torstai 29. joulukuuta 2011

Päätös alkeellisuuteen.

Jesjesjes!!! Hypin täällä takamus edellä kattoon silkasta ilosta ja helpotuksesta. Olen ollut hyvin hiljainen blogisti viimepäivinä, vaikka välillä olisi ollutkin tulenpalava halu kirjoittaa joulustamme. Saimme juuri sähköt takaisin reilun kahden -käytännössä katsoen kolmen- päivän katkoksen jälkeen. Tapaninpäivänä sähköt olivat poikki n. klo 12-18 ja toissapäivänä olimme sähköistettyjä viimeksi joskus klo 13 maissa. Onneksi saimme miehen sedältä pari aggregaattia pyörittämään jääkaappia, pakastinta, kiertovesipumppua ja käyttövesipumppua; jos aggregaatteja ei olisi ollut, niin minä olisin lähtenyt Justiinan kanssa jo ajat sitten evakkoon tästä pimeästä torpasta. Katkoksesta kuitenkin selvittiin kynttilöiden, lämmitystä kaipaamattomien ruokien ja kekseliäisyyden avulla; silti en olisi jaksanut enää hetkeäkään. Ihanat sähköt! Ihanan nykyaikaista!

Kirjoitan siitä joulusta ja Justiinan uusista kommelluksista tässä jonain toisena päivänä; nyt lähden laittamaan kaikki sähkölaitteet kerralla päälle ihan vaan siksi kun niin voi tehdä.

torstai 22. joulukuuta 2011

Joulurauhaa!

En varmaankaan enää kirjoittele mitään ennen joulua (ihan kuin tähänkään asti olisin kovin noheva ollut..), joten tulkoon tässä kaikille perinteiset joulurauhan julistukset ja hyvän joulun toivotukset! :)


***
Yliylihuomenna, jos Jumala suo,
on meidän Herramme ja Vapahtajamme armorikas syntymäjuhla;
ja julistetaan siis täten yleinen joulurauha kehoittamalla
kaikkia tätä juhlaa asiaankuuluvalla hartaudella viettämään
sekä muutoin hiljaisesti ja rauhallisesti käyttäytymään,
sillä se, joka tämän rauhan rikkoo ja joulujuhlaa jollakin
laittomalla taikka sopimattomalla käytöksellä häiritsee,
on raskauttavien asianhaarain vallitessa syypää siihen
rangaistukseen, jonka laki ja asetukset kustakin rikoksesta
ja rikkomuksesta erikseen säätävät. Lopuksi toivotetaan kaupungin
kaikille asukkaille riemullista joulujuhlaa.

***
Mitä parhainta joulua kaikille!

torstai 15. joulukuuta 2011

Huono(ko?) ystävä.

Justiinan syntymän jälkeen olen ollut kiireinen(?) ja väsynyt. Olen lapsenhoidon ohella koettanut tehdä kotitöitä, olla hyvä vaimoke ja pitää sosiaaliset suhteet kunnossa. Lähes joka päivä kuitenkin koen, että en pidä enää tarpeeksi yhteyttä ystäviini. Usein tunnen laiminlyöneeni suhteeni suurimpaan osaan ihmisistä. On yksi ystävä jota tulee nähtyä usein. Pari ystävää joiden luona vierailen ehkä kerran kuussa. On pari sellaista ystävää joihin en juurikaan pidä yhteyttä emmekä näe usein, mutta joka kerta nähdessämme juttu jatkuu siitä mihin se jäi. Sitten on ne loput.

Kai se on normaalia, mutta onko se sallittua? Onko oikein tahattomasti "unohtaa" osa ystävistään? Onko ihmisen ystävien määrä vakio? Kun elämäntilanteet muuttuvat, osa ystävistä putoaa pois matkasta hiljaksiin ja uusia tulee tilalle.

Ehkä koen turhaan huonoa omaatuntoa. En tiedä tarvitseeko sen olla niin, että minä olisin aina se joka ottaa yhteyttä; eivät ne ystävätkään ole pahemmin meidän kuulumisiamme kyselleet. Ja toisaalta allekirjoitan sen, että on parempi olla hippusellinen sydänystäviä kuin monta kaukaisempaa ystävää.

Ystävät hyvät, olette kaikki minulle tärkeitä vaikken sitä millään tavoin ilmaisisikaan. Te, joitten kanssa tiemme ovat eronneet, muistan teidät kuitenkin aina ja olen kiitollinen siitä mitä meillä on joskus ollut.

torstai 8. joulukuuta 2011

Jumissa.

Sanaisen arkkuni kansi on hiljaksiin alkanut laskeutumaan kiinni päin. Tuntuu ettei nyt oikein tapahdu mitään tai en vain jaksa kirjoittaa.

Lapsi totta kai kasvaa ja kehittyy, mutta tuntuisi kummalle postata usein vain arkemme tapahtumia. Jokusen arkipostauksen olen tänne tehnyt ja niistä aikalailla selviääkin, miten päivämme sujuvat. Ajat toki muuttuvat Justiinan kasvaessa, mutta en mitenkään jaksa päivittää tänne jokaista uutta taitoa ja juttua niiden ilmettyä; joskus tulee taas Justiinan oma postaus, jossa kerron sitten KAIKEN.

Henkisen tilani suhteen olen saavuttanut melko hyvän tasapainon, joten miksi jauhaa siitäkään? Kotityöt valuvat pikkuhiljaa eteenpäin, puutarhaa ei pahemmin lumen alta näy, parisuhde on yhtä arkista kuin tähänkin asti ja painonpudotusprojekti yhtä jumissa kuin kaikki muukin.

Mistä siis kirjoitan? Vai laitanko kuvia? Ehkä saan vuoden alusta uuden inspiraation, mutta luulen etten kovin kummoisia tekstejä saa suollettua ennen vuotta 2012.

torstai 1. joulukuuta 2011

Hammaskeijun kehitystä.

Justiinan jonkinasteinen kärttyisyys, levottomuus ja kärsimättömyys saivat viime viikonloppuna varsin hyvän selityksen: alaikenessä tuntui lauantaina kaksi terävää piikkiä. Hampaat, kaksi kerralla, aiheuttivat harmia pienellä ja päänvaivaa isoille. Monta viikkoa meni vähän plörinäksi, kun tuntui että tyttö on hurjan kärsimätön ja tikkuisella tuulella. Nyt alkaa jo hammaskärttyilyt helpottamaan, kun hampaat ovat jo puhjenneet kärkiensä osalta. Myös vallattomaan nuhaan, yöheräilyihin, todella vaihtelevaan ruokahaluun ja korvien haromiseen löytyi syy hampaista.

Justiina on myös lähtenyt liikkeelle lähes ryömimällä. Tällä hetkellä reviirinä on vielä kutakuinkin tupakeittiömme keskiosa, mutta päivä päivältä tyttö uskaltautuu kauemmas retkille. Hauskaa näkyy olevan jos tytön nappaa kainaloon lähtiessään toiseen huoneeseen ja päästää hänet siellä irti. Termi on siksi tuollainen lähes ryömintä, kun meno on jokseenkin puoltavaa, vähän sellaista ryömimisen ja mittarimatoilun välimallia; pääasia lienee, että eteenpäin pääsee. Nyt alkaakin sitten  kiellettyjen paikkojen ja ei-sanan opettelu. Pistorasiat ja johdot olisivat niin ihania nuoltavia, mutta äiti on typerä ja sanoo aina vaan ei.

Viime aikoina myös rakkautemme hedelmä on myös alkanut jutustelemaan ihan uuteen malliin. Suurin osa on vielä kaikkea todella sekavaa supellusta ja pälinää, mutta on muutama vakiotavu joita saamme kuunnella: väy-väy-väy, tät-tät-tät ja vavv-vavv-vavv. Suun motoriikan opettelu tuo mukanaan hirveän hauskoja ilmeitä ja juttuja; ensin puhalleltiin, sitten näytettiin koko ajan kieltä, nyt louskutetaan leukoja ilman ääntä. Kaikkea se oppiminen teettääkin.

Kaikki yllä mainitut asiat ovat tapahtuneet oikeastaan viimeisen viikon sisällä ja nyt tuntuukin siltä, että olen jo itsekkin ihan pyörällä päästäni tämän pompsauksen kanssa. Niin se vaan Justiina kasvaa ja kehittyy huimaa vauhtia ja meillä ei ole enää tietoakaan pikkuvauvasta (joko kohta saa tehdä toisen?)

Isä-ihminen on ollut tämän viikon lomalla ja sekös on minun mieltäni lepuuttanut. Niin monta tekemätöntä työtä on saatu tehtyä, minä olen saanut vähän "lomaa" Justiinan hoidosta, minä ja mies olemme nähneet toisiamme "pitkästä aikaa" kunnolla ja molemmat olemme rentoutuneet ihan urakalla. Viikonloppuna lähdemme päivä Tukholmassa risteilylle siskoni ja hänen miehensä kanssa ilman lapsia; rentoutuminen jatkukoon siis.