Kyllä se vain niin on, että sieltä se onni tulee. Omasta päästä, sielusta ja sydämestä. Sieltä sen löytää, siellä sen tajuaa. Olen nyt muuttostressistä ylipäästyäni ja endometrioosin kanssa sinuiksi tultuani tuntenut, kuinka se onni löytyi. Elämä muljahti suuren murrosvaiheen paremmalle puolelle, stressi laukesi, mies saa useammin hellyyttä kuin äkäilyä, töissäkin on ihan mukavaa, kaikki toimii. Ei tietenkään joka aamuna ole yhtä aurinkoista herätä, mutta pääsääntöinen on suuntaus on tällä hetkellä valoisampaan suuntaan. Voin puhtaasti sanoa olevani onnellinen. Nyt olen löytänyt oman paikkani ja löytänyt ennen kaikkea itseni.
Toki toisinaan tämä endometrioosi ja sitä kautta vauva-asiat mietityttää, mutta ei tässä surkuttelulla eteenpäin pääse. Ja ensin on varmaankin elettävä itsensä kanssa tasapainoista ja henkisesti tervettä elämää, ennen kuin lapsi voi tulla maailmaan. Kyllä se kohtalo sen vaan järjestää. Ja minua lohduttaa suunnattomasti äitini 'kuulemat' äänet, jotka käskevät olla huolehtimatta minun endo- ja lapsiasioistani. Ne äänet ovat olleet oikeassa aiemminkin.
Hormonihoidolla on aikamoisia sivuvaikutuksia, jotka aiheuttavat ongelmia pääasiassa mielialojen, seksihalujen ja peilin kanssa, mutta jos helpotusta haluan jatkossakin vaivoihini saada, niin parempi tottua näihin sivuvaikutuksiin. Ja helpottaa tietää, että kaikenlaisiin outoihin olotiloihin löytyy vastaus siitä pillerilistasta.
Parisuhteemme on puhjennut taas hurjasti kukkimaan. Olen aivan suunnattoman rakastunut mieheeni. Taas. Tottahan minä häntä olen koko yhteisen aikamme rakastanut, mutta nyt on taas sydän aivan sulanut. Turhautuminen ja stressi verottivat suhdettamme jokunen viikko sitten melko rankastikkin ja tuntui, ettei kinaamisesta tule loppua, mutta stressin lauettua alkoi tunnelma lämpenemään. Toivottavasti saadaan tämä vire pidettyä päällä.
Onnen murusista se onnen kakku leivotaan <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti