Joulu oli ja meni. Mukavahan se taas oli. Tällä kertaa vietin joulun 39 asteen kuumeessa vanhempieni luona. Oltiin koko perhe paikalla ja totesin, että 6 aikuista + 1 vauva * 4 päivää * 1 pieni omakotitalo = hankala yhtälö. Ainakin jos kyseessä on tupakeittiöllinen talo, jossa kaikki äänet kuuluu kaikkialle ja perheyhteisö on näin kovin kiivasluontoinen. Oli mukavaa, mutta melko tulista aika ajoin. Ehkä sitä sitten ensi joulun voisi jo viettää kaksistaan tai anopin kera omakotitalossa. Olisi ehkä hitusen rauhallisempaa.
Tauti riepottaa vieläkin. Tuntuu, että vatsa vain kasvaa ja läskit lisääntyy. Mieliala on taas painunut pohjamutiin peilikuvan suhteen. Ensimmäinen ajatus peiliin katsoessa on "Ei olisi pitänyt katsoa peiliin...". Sainkin joululahjaksi 'pientä' vihjailua: ulkoilukerraston ja vatsa-/selkälihas-dvd:n. Pitäisi kai ottaa ne käyttöön. Sitten jos ostaisi vielä jumppapallon ja ottaisi soutulaitteen esille. Mutta missä on motivaatio!?
Löydänkö kadonneen laihdutusmotivaation uuden vuoden lupauksesta. Tuskimpa. Lupaushan tekee asiasta vain pakkopullaa. Sitten kun laihduttaminen on pakkopullaa, alkaa laistaminen; "Ei se haittaa jos en tänään käy lenkillä. En syö tänään kasviksia, mutta huomenna sitten tuplat. Olin niin ahkera töissä, ettei tänään tarvitse treenata." Sitten jos jonkun onnenkantamoisen saattelemana sattuu puolikiloa painoa putoamaan, niin voikin lopettaa koska lupaushan on täytetty; "Tänä vuonna lupaan laihduttaa."
Älä laihduta, lopeta tupakan polttoa tai juomista, ole parempi ihminen tai tee jotain muuta vastaavaa uuden vuoden lupauksen pohjalta. Vaatii munaa, että onnistut.
(Allekirjoittanut aikoo tehdä epävirallisen lupauksen, että hankkii itselleen laihdutusmotivaation ja aloittaa sitten sen laihduttamisen. Tupakoinnin lopetushan onnistui hetken mielijohteesta, ehkä sitten laihdutuskin.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti