Täystyöllistetty äiti ja känkkäränkkä.

Anteeksi armaat lukijat viimeaikaisesta laiminlyönnistäni blogiani kohtaan. En vain ole saanut mistään taiottua aikaa kirjoittamiseen. Iltaisin Justiinan nukkumaanmenon jälkeen toki ehtisin, mutta olen silloin itse jo yleisimmin niin piipussa ettei päässäni liiku mitään mistä saisi aikaiseksi älykästä tekstiä. Iltaisin käteni osaa käyttää kaukosäädintä sohvalta käsin ja tietokoneen hiirtä facebookkailun merkeissä - näppäimistön hallinta ei kuulu iltaohjelmaan nykyisellään.

Olen oikeastaan sen jälkeen ollut kiireinen äiti-ihminen, kun Justiina täytti 4 kuukautta. En ole alkanut tehdä tavallista enempää kotihommia tai puutarhatöitä, en ole alkanut stressaamaan enempää, en niuhota kodin siisteydestä lähellekkään niin paljoa kuin ennen. Olen ollut äiti. En edes viitsi sanoa, että olen ollut hyvä äiti, koska ilmeisimmin asia ei ole niin. Viime viikosta asti enenevissä määrin pikku-neitimme on vain huutanut, kitissyt, juoninut ja vaatinut. Äidille näytetään päivänsäteinen puoli sitten, kun joku muukin on paikalla. Kun olemme kahden, saan pääsääntöisesti armotonta huutomuotoista kritiikkiä vaikka parhaani mukaan koettaisin vaihtaa vaippaa, viedä nukkumaan, syöttää ja viihdyttää. Tämä päivä on ehdottomasti ollut pahin kaikista - sekä Justiinalle, että minulle. En voi sanoin kuvata, kuinka huono äiti tunnen olevani, kun luulen tehneeni kaikkeni lapseni hyväksi ja itku vain jatkuu.

En ole keksinyt, että mikä tämän raivoamisen ja kitisemisen aiheuttaisi. Justiina ei ole kipeä, ei vaikuta vatsakipuiselle, en varsinaisesti ole huomannut ikenienkään turvottavan. En enää ymmärrä, mitä voin tehdä. Jos ei riitä, että täytän Justiinan kaikki fyysiset tarpeet ja viihdytän siinä välissä keksien uusia juttuja, jottei tylsyys iskisi, niin alkaa konstit loppua. On kaksi paikkaa missä tyttö viihtyy. Liikkuvat vaunut ja liikkuva auto. En kuitenkaan ole ajatellut, että alkaisin työntelemään vaunuja pihalla tai ajelemaan autolla lenkkiä koko päivän.

Justiina on vieraskorea. Ei juurikaan kiukutellut siskoni perheen luona, ei eilisellä kahvittelureissulla, ei silloin kun meillä on ihmisiä käymässä, ei kiukuttele edes isälleen, kun heillä on niin kovin vähän yhteistä aikaa. Äidille kyllä passaa huutaa ja kiukuta vaikka päivätolkulla. En nyt voi kuitenkaan aina turvautua jonkun muun läsnäoloonkaan lapsen vaientamiseksi. Toki ymmärrän sen, että lapsellakin on enemmän vaihtelua ja kiinnostavaa katseltavaa, kun on naamoja enemmän ympärillä, mutta ei Justiina kuitenkaan ennen ole ollut mitenkään "riippuvainen" useamman ihmisen seurasta.

Jos tämä pahenee vielä paljonkin tai jatkuu samanlaisena kovin pitkään, niin voi pälli sanoa POKS.