Valitusvirsi.

Että ihminen onkin voinut sitten olla negatiivisesti asennoitunut heti aamusta alkaen. Ihan itseänikin ärsyttää tämä känkkäily, mutta en vain jostain syystä saa itseäni naksautettua paremmalle tuulelle.

Aamun avasi taas aivan järjetön pakkanen -johon olen jo totaalisen kyllästynyt- jonka ansiosta kumpikaan autoistamme ei lähtenyt käyntiin. Kiukutti kovasti. Jätettiin sitten autot pihaan ja hypittiin miehen tädin kyydissä töillemme tunti liian myöhään (tosin parempi lienee myöhään, kuin ei milloinkaan). Nyt kun tulimme kotiin ja autot olivat olleet koko päivän johdon nokassa ja jonkinasteisessa auringonpaisteessa, niin suostuivat sentään lähtemään käyntiin. Toivottavasti saadaan käyntiin aamullakin.

Olen tullut siihen tulokseen, että ärsyttävien keski-ikäisten naisten määrä työelämässä on vakio, alalla kuin alalla. Kun yhdestä pääsin eroon meijeriltä lähtiessäni, niin sain toisen lähes yhtä pahan tilalle uudessa paikassa. Mikä noita vanhempia akkoja oikein riepoo!? Kun kaikesta ollaan niin perkeleen oikeassa ja kukaan muu ei sitten mitään mistään tiedäkkään. Kukaan muu ei muka tee mitään ja kellään muulla ei ola oikeutta mielipiteeseen. Sanoin jo tänään niille kahdelle muulle työkaverilleni joiden kanssa homma toimii kuin unelma, että ei kannata ihmetellä jos käyn ruinaamassa itselleni saikkaria äippärin alkuun saakka. Riippuu ihan siitä, miten hankala tämä eräs kotka aikoo olla.

Kuten jo äsken sanoin, niin olen aivan kypsä tähän pakkaseen. Nyt ollaan kaksi viikkoa kärvötetty jossain muutaman kymmenen pakkasasteen tuntumassa. Ulkona ei viitsi olla, sisälläkin paleltaa, mikään kone (kuten autot) ei toimi moitteetta, väsyttää ja veetuttaa. Ylipäätään koko talvi saisi jo olla ohi; sehän alkoikin tänä vuonna niin aikaisin, että kyllä kai tätä lystiä on jo kylliksi piisannut. Ja jos pakkanen ei pauku, niin sitten saadaan lisää lunta, ihan kuin 80cm lumensyvyys ei riittäisi. Yleisellä tasolla rakastan neljää eri vuodenaikaamme ja osaan nauttia niistä kaikista, mutta rajansa kaikella. Haluan kevään, kiitos!

Toivottavasti en pilannut kenenkään päivää tällä känkkäilylläni. Mutta kai sitä nyt luulisi, että omassa blogissaan saa valittaa juuri niin paljon kuin haluaa. Toivotan kaikille parempaa maanantaita, kuin mikä itselläni on ollut ja koetan seuraavan kirjoituskerran yhteydessä etsiä positiivisempaa virettä päälle.

Asiaa aiheista.

Olempas pitänyt aikamoisen tauon kirjoittelussani. Olen ollut viime kirjoittelun jälkeen joko niin touhuissani etten ole ehtinyt ja puuhailun jälkeen jaksanut tai sitten olen vaihtoehtoisesti ollut hervottoman väsynyt. Elämä on kuitenkin rullannut eteenpäin vaikken tänne ole kaikkea kirjoitellutkaan.

Olemme mieheni kanssa möyröttäneet viikot mökissämme ja viikonloput olleet sekalaisissa ympyröissä. On ollut kaverin valmistujaista, autokauppailua, siskon perheen vierailua ja muuta sekalaista toimintaa. Seuraavan viikonlopun voisi olla sitten kotosalla kaksistaan ja tehdä tekemättömiä juttusia alta pois. Kun on tarpeeksi useita viikkoja peräjälkeen sosiaalinen, niin hiljaiselokin on hetkellisesti ihan kivaa. Yleisesti ottaen olen kyllä sosiaalisen elämän kannattaja, kuin kotipossu. Raskauden myötä olen kyllä halunnut olla välillä kotonakin ihan rauhassa. Mieheni puolestaan on enemmän rauhan ja hiljaisuuden ystävä; jo parin sosiaalisen viikonlopun jälkeen saan kuulla vienon pyynnön, että oltaisiin joskus kotona keskenään.

Onneksi tulee kevät ja päivät pitenevät. Viitsii illalla vielä töiden jälkeenkin tehdä jotain muutakin kuin käpertyä sisälle. Pimeään aikaan ei enää iltaviiden jälkeen ole kiinnostanut lähteä mitään tekemään, kun on vain pimeyttä ja kylmyyttä ja lunta ympärillä. Lumikin riittäisi jo tälle talvelle, joka aamuinen auton hangesta kaivaminen alkaa olemaan jo ärsyttävää. Ja rappujen lakaisu ja kolan työntäminen. Mutta minkäs sitä mahtaa; Suomessahan tunnetusti on aina ollut neljä vuodenaikaa, -ja hyvä niin, eipähän tule tylsää.

Olen joka päivä onnellisempi siitä, että tajusin lähteä meijeriltä pois. Olen nykyään niin vähästressinen ja avoin uudelle, etten olisi koskaan voinut saavuttaa tätä olotilaa entisessä työpaikassa. Innolla jo pohdiskelen itselleni uutta alaa jolle kouluttautua äitiysloman päätyttyä. Saa nähdä minne elämä minut kuljettaa siinä vaiheessa.

En tiedä vaikuttaako tämä teksti nyt enemmän valitusvirrelle, ylistyslaululle vai yleisellä lääperille, mutta onko tuolla nyt sitten mitään merkitystä. Olen edesvastuuttomassa tilassa punkteerauksessa käytettyjen puudutusaineitten vuoksi.