maanantai 7. helmikuuta 2011

Asiaa aiheista.

Olempas pitänyt aikamoisen tauon kirjoittelussani. Olen ollut viime kirjoittelun jälkeen joko niin touhuissani etten ole ehtinyt ja puuhailun jälkeen jaksanut tai sitten olen vaihtoehtoisesti ollut hervottoman väsynyt. Elämä on kuitenkin rullannut eteenpäin vaikken tänne ole kaikkea kirjoitellutkaan.

Olemme mieheni kanssa möyröttäneet viikot mökissämme ja viikonloput olleet sekalaisissa ympyröissä. On ollut kaverin valmistujaista, autokauppailua, siskon perheen vierailua ja muuta sekalaista toimintaa. Seuraavan viikonlopun voisi olla sitten kotosalla kaksistaan ja tehdä tekemättömiä juttusia alta pois. Kun on tarpeeksi useita viikkoja peräjälkeen sosiaalinen, niin hiljaiselokin on hetkellisesti ihan kivaa. Yleisesti ottaen olen kyllä sosiaalisen elämän kannattaja, kuin kotipossu. Raskauden myötä olen kyllä halunnut olla välillä kotonakin ihan rauhassa. Mieheni puolestaan on enemmän rauhan ja hiljaisuuden ystävä; jo parin sosiaalisen viikonlopun jälkeen saan kuulla vienon pyynnön, että oltaisiin joskus kotona keskenään.

Onneksi tulee kevät ja päivät pitenevät. Viitsii illalla vielä töiden jälkeenkin tehdä jotain muutakin kuin käpertyä sisälle. Pimeään aikaan ei enää iltaviiden jälkeen ole kiinnostanut lähteä mitään tekemään, kun on vain pimeyttä ja kylmyyttä ja lunta ympärillä. Lumikin riittäisi jo tälle talvelle, joka aamuinen auton hangesta kaivaminen alkaa olemaan jo ärsyttävää. Ja rappujen lakaisu ja kolan työntäminen. Mutta minkäs sitä mahtaa; Suomessahan tunnetusti on aina ollut neljä vuodenaikaa, -ja hyvä niin, eipähän tule tylsää.

Olen joka päivä onnellisempi siitä, että tajusin lähteä meijeriltä pois. Olen nykyään niin vähästressinen ja avoin uudelle, etten olisi koskaan voinut saavuttaa tätä olotilaa entisessä työpaikassa. Innolla jo pohdiskelen itselleni uutta alaa jolle kouluttautua äitiysloman päätyttyä. Saa nähdä minne elämä minut kuljettaa siinä vaiheessa.

En tiedä vaikuttaako tämä teksti nyt enemmän valitusvirrelle, ylistyslaululle vai yleisellä lääperille, mutta onko tuolla nyt sitten mitään merkitystä. Olen edesvastuuttomassa tilassa punkteerauksessa käytettyjen puudutusaineitten vuoksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti