Kevättä rinnassa, jopa toisessa.

Kyllä niitä onnen murusia täällä vieläkin lentelee, vaikka sen erään illan merkintä olikin jokseenkin tulenkatkuinen ja itkuinen. Emme (taas vaihteeksi) olleet hetkellisesti samalla aaltopituudella. Tuli jotenkin perinteinen naisen ja miehen välinen tilanne: minä kysyin tunteista olettaen, että mies on ihan todella paneutunut asiaan; ei sitten ollut. Asiat on selvitetty ja todettu, että kyllä tässä ihan samoilla linjoilla ollaan; Eli molemmat ovat siis huomanneet, että joku uusi parempi tuuli täällä puhaltaa. Kevättuulia kaiketi.

Ihana seurata, kun kevät tekee tuloaan. Tiput laulelee, hiekkaa näkyy jo joillain paikoin, aurinko lämmittää ihan kunnolla ja lumeen tulee monttuja. Ehdin kyllä kiroamaan kevään vielä moneen otteeseen siinä vaiheessa kun loskakelit alkavat, kevättulvista puhumattakaan. Asumme näet mäen alarinteessä, joten eipä ole vaikea arvata, että kulkeeko vedet pihan läpi alapelolle ja siitä järveen. Pääsempähän puroja tekemään, se kun on ollut mukavaa puuhaa mielestäni lapsesta asti. Ja jos tulee pahat tulvat niin pääsen ostamaan jotkut tosi hienot kumikkaat, joita olen aina himoinnut, mutta jättänyt ostamatta turhuuden takia.

Tässä kun taaksepäin tekstiäni lueskelen, niin voi todeta, että en ehkä olekkaan niin pinttynyt pessimisti, kuin luulin. Jos koetan itsestäni joka asian suhteen kaivaa jotain hyviä ajatuksia, niin voinko muuttua edes vähän positiivisemmaksi ihmiseksi? Ja pääasia varmaan on, ettei noita yllämainittuja positiivisia ajatuksia tarvinnut edes kaivella, ihan nuo tulivat itsestään.

Sain äsken osoituksen siitä, että sinnikkyytemme kantaa hedelmää. Olemme jo puolisentoista kuukautta pitäneet lintulautaa pihalla, mutta yhtään vierailijaa en ole nähnyt. Turhauttavaa sinänsä, mutta olemme olleet varmoja, että jossain vaiheessa niitä tipuja meillekkin tulee. Äsken näin ensimmäisen tintin, kovin oli vaan nopea liikkeissään, ehtiköhän edes talipalloa maistaa. Mutta kävipähän kuitenkin näyttäytymässä ja valamassa uskoa, että kyllä meidänkin talipallot syödyksi tulee.

Nyt aion lähteä pihalle pisamoita narraamaan ja auringosta nauttimaan. Sen jälkeen suunnistan kirkolle hierojalle ja korvakynttilähoitoon. Hieronnan tulokset lienee samat kuin aina ennenkin, eli lämmin ja rento olo jokuseksi päiväksi ja päänsärkyjen väheneminen. Korvakynttilähoidon tulokset kerron sitten seuraavan päivittelyn aikaan. Lienee melko muikea toimitus.

Läskistä laihaksi ja pää siinä sivussa kuntoon.

Nyt on taas mennyt hermot tämän mahailun kanssa niin moneen otteeseen ja mieli käynyt niin syvällä huonon itsetunnon suokuopassa, että asialle on tehtävä jotain. TAAS.
Jos ihminen on varustettu näin huonolla itsekurilla ja huonolla itsetunnolla niin ei tule ainakaan vapaa-ajan ongelmia. Laihdutuksen voi aloittaa aina uudestaan ja uudestaan, vaikka kahden kuukauden välein. Edellinen yritys päästä liikakiloista tyssäsi muuttotouhotukseen, joka kiireensä vuoksi antoi "luvan" syödä vähän lepsummin. Siinä sitten taas meriselitystä kerrakseen. Tällä kertaa koitan selvitä ilman selittelyjä. Jos edes jokusen kilon saisi pingerretyä varreltaan pois niin menisi edes housut kivemmin jalkaan. Hormonihoidon aloitus tuotti aikamoisia ongelmia tämän mahailun suhteen. Turvottaa koko ajan ja AINA tekee mieli herkkuja. En ole oikein aikuisiällä ollut namien perään, mutta nyt voisin syödä jatkuvasti salmiakkia, suklaata, jäätelöä ja kaikkia muita ihanuuksia. Stop tykkänään! En anna itselleni lupaa edes haaveksia moisista. Ja äsken sivukorvalla olin kuulevinani itseni ja mieheni keskustelun grillisatsien pois jättämisestä vappuun saakka. Kyllä nyt pitää itseään kiusata, mutta ei kai sitä muuten tuloksiin pääse. Apunani aion käyttää kiloklubia (www.kiloklubi.fi) ja niitä joskus aiemmin blogissa mainittuja vihreitä nappeja eli Slimgreenejä (en jaksanut aiemmin paneutua niiden syöntiin niin tehokkaasti, että tietäisin onko niistä apua). Kerran pystyin jättämään tupakan pois ja vähentämään viinasten juontia, niin kai sitä nyt saa itseään vielä tässä asiassa niskasta kiinni.

Tupakasta olen siis pysynyt erossa selvinpäin ollessani. Juomakerrat ovat vähentyneet huomattavasti ja tulevat varmasti vielä vähentymäänkin, kun tänne metsään muutettiin. Liian kallista lähteä täältä kylille rilluttelemaan ja luojan kiitos joka viikonlopulle ei riitä mitenkään saunailtaseuraa.

Tultiin tuossa siihen tulokseen, että saatan olla lievästi masentunut. Olen kovin itkuinen, väsynyt, päänsärkyinen, pahoinvoiva, levoton, vainoharhainen. En toki joka päivä, mutta melko usein. Itku voi tulla tilanteessa kuin tilanteessa, joka ei ole minulle lainkaan normaalia. Olen poissaoleva ja hirveän hatarapäinen. En halua elää itseni kanssa, koska olen ruma ja lihava ja inhottava (ja luulen kaikkien muittenkin olevn samaa mieltä). Tunnen olevani riittämätön ja ajattelen kaiken negatiivisesti. Mikään ei kiinnosta ja aina väsyttää, paitsi silloin kun pitäisi nukkua. Tähän on luultavasti tultu stressin, elämänmuutoksen, itsetunto-ongelmien, endometrioosi-uutisen sekä siihen liittyvän hormonihoidon kautta. En olisi oikein hanakka lähtemään ammattiapuun (vaikka kaikki sitä jo minulle suosittelevatkin), joten koitetaampa ensin kotikonsteja. Ulkoilun lisäystä, sosiaalisen elämän petrausta ja harrastamista. Tämä painonpudotus saa toimia saman aikaisesti ulkoiluna, harrastamisena ja itsetunnon pönkityksenä. Kun itse tiedostan ongelmani näin hyvin, niin voinko selvitä tästä ilman apua?

Nyt olen kerrankin hyvällä päällä ja positiivisella asenteella varustettu, joten uskon, että tänään tehdyt päätökset kyllä kestävät. Ajan kanssa uskon saavani ajatukseni selviksi, vatsakumpuni hoikemmaksi ja mielialani nousemaan eli edessä on täysremontti. Ja jos tämä ei tuota tulosta niin lupaan, että haen ammattiapua pääni kanssa.

- Sanakirja on ainoa paikka, jossa menestys tulee ennen työtä. -Arthur Brisbane

Yksipuolista.

Niistäkin onnen muruista näköjään ollaan tässä perheessä montaa mieltä. Toiset vaan enemmän kuin toiset; nimittäin näkee niitä murusia.

Onnen muruja vai koko kakku?

Kyllä se vain niin on, että sieltä se onni tulee. Omasta päästä, sielusta ja sydämestä. Sieltä sen löytää, siellä sen tajuaa. Olen nyt muuttostressistä ylipäästyäni ja endometrioosin kanssa sinuiksi tultuani tuntenut, kuinka se onni löytyi. Elämä muljahti suuren murrosvaiheen paremmalle puolelle, stressi laukesi, mies saa useammin hellyyttä kuin äkäilyä, töissäkin on ihan mukavaa, kaikki toimii. Ei tietenkään joka aamuna ole yhtä aurinkoista herätä, mutta pääsääntöinen on suuntaus on tällä hetkellä valoisampaan suuntaan. Voin puhtaasti sanoa olevani onnellinen. Nyt olen löytänyt oman paikkani ja löytänyt ennen kaikkea itseni.

Toki toisinaan tämä endometrioosi ja sitä kautta vauva-asiat mietityttää, mutta ei tässä surkuttelulla eteenpäin pääse. Ja ensin on varmaankin elettävä itsensä kanssa tasapainoista ja henkisesti tervettä elämää, ennen kuin lapsi voi tulla maailmaan. Kyllä se kohtalo sen vaan järjestää. Ja minua lohduttaa suunnattomasti äitini 'kuulemat' äänet, jotka käskevät olla huolehtimatta minun endo- ja lapsiasioistani. Ne äänet ovat olleet oikeassa aiemminkin.

Hormonihoidolla on aikamoisia sivuvaikutuksia, jotka aiheuttavat ongelmia pääasiassa mielialojen, seksihalujen ja peilin kanssa, mutta jos helpotusta haluan jatkossakin vaivoihini saada, niin parempi tottua näihin sivuvaikutuksiin. Ja helpottaa tietää, että kaikenlaisiin outoihin olotiloihin löytyy vastaus siitä pillerilistasta.

Parisuhteemme on puhjennut taas hurjasti kukkimaan. Olen aivan suunnattoman rakastunut mieheeni. Taas. Tottahan minä häntä olen koko yhteisen aikamme rakastanut, mutta nyt on taas sydän aivan sulanut. Turhautuminen ja stressi verottivat suhdettamme jokunen viikko sitten melko rankastikkin ja tuntui, ettei kinaamisesta tule loppua, mutta stressin lauettua alkoi tunnelma lämpenemään. Toivottavasti saadaan tämä vire pidettyä päällä.

Onnen murusista se onnen kakku leivotaan <3

Käännekohtia.

Asiat ovat muuttuneet sitten edellisen kirjoituskerran. Olen kasvanut. Fyysisesti ja henkisesti. En ole enää nuori kaupunkilaishupakko. Nyt olen Koivikon nuori emäntä jota on hormonihoidolla hivenen turvotettu. Tarkempaa päivittelyä.

Muutimme siis mieheni kanssa tänne maaseudun rauhaan. Vaatiihan tämä totuttelua ja huomattavasti enemmän töitä kuin kerrostalokaksio, mutta kyllä tämä palkitseekin. On tilaa, on hiljaista, saa olla miten haluaa, saa toteuttaa itseään. Suosittelen siis kaikille kaupunkielämään kyllästyneille omakotitaloon maalle muuttamista. Aluksi työmäärä ja jatkuva rassaaminen, siivoaminen ja remppaaminen tuntuvat melko tuskastuttaville ja saattavat aiheuttaa pienen pieniä tai ehkä vähän isompiakin perheriitoja, mutta tähän on vain asennoiduttava. Onhan tässä kymmeniä vuosia aikaa rassata, rempata ja siivota, ei kaiken tarvitse olla tänään valmista. Jopa todella hötkyilevä, malttamaton ja kovapäinen minä on oppinut tämän ajatuksen.
Onhan siitä vuosia, kun viimeksi olen ihan asumalla asunut metsän keskellä ja välillä tuppaa mielikuvitus ja pimeä tekemään tepposia, mutta kyllä niihinkin tottuu.
Pientä pelokkuutta aiheutti reilun viikon takainen naapuritalon lehdissäkin uutisoitu räjähdys. Nyttemmin ihmetys on syrjäyttänyt pelon. Mikä ajaa ihmisen moiseen? Kyllä pitää asioitten olla todella huonosti jos noin raa'alla tavalla haluaa poistua. Mutta mitäpä se spekulointi enää auttaa, tapahtunut mikä tapahtunut. Järkyttävää silti.

Epäilys endometrioosista oli kaiketi aiheellinen. Eihän se vielä täysin varmaa ole, kun ei ole tähystetty, mutta epäilys on suuri. Aloitin keltarauhashormonihoidon ja toivon, että se poistaa kivut ja helpottaa raskaaksi tulemista. Olen päättänyt, että en anna tämän taudin selättää minua henkisesti. Olen joutunut asettamaan ajatukseni täysin uuteen kuosiin tämän takia, mutta periksi en aio antaa. Olihan se aluksi melko karua, kun joutui täysin asennoitumaan siihen, että jos todella hyvä tuuri käy, niin voin tulla ilman hedelmöityshoitoja raskaaksi. Eihän lapsia koskaan tehdä vaan saadaan, mutta silti luullessaan olevansa perusterve sitä ajattelee tietyllä tavalla asian 'kun'-muotoisena. Nyt koko lapsen saanti on siis kyseenalaistettu ja vatsakivut jatkuvat luultavasti menopaussiin saakka, mutta en aio alistua. On minulla sisua ollut monen muunkin hankalan asian yli menemiseen, niin kyllä sitä riittä tähänkin. Ei tämä luovuttamalla helpota. Eli siis tärppiä toivotaan edelleen.

Töiden osalta olen taas melko kyllästyneessä vaiheessa. Ei vaan jaksa kiinnostaa varsinkaan, kun ilmapiiri on jotenkin kauhean tikkuinen. En tiedä mistä kaikki nyt johtuu, mutta kaikki ovat jotenkin olleet hankalalla tuulella. Kaiketi minä mukaan lukien. Elämämme ainakin ristiriitaisissa olotiloissa osastomme raskaana olean tytön kanssa. Totta kai hän haluaa vain hehkuttaa raskauttaan ja onneaan. Alan olemaan jo hivenen kyyninen. Totta kai on hienoa ja ihanaa, että hän saa lapsen, mutta oma tilanteeni vain mietityttää ja tekee minut tietyllä tapaa kateelliseksikin. Ehkä tämäkin kausi olisi kohta ohi ja töissä olisi taas mukavaa.

Ja kun nyt kerran nykymuodin mukaista on olla aina kiireinen, niin minunkin on nyt oltava. Eli nuoren emännän päivittelyt päättyvät tällä kertaa tähän ja jatkuvat taas joskus kun ei ole kiire.