Aamu kuin satua.

Heräsin aamulla virkeänä ja hyväntuulisena. Kuuntelin, josko Justiina olisi jo herännyt, mutta oven takaa ei kuulunut ääniä. Ihanaa! Aamukahvihetki rauhassa facebookin kanssa. Mies oli keittänyt kahvit valmiiksi töihin lähtiessään ja täyttänyt astianpesukoneen, jotten ensimmäisenä aamulla näkisi sitä kauheaa tiskivuorta. Hymyssä suin jois kahvini kaikessa rauhassa, vessaan mennessä kuuntelin taas ääniä Justiinan huoneen oven takana, ei mitään. Vessareissullakin vielä rentoilin olan takaa ja luin Aku-Ankkaa hyvän matkaa. Pesin kasvoni, harjasin hiukseni ja vaihdoin mukavat päivävaatteet päälle, eihän sitä nyt pitkin päivää yöpaidassa kekkaloida. Ja kun kerran on aikaa laittaa itsensä aamulla kuosiin niin sehän kannattaa. Laitoin pyykkikoneen pyörimään ja otin toisen kupin kahvia, pari leipääkin tein aamupalaksi. Jossain vaiheessa lastenhuoneesta kuului virkeä lapsenääni "äiti!". Lähdin tytärtäni noutamaan ja sängyssä seisoi hyväntuulinen tytär odottaen syliinpääsyä. Menimme olohuoneeseen, jossa Justiina leikki hetken yksinään lattialla ja sain syödä leipäni rauhassa loppuun ja ottaa vielä yhden kupillisen kahvia. Vaihdoin vaipan Justiinalle ja sekös tyttöä naurattikin. Pyllynpesulla oli hulvattoman hauskaa ja pukeminenkin luonnistui, kun lapsi istui kiltisti sylissä. Aamupalaksi keitin Justiinalle puuroa ja kaivoin pakkasesta marjoja siihen kylkeen. On niin mukava antaa lapselle kunnon ruokaa valmisruokien sijaan! Justiina söi koko annoksen miehekkäästi ja todella siististi, ei yhtään kiukkua, ei vääntelehtimistä, ei ruoalla leikkimistä. Sen jälkeen oli taas vuorossa leikkejä lattialla, tällä kertaa niin, että minä olin mukana. Luin Justiinalle kirjoja ja hän kuunteli kiinnostuneena, leikimme monilla leluilla ja leikin jälkeen keräsimme lelut omiin koreihinsa. Oli taas vaipanvaihdon aika ja aivan kuten edelliselläkin vaipanvaihdolla, homma sujui ilolla. Huomasin silmien nuhjaamisesta, että Justiina alkaa olemaan aamupäiväunia vailla. Kannoin vieläkin hyväntuulisen tytön sänkyynsä, annoin unirievut kainaloon, tutin suuhun ja toivotin hyviä unia. Sinne hän jäi, tyytyväisenä nukkumaan.

Arvatkaas menikö tämä aamu -tai mikään aamuistamme- oikeasti näin?

Heräsin aamulla väsyneenä siihen, kun oven takaa kuuluu maailmanloppua edeltävän tuntuinen karjuminen ja aamu meni muutenkin aikalailla niissä merkeissä. Kahvi minua onneksi aamulla odotti pannussa mutta tiskit olivat juuri siinä mihin ne illalla jäivät. Vessassa kävin siten, että joku nimeltämainitsematon seisoi koko toimituksen ajan polviani vasten pystyssä ja halusi syliin, ei kelvannut minun tarjoamat rasvapurkitkaan viihdykkeeksi. Kello on 11.00. Minä istun tukka harjaamatta ja yöpaidassa edelleen, jossain välissä hönäisin kiireellä ja kitinän säestämänä pari leipää naamariin, pyykkikorit ovat täynnä pyykkiä ja pyykinkuivausteline puhtaita vaatteita. Justiina meni kyllä unillensa, mutta ei suinkaan ensimmäisellä tarjoamalla ja olihan sitä ennen pitänyt käydä ruokapöydässä leikkimässä apinaa, sotkea puurolla joka mahdollinen paikka, itkeä syöttötuolissa ja pelleillä muuten vaan unohtamatta tietenkään lelujen levitystä tasaiseksi matoksi olohuoneen lattialle, kirjojen repimistä käsistäni, naamani tutkimista väkivalloin ja kissan kaljuuntumisen edistämistä.

Mut hei, on niin helppo olla onnellinen. Elämä olisi varmaan aika tylsää jos kaikki aamut olisivat tosi helppoja; pari kertaa viikossa riittää, niin ei pääse tottumaan.