Voisikohan nämä olot jo mennä ohi!? Nyt jo ties kuinka monetta viikkoa koskee vatsaan. Tämän viikkoa on vielä ollut ihanaisia lisäoireita: kauhea turvotus, väsymys, ärtyisyys, epäsosiaalisuus, itseinho, motivaation puutos, jatkuva nälkä. Oireet viittaavat joko pahaan PMS:ään tai raskauteen tai luulotautiin tai stressiin. Puolukkaiset eivät ole alkaneet vieläkään ja sen takia koko ajan vähän jännittää. Sitten kun jännittää niin eivät tule ainakaan. Toisaalta taas voin ihan hyvin olla raskaana vaikka testi ei plussa ollutkaan. Eihän se hormoonitaso nouse kaikilla samalla tavoin. Kohta ttas toivon olevanikin raskaana ja sitten pääsee taas niitä kyyneliä nielemään, kun puolukkaiset alkaakin.
Stressiä. Sitähän riittää. Sitä riittää omasta tilanteesta. Sitä riittää töistä. Sitä riittää rahasta. Sitä riittää joulusta. Sitä riittää ihan joka helvetin asiasta! Tiedän ettei pitäisi stressata, mutta tämä viikko on ollut niin helvetillinen kaikkien mahdollisten asioitten kannalta, että en enää voi hillitä itseäni. Töissä on ollut kamalaa, työkaverit ovat ihan hanurista, alkuviikon jännitys testituloksesta ja sen perään valtava pettymyksen puuska, huoli kehosta ja omasta hyvinvoinnista.
Joululahjatkin on vielä kaupassa. Tänään niitä pitäisi käydä hakemassa. Paras mahdollinen ajankohtahan on perjantai siinä noin kello 16.00. Onneksi olen itse niin agressiivinen jouluostaja, etten varmaan ainakaan jää jalkoihin, mutta taatusti ärsyynnyn toisista ihmisistä. Sitten kun kaikki kaupassa ovat samanlaisia hermoheikkoilijoita kuin minä, niin siinähän sitä onkin sekametelisoppaa kerrakseen. Lycka till siis vaan.
Kaiken muu tämän stressin lisäksi ajattelin vielä hivenen kiusailla itsäni. Lopetin eilen tupakoinnin ja ajattelin olla tammikuun loppuun asti ilman alkoholia. Tupakan kanssa ei varmaan tee tiukkaakaan, kun en muutenkaan viime aikoina ole polttanut paljoa ja tupakka ei ole maistunut kuten ennen. Alkoholin kanssa voi tehdä tiukkaa. Suu alkaa napasamaan luultavasti viimeistään huomenna tai viikon päästä. Siinäpähän napsaa, minä en sorru. Koitan olla kiukuttelematta näitten asioitten takia, vaikka pienet 'vieroitusoireet' iskisikin. En halua kuitenkaan, että mieheni joutuu elämään tammikuun loppuun asti kaamean kotinatsin kanssa.
Työkaverit suhtautuvat jokseenkin oudosti asioihini. Heistä on ihan normaalia jos ei ole raskaana, mutta oireet on olemassa. Ihan kuulema turhaan huolehdin kivuistani ja puolukkaisten puuttumisesta. Totta kai huolehdin, voihan minulla olla mikä tauti hyvänsä! Tällä hetkellä en kovin paljoa usko raskauteen, kun kerran testi näytti negatiivista. Ajattelisivat omalle kohdalleen.
Tupakoinnin lopettaminen on ihan nössöjen hommaa ja juomisen vähentäminen vielä nössömpien. "Ai ootteeks te nyt sit muka yrittämässä lapsen saantia?" "Mä en ainakaan lopeta!" "Mä juon sitte sunkin edestä." jne...
Tupakan ja viinan pois jättäminen aiheuttaa tietysti harhaluuloja raskaudesta tai raskauden yrittämisestä. Koita siinä sitten selittää, että haluaa vain vähän aikaa elää raittiisti. Osastotoveria, joka on oikeasti raskaana kaivelee ihan suunnattomasti, kun ihmiset luulevat minun olevan raskaana. Minähän nyt vien kaiken huomion pois hänen raskaudestaan. Kyllähän siitä kannattaa jo vähän katkera ollakkin.
Kun vain saisin nyt rauhassa kölliä täällä luolassani kullan kanssa niin olisin todella tyytyväinen. Mutta eihän tässä toki liikoja kannata toivoa. Nyt mennään viikonloppu tukka putkella. Ompahan ainakin jotain tekemistä niin ei ala suu napsamaan. Tupakkaan kyllä tulee tekemään mieli.
Tulisi edes lunta, se jo piristäisi kummasti. Vai pitääkö tätä harmautta katsella vielä montakin kuukautta!?
Perkele.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti