut älykkyysosamääräni vajonneen niin pohjamutiin, että kykenen menemään solmuun jopa ajatellessani ihan arkisia asioita; turvallisempaa siis olla ajattelematta mitään kovin syvällistä.

Olen ollut viimeisen viikon ajan muutenkin melko kyllästynyt kaikkeen. Ainoat ilot elämässäni on ollut taas jotenkin arkisista uomistaan pois kiivennyt rakkauselämä mieheni kanssa ja pieni rakas Justiinainen, jonka touhuja on ilo seurata. Välillä olen koettanut saada jotain aikaankin kaikesta kyllästymisestä huolimatta, mutta oikeastaan tuntuu siltä, että jos alkaa esim. liikkua enemmän ja tehdä pihatöitä enemmän ei sitten ehdi ruokkia henkistä puoltaan niin antoisasti. Jos taas keskittyy ankarasti pohtimaan jotain ja tutkiskelemaan sieluaan, niin kaikki konkreettinen jää tekemättä. Loppujen lopuksi olenkin tullut siihen tulokseen, että kerran vähän kaikki tuntuu kyllästyttävälle ja työläälle, niin sitten pitää varmaan vain olla ja toimia inspiraation saattelemana.

Ehkä saan kirjoitusinspiraationi taas joskus takaisin. Siihen asti postaukset lienevät melko suppeita, latteita ja mitäänsanomattomia yleisturinaa.

Vetämätöntä.

Rakastan syksyä. Rakastan tätä raikkautta ja viileyttä. Rakastan luonnon muutoksia ja värien kirjoa. Jossain määrin rakastan myös tätä harmautta. Tuntuu, että tällaisina harmaina päivinä on luvallista olla ei-niin-tehokas. Ehkä mieleeni onkin iskostunut Uuno Turhapuro muuttaa maalle elokuvasta tuttu lausahdus "Sadepäivinä meillä maalla yleensä nukutaan.". Onhan se osaltaan ärsyttävää, kun matalapaine ja harmaat päivät tekevät minusta täysin puhdittoman ja mukavuudenhaluisen. Näköpiirissä olisi lukemattomia asioita, jotka pitäisi tehdä; ehkäpä ehdin tehdä ne sellaisena päivänä, kun puhti taas palaa.

Tuntuu, että Justiinakin nukkuu enemmän tällaisina päivinä. Oikeastaan joinain harmaina päivinä tuntuu, että tyttö ei muuta teekkään. Äitini sanoi myös, että häntä väsyttää sadepäivinä tolkuttomasta. Taitaa olla geeneissä.

Jäin hetkeksi ajatuksiini istumaan ja nyt tuntuu, että aivotkin menivät off-asentoon. On lienee viisainta lopettaa kirjoittaminen, että tekstin viimeinenkin järjen hiven ei katoa. Ehkä poistun tekemään jotain tai ehkä koetan vain uskotella itselleni, että teen.