Huuhaa-hommia.

Joku tauti tekee tuloaan. Kurkkua ja oikeanpuoleista korvaa jomottaa, nenä on täynnä kuivanutta veristä räkäsettiä ja päätä on särkenyt jo ties kuinka monta päivää. Silmien taa koskee, en tiedä yhdistäisinkö sen ennemmin päänsärkyyn vai ilmeisen räkäisiin poskionteloihin. En aio tulla kipeäksi, joten aloitinkin pienet varotoimet. Aloitin höyryhengityksellä ja nenäkannutuksella ja heti helpotti hiukkasen, nyt vielä pyydän miestä polttamaan korvakynttilät korvissani ja alan sitten kauratyynyn kanssa poistamaan päänsärkyä. Kyllä pitäisi näillä lähteä, jos on huuhaa-hommilla lähteäkseen.

Jouluntaikaa ja kissanpäiviä.

Olen tainnut hurahtaa lopullisesti jouluun. En ole ennen lähettänyt yhtään korttia; tänä vuonna meinaan askarrella ne itse. En tosin lähetä kaikenmaailman tutuille, enkä edes kavereille. Otan näin ekana vuonna kohteeksi sukulaiset. Olen myöskin jatkusvasti ripustamassa jotain jouluvaloja jonnekkin; ennen en ole viitsinyt laittaa ainoitakaan, joka tosin johtunee siitä, että olen asunut aina jossain vuokraluukussa. En ole koskaan vaihtanut verhoja minkään juhlan vuoksi; tänä vuonna aion ommella itse keittiöön verhot ja pöytäliinan jouluksi. Korkkasin myös eilen joululaulut, joita yleensä koitan vältellä melko pitkään. Tein tosin "pehmeän" laskeutumisen ja soittelin ekoina veisuina M. Hietalan ym. kumppaneiden raskasta ja raskaampaa joulua-levyjä. Tästä ei kuitenkaan ola suunta kuin jouluisempaan. Olen kohta yhtä jouluhössötystä koko muori. Ei kai se mitään haittaa; kummaa vaan, kun ennen en ole innostunut ennen kuin ihan joulun alla ja silloinkaan en niin perusteellisesti, että olisin alkanut joulua väsäämään.

Kissaleidimme herättää sekavia  tunteita meissä. Talven tullen ulkona käynnit ovat aina vain vähentyneet ja nopeutuneet. Tuntuu, että aina saisi kahvassa roikkua laskemassa joko sisään tai ulos. Sisällä tehdään pientä kiusaa, varsinkin yöllä keksitään monia erilaisia keinoja ja ääniä joilla pidetään isäntäväki hereillä. Uhkailin kattia jo muutamat kerrat rukkasiksi muuntamisella; se lienee tepsinyt. Kisu on nyt jotenkin rauhoittunut ja muuttunut "kunnon sisäkissaksi" ja hellyyttää minua suuresti. Hermot eivät ole menneet kunnolla pariin viikkoon, vaikka ennen se oli jokapäiväistä. Ehkä rukkastuomio säikäytti tai sitten kiristyvä pakkanen on ajanut Leilan pysyttelemään sisäkisuna. Tilattiin miehen kanssa Leila-neidille uusi raapimapuu, kun painonlisimisen myötä vanha on alkanut jo vähän lenkottaa.

Lisäilempä pienen kuvasarjan jouluhömpötyksistä ja kätteni töistä. Tulee samalla testattua, että osaanko edes laittaa tänne kuvia.

 Tällaisia vanhahtavia valokoristeita tilasin parikin kappaletta

Näin ne sijoilteltiin.

 Tässä pronssin värisiä joulupalloja jouluvalojen kanssa kultakalamaljassa.

 Keittiön ikkunan valokoriste on samaa sarjaa, kuin seinillä roikkuvat. Hiutaleet on tehty sormivärillä tuputtamalla.

 Tässä muorin oma askarteluvaltakunta, joka myös keittiönpöytänä tunnetaan.

Ja aikaansaatuja kortteja mallia joulu- ja isänpäivä-.

Pikku-apulainen. Toimii seuraneitinä mamman ollessa läppärillä.

Maanantai.

Mikä tekee maanantaista aina inhottavan ja työlään? Vaikka kuinka koettaisi tehdä itse maanantaista hyvän päivän, niin aina kiukuttaa ja mikään ei onnistu. Vaikka olisi kuinka kivassa työyhteisössä, niin sinne ei halua lähteä maanantaina. En muista varmaan yhtään kivaa maanantaita. Kai niitä on ollut, mutta useimmat maanantaimuistot ovat kuitenkin kiukutukseen, epäonnistumiseen ja ärsytykseen liittyviä. Onko kyseessä vapaan viikonlopun jälkeinen työläyden tuntu vai ihmisen alitajunnan luoma vakioasetus?

Onneksi huomenna on tiistai.

Uutta toivoa esikoulusta.

Sain tänään tosi kiinnostavan puhelun kylällä olevasta erikoislasten esikoulusta. Kyseessä ei kaiketikkaan ole kehitysvammaisten vaan vähän hitaammin oppivien esikoulu. Siellä olisi pyykki- ja tiskihuoltohommaa, välipalan laittoa ja ajan antaessa myöten myös lasten kanssa olemista. Eli olisi tosi näpsäkkään hommaa tähän raskausajalle. Ja saahan siitä enemmän rahaa joka tapauksessa, kuin kotona olemisesta. Samalla selviäisi, että onko minusta työskentelemään lapsien kanssa. Olen jo ihan innoissani. Menen huomenna käymään juttelemassa paikan päällä. Ei soittaja-täti edes puhunut haastattelusta, haluaa kuulema vain jutustella kanssani ja nähdä minut; eli luultavasti tarkastaa, että olenko ihan kunnon ihminen. Muuten paikka kuulosti melko varmalle ja eivät kuulema ole saaneet sinne ketään tulemaan (IHME). Innolla ja odotuksella siis huomista kohti. JEIJ!