Käännekohtia.

Asiat ovat muuttuneet sitten edellisen kirjoituskerran. Olen kasvanut. Fyysisesti ja henkisesti. En ole enää nuori kaupunkilaishupakko. Nyt olen Koivikon nuori emäntä jota on hormonihoidolla hivenen turvotettu. Tarkempaa päivittelyä.

Muutimme siis mieheni kanssa tänne maaseudun rauhaan. Vaatiihan tämä totuttelua ja huomattavasti enemmän töitä kuin kerrostalokaksio, mutta kyllä tämä palkitseekin. On tilaa, on hiljaista, saa olla miten haluaa, saa toteuttaa itseään. Suosittelen siis kaikille kaupunkielämään kyllästyneille omakotitaloon maalle muuttamista. Aluksi työmäärä ja jatkuva rassaaminen, siivoaminen ja remppaaminen tuntuvat melko tuskastuttaville ja saattavat aiheuttaa pienen pieniä tai ehkä vähän isompiakin perheriitoja, mutta tähän on vain asennoiduttava. Onhan tässä kymmeniä vuosia aikaa rassata, rempata ja siivota, ei kaiken tarvitse olla tänään valmista. Jopa todella hötkyilevä, malttamaton ja kovapäinen minä on oppinut tämän ajatuksen.
Onhan siitä vuosia, kun viimeksi olen ihan asumalla asunut metsän keskellä ja välillä tuppaa mielikuvitus ja pimeä tekemään tepposia, mutta kyllä niihinkin tottuu.
Pientä pelokkuutta aiheutti reilun viikon takainen naapuritalon lehdissäkin uutisoitu räjähdys. Nyttemmin ihmetys on syrjäyttänyt pelon. Mikä ajaa ihmisen moiseen? Kyllä pitää asioitten olla todella huonosti jos noin raa'alla tavalla haluaa poistua. Mutta mitäpä se spekulointi enää auttaa, tapahtunut mikä tapahtunut. Järkyttävää silti.

Epäilys endometrioosista oli kaiketi aiheellinen. Eihän se vielä täysin varmaa ole, kun ei ole tähystetty, mutta epäilys on suuri. Aloitin keltarauhashormonihoidon ja toivon, että se poistaa kivut ja helpottaa raskaaksi tulemista. Olen päättänyt, että en anna tämän taudin selättää minua henkisesti. Olen joutunut asettamaan ajatukseni täysin uuteen kuosiin tämän takia, mutta periksi en aio antaa. Olihan se aluksi melko karua, kun joutui täysin asennoitumaan siihen, että jos todella hyvä tuuri käy, niin voin tulla ilman hedelmöityshoitoja raskaaksi. Eihän lapsia koskaan tehdä vaan saadaan, mutta silti luullessaan olevansa perusterve sitä ajattelee tietyllä tavalla asian 'kun'-muotoisena. Nyt koko lapsen saanti on siis kyseenalaistettu ja vatsakivut jatkuvat luultavasti menopaussiin saakka, mutta en aio alistua. On minulla sisua ollut monen muunkin hankalan asian yli menemiseen, niin kyllä sitä riittä tähänkin. Ei tämä luovuttamalla helpota. Eli siis tärppiä toivotaan edelleen.

Töiden osalta olen taas melko kyllästyneessä vaiheessa. Ei vaan jaksa kiinnostaa varsinkaan, kun ilmapiiri on jotenkin kauhean tikkuinen. En tiedä mistä kaikki nyt johtuu, mutta kaikki ovat jotenkin olleet hankalalla tuulella. Kaiketi minä mukaan lukien. Elämämme ainakin ristiriitaisissa olotiloissa osastomme raskaana olean tytön kanssa. Totta kai hän haluaa vain hehkuttaa raskauttaan ja onneaan. Alan olemaan jo hivenen kyyninen. Totta kai on hienoa ja ihanaa, että hän saa lapsen, mutta oma tilanteeni vain mietityttää ja tekee minut tietyllä tapaa kateelliseksikin. Ehkä tämäkin kausi olisi kohta ohi ja töissä olisi taas mukavaa.

Ja kun nyt kerran nykymuodin mukaista on olla aina kiireinen, niin minunkin on nyt oltava. Eli nuoren emännän päivittelyt päättyvät tällä kertaa tähän ja jatkuvat taas joskus kun ei ole kiire.