Uuden vuoden lupaus. Itsensä pettämisen vuosittainen ensihetki.

Joulu oli ja meni. Mukavahan se taas oli. Tällä kertaa vietin joulun 39 asteen kuumeessa vanhempieni luona. Oltiin koko perhe paikalla ja totesin, että 6 aikuista + 1 vauva * 4 päivää * 1 pieni omakotitalo = hankala yhtälö. Ainakin jos kyseessä on tupakeittiöllinen talo, jossa kaikki äänet kuuluu kaikkialle ja perheyhteisö on näin kovin kiivasluontoinen. Oli mukavaa, mutta melko tulista aika ajoin. Ehkä sitä sitten ensi joulun voisi jo viettää kaksistaan tai anopin kera omakotitalossa. Olisi ehkä hitusen rauhallisempaa.

Tauti riepottaa vieläkin. Tuntuu, että vatsa vain kasvaa ja läskit lisääntyy. Mieliala on taas painunut pohjamutiin peilikuvan suhteen. Ensimmäinen ajatus peiliin katsoessa on "Ei olisi pitänyt katsoa peiliin...". Sainkin joululahjaksi 'pientä' vihjailua: ulkoilukerraston ja vatsa-/selkälihas-dvd:n. Pitäisi kai ottaa ne käyttöön. Sitten jos ostaisi vielä jumppapallon ja ottaisi soutulaitteen esille. Mutta missä on motivaatio!?

Löydänkö kadonneen laihdutusmotivaation uuden vuoden lupauksesta. Tuskimpa. Lupaushan tekee asiasta vain pakkopullaa. Sitten kun laihduttaminen on pakkopullaa, alkaa laistaminen; "Ei se haittaa jos en tänään käy lenkillä. En syö tänään kasviksia, mutta huomenna sitten tuplat. Olin niin ahkera töissä, ettei tänään tarvitse treenata." Sitten jos jonkun onnenkantamoisen saattelemana sattuu puolikiloa painoa putoamaan, niin voikin lopettaa koska lupaushan on täytetty; "Tänä vuonna lupaan laihduttaa."

Älä laihduta, lopeta tupakan polttoa tai juomista, ole parempi ihminen tai tee jotain muuta vastaavaa uuden vuoden lupauksen pohjalta. Vaatii munaa, että onnistut.

(Allekirjoittanut aikoo tehdä epävirallisen lupauksen, että hankkii itselleen laihdutusmotivaation ja aloittaa sitten sen laihduttamisen. Tupakoinnin lopetushan onnistui hetken mielijohteesta, ehkä sitten laihdutuskin.)

Ja niin joulu joutui jo taas Pohjolaan.

Tuleehan se joulumieli sieltä. Siihen tarvittiin vain hitunen lunta ja pakkasta (jota kylläkin on vähän enemmänkin, kuin hitunen), joulustressinpurku, aikataulutettu lahjojen osto ja sisäisen ärsytyksen hallintaa. Nyt sitten vain lahjoja jakamaan ja lomia odottelemaan.

Tämä sisäisen ärtymys on nyt ollut parin viime viikon pääsana. Johtunee kaikista päänvaivoista, jotka täällä blogossakin olen maininnut. Tällä hetkellä pääsyy lienee se tupakoinnin lopettaminen. Nyt olisi viikko ilman tupakkaa täynnä. Varsinaisesti ei tee mieli, mutta pieniä oireita on tullut. Mutta tästä mennään vain ylöspäin, eka viikkohan se pahin on.

Ihan tipaton en ole ollut. Olen tällä viikolla kahtena iltana juonut yhden oluen. Mutta pääpaino tässä juomalakossa olikin siinä etten lähde baariin tuhlaamaan viimeisiä varojani ja nolaamaan itseäni überkännissä. Eli tähän asti onnistunut. Ei edes tee mieli vetää kännejä. Tuo yksi iltaolut silloin tällöin on ihan nautinnollinen, ei vaan passaa sitäkään tavaksi ottaa.

Meinasin, että alkaisin laihikselle vielä kaiken muun hyvän lisäksi, mutta en ehkä halua kuitenkaan kiusata itseäni ihan hillittömästi. Eikä näin joulun alla sellaiseen voisi ryhtyä. Katsotaan sitten joulun jälkeen, kun on tullut mussutettua herkkuja. Ja ehkä sitten on vakaammalla pohjalla tämä tupakka- + juomalakko.

Puolukkaiset muuten alkoivat. Ovat jo loppumassakin. Samat alavatsan kivut ovat merkeistä päätelleen palaamassa. En jaksaisi enää varsinkin, kun ei ihan varmaksi tiedä niiden aiheuttajaa. Kai se menee ohi. Jos kyseessä on endometrioosi niin siihenhän auttaisi se hormonaalinen ehkäisy, mutta jätettiinpä nyt se kortti käyttämättä. Nyt tehdään lapsia. Tai ei tehdä; tulee jos on tullakseen.

Luulen kuulleeni eilen tontun tiukujen kilinää. Voiko tonttuihin uskomaton aikuinen havaita tonttuja?

Hyvä lauantai.

Voin muuten kertoa, että on ihana herätä lauantai-aamuna aikaisin ilman krapulaa. Tuntuu kuin olisi koko elämä aikaa tehdä vaikka mitä. Huomenna tosin pitää olla jo töissä, mutta vietämpähän nyt vähäisetkin vapaani ilman pahoja oloja. Loistojuttu.

Käytiin eilen siellä jouluostoksilla. Kaikki tavarat löytyi helposti Prismasta, enkä edes joutunut tappamaan ketään. Oikeastaan olin aika hyvällä tuulella; se on harvinaista herkkua jouluostoksilla.

Kerrankin löysin blogiini positiivisen vireen. Tänään ei stressaa, väsytä hillittömästi eikä äksytä muutenkaan. Suorastaan odottelen innolla tulevaa päivää. Ilmeisesti epäsosiaalinen kauteni on ohi kerran olen valmis lähtemään kyläilemään mieheni sukulaisten luo.

Voisin lähteä aamulenkin kautta suihkuun, sillä saan varmaan tämän saman vireen pysymään päällä iltaan saakka. En jaksa enää huolehtia puolukkaisistakaan; tulee kun tulee. Tein eilen miinus-testin. Odotellaan.

Hyvää lauantaita kaikille! :)

Stressinpurkua.

Voisikohan nämä olot jo mennä ohi!? Nyt jo ties kuinka monetta viikkoa koskee vatsaan. Tämän viikkoa on vielä ollut ihanaisia lisäoireita: kauhea turvotus, väsymys, ärtyisyys, epäsosiaalisuus, itseinho, motivaation puutos, jatkuva nälkä. Oireet viittaavat joko pahaan PMS:ään tai raskauteen tai luulotautiin tai stressiin. Puolukkaiset eivät ole alkaneet vieläkään ja sen takia koko ajan vähän jännittää. Sitten kun jännittää niin eivät tule ainakaan. Toisaalta taas voin ihan hyvin olla raskaana vaikka testi ei plussa ollutkaan. Eihän se hormoonitaso nouse kaikilla samalla tavoin. Kohta ttas toivon olevanikin raskaana ja sitten pääsee taas niitä kyyneliä nielemään, kun puolukkaiset alkaakin.

Stressiä. Sitähän riittää. Sitä riittää omasta tilanteesta. Sitä riittää töistä. Sitä riittää rahasta. Sitä riittää joulusta. Sitä riittää ihan joka helvetin asiasta! Tiedän ettei pitäisi stressata, mutta tämä viikko on ollut niin helvetillinen kaikkien mahdollisten asioitten kannalta, että en enää voi hillitä itseäni. Töissä on ollut kamalaa, työkaverit ovat ihan hanurista, alkuviikon jännitys testituloksesta ja sen perään valtava pettymyksen puuska, huoli kehosta ja omasta hyvinvoinnista.

Joululahjatkin on vielä kaupassa. Tänään niitä pitäisi käydä hakemassa. Paras mahdollinen ajankohtahan on perjantai siinä noin kello 16.00. Onneksi olen itse niin agressiivinen jouluostaja, etten varmaan ainakaan jää jalkoihin, mutta taatusti ärsyynnyn toisista ihmisistä. Sitten kun kaikki kaupassa ovat samanlaisia hermoheikkoilijoita kuin minä, niin siinähän sitä onkin sekametelisoppaa kerrakseen. Lycka till siis vaan.

Kaiken muu tämän stressin lisäksi ajattelin vielä hivenen kiusailla itsäni. Lopetin eilen tupakoinnin ja ajattelin olla tammikuun loppuun asti ilman alkoholia. Tupakan kanssa ei varmaan tee tiukkaakaan, kun en muutenkaan viime aikoina ole polttanut paljoa ja tupakka ei ole maistunut kuten ennen. Alkoholin kanssa voi tehdä tiukkaa. Suu alkaa napasamaan luultavasti viimeistään huomenna tai viikon päästä. Siinäpähän napsaa, minä en sorru. Koitan olla kiukuttelematta näitten asioitten takia, vaikka pienet 'vieroitusoireet' iskisikin. En halua kuitenkaan, että mieheni joutuu elämään tammikuun loppuun asti kaamean kotinatsin kanssa.

Työkaverit suhtautuvat jokseenkin oudosti asioihini. Heistä on ihan normaalia jos ei ole raskaana, mutta oireet on olemassa. Ihan kuulema turhaan huolehdin kivuistani ja puolukkaisten puuttumisesta. Totta kai huolehdin, voihan minulla olla mikä tauti hyvänsä! Tällä hetkellä en kovin paljoa usko raskauteen, kun kerran testi näytti negatiivista. Ajattelisivat omalle kohdalleen.
Tupakoinnin lopettaminen on ihan nössöjen hommaa ja juomisen vähentäminen vielä nössömpien. "Ai ootteeks te nyt sit muka yrittämässä lapsen saantia?" "Mä en ainakaan lopeta!" "Mä juon sitte sunkin edestä." jne...
Tupakan ja viinan pois jättäminen aiheuttaa tietysti harhaluuloja raskaudesta tai raskauden yrittämisestä. Koita siinä sitten selittää, että haluaa vain vähän aikaa elää raittiisti. Osastotoveria, joka on oikeasti raskaana kaivelee ihan suunnattomasti, kun ihmiset luulevat minun olevan raskaana. Minähän nyt vien kaiken huomion pois hänen raskaudestaan. Kyllähän siitä kannattaa jo vähän katkera ollakkin.

Kun vain saisin nyt rauhassa kölliä täällä luolassani kullan kanssa niin olisin todella tyytyväinen. Mutta eihän tässä toki liikoja kannata toivoa. Nyt mennään viikonloppu tukka putkella. Ompahan ainakin jotain tekemistä niin ei ala suu napsamaan. Tupakkaan kyllä tulee tekemään mieli.

Tulisi edes lunta, se jo piristäisi kummasti. Vai pitääkö tätä harmautta katsella vielä montakin kuukautta!?

Perkele.

Katkerat kyyneleet.

Nyt niitä niellään; katkeria pettymyksen kyyneliä. Sivussa voi harrastaa itsensä henkistä pahoinpitelyä ja solvaamista. Turhaahan se on, mutta kai pinttynyt tapa. Ja saa kai sillä itsestään muita pinttyneitä tapoja kitkettyä pois. Pahin pinttymys lienee liian helposti innostuminen. Koskaan ei saisi innostua ennen kuin kaikki on varmaa. Nyt sen sitten viimeistään opin.

Eilen vielä luultiin, että meille olisi tulossa pikkuinen. Aamulla saatu testitulos todisti toisin. Olenko sitten vain halunnut asiaa niin paljon, että oireetkin ilmaantuivat? Vai onko jollain muulla 'vaivalla' lähes täysin samanlaista oirekuvaa kuin raskaudella?

Petrasin eilen itseäni sekä positiivisen, että negatiivisen testituloksen saantiin. En ilmeisesti petrannut tarpeeksi hyvin. Nyt vain surettaa ja itkettää. Työpäivä oli helvetillinen, kun en halunnut näyttää kaiken kansan edessä pettymystäni. Jouduin puremaan poskiani useaankin otteeseen. Lopulta peitin kaiken pettymyksen pahapäisyydellä. Kotiin päästyäni rakkaani seisoi ovella minua vastassa ja sulki minut pettymyksellä ja lohdutuksella höystettyyn syleilyyn. Hänkin tajusi nyt miten paljon olisikaan lapsen tahtonut. Koetin lohduttaa meitä; onhan tässä vielä aikaa. Tämän hetkinen olotila on kuitenkin niin synkkänä päälle käyvä, ettei maailmankatsomus ihan heti käänny valoisammaksi.

Kyllähän sitä aikaa on ja toivotaan ettei tätä pettymystä kestä aikojen loppuun saakka. Seuraavaksi alankin murehtimaan sitä, että entä jos olenkin kyvytön saamaan lapsia. Ja sitä, että mikähän minua sitten vaivaa, kun on niin outoja oireita ja verta ei vain tule.

Eihän elämässä kuulu päästä liian helpolla ja vähällä murehtimisella?

Ylenpalttista ymmärrystä sekä jäätävät jännitykset.

Tultiin tuossa eilen siihen tulokseen, että minulla on varmaan maailman ymmärtäväisin mies. Ja muutenkin ihan paras. Tähän tulokseen tässä tultiin seuraavin perustein. Eräs poika -johon minä suhtudun vain hyvänä, samanlaisen huumorintajun omaavana kaverina- työpaikalta on ollut minuun ihastunut jo jonkin aikaa. Sitä on kyllä epäilty, mutta varmuus asiaan tuli vasta edellisen lauantain pikkujouluissa (jotka muuten täyttivät kaikki hyvien pikkujoulujen kriteerit: pikkuvittuilua ja parinvaihtoa), kun poika tunteensa minulle tunnusti. Poika kyllä ymmärsi ihan hyvin, että tilanne on mikä on ja se ei siitä muuksi muutu vaikka hän tuntisi mitä. Minä olen mieheni kanssa ja hän saa nyt sitten jäädä seuraavaa saalista odottelemaan. Hän kunnioittaa meidän parisuhdettamme eikä halua tulla väliin. Kuulema pännii, mutta minkäs teet.Tietysti minä kerroin miehelleni, joka nyt vähän murahteli, mutta ei kuitenkaan pahemmin (näin toimii se paljon puhuttu LUOTTAMUS!).
Tähän ymmärtäväisyys asiaan pääsemme nyt. Minä, mieheni, pari työkaveria ja se ihastunut poika olemme lähdössä porukalla pikkujouluilemaan ja kaikki aikovat käyttäytyä tämän ihastumisasian tiimoilta kuten hyviin tapoihin kuuluu eli ei piruilua, ei lähentelyä eikä kukkotappeluita. Ja poika kuulema voi joskus tulla meille kahvillekkin. WTF!? Eihän tuommoista ole olemassakaan. Mitä nyt miehiä tunnen, niin eivät taatusti päästäisi mitään ihastuneita poikuraisia näinkään lähelle omaa reviiriään vaikka vaimoke kaveri ihastuneen poikuraisen kanssa tahtoisi ollakkin. Ei ainakaan kuonoon vetämättä.
Eli olenkos löytänyt sen puun joka jakaa omenoilleen ymmärrystä, luottamusta ja hyvätapaisuutta? Saan säilyttää kaverisuhteen siihen poikaan enkä usko, että joudun alituisen tivaamisen kohteeksi. Kiitos rakas mieheni! <3

Hieman asiaa sivuten joudun vielä pohtimaan, että mitenkähän hirveää sillä pojalla on ollut tehdä töitä minun kanssa. Olen itsekkin ollut joskus ihastunut "kiellettyyn hedelmään" jota näkee lähes päivittäin ja ei se kyllä helppoa ainakaan ollut, piru vie. Toivottavasti sitä poikaa vastaan nyt kävelisi se unelmien tyttö.

Ja sitten niihin jäätäviin jännityksiin. Kävin siis eilen lääkärissä pitkään jatkuneiden alavatsakipujen vuoksi. Kivut ovat olleet melko monimuotoisia, joskus koviakin. Toisinaan on ylävatsakipujakin, jotka kyllä kuittaantuvat liian kahvin killittämisellä. Sitten vielä kaiken muun lisäksi on outoa, välillä hajuista johtuvaa oksentelua. Okei, raskaana? Ei pitäisi olla. Onhan se toki mahdollista, mutta tein testin pari viikkoa sitten ja negatiivinen se kyllä oli. Olisiko sitten ollut liian aikainen vaihe.
Lääkärin diagnoosi oli joko raskaus tai endometrioosi (limakalvojen liikakasvu). Endometrioosin paras lääke on raskaus, seuraavaksi paras hormonaalinen ehkäisy. Puolukkapäivien pitäisi alkaa viikon sisällä. Jos ei ala, niin sitten tk:lle raskaustestiin, jos alkaa niin sitten alkaa ehkäisyrenkaan käyttö. Luuleekos joku, että minkään maailman vuoto alkaa, kun minä jännitän niin paljon?

Tässä sitten onkin tälle viikolle tilanteita kerrakseen. Odotellaan vuotoa ja koitetaan olla ruokkimatta ihastuksen ihastusta minua kohtaan. Jeij! \oo/