Nyt ei enää jaksa möyriä täällä jossain yleisessä mutakuopassa. Ensi viikolla on pakko taas ottaa niskasta itseään kiinni ja alkaa tekemään jotain tälle mielensä virkeydelle, olkoon lääke sitten vitamiineissa, kyläluutimisessa tai lenkkeilyssä. Pää tahmoo jo ties kuinka monetta viikkoa, mieli on alavireinen ja peilikuva karmea. En muista tai ymmärrä mitään, olen epäsosiaalinen ja tylsä. Ehkä nyt menee jo hiukan pirteämmin kuin viikko sitten, mutta ei tässä vieläkään kehumaan pääse. Joulua edeltävät viikot ja niiden mukanaan tuomat kiireet laukaisivat tämän karsean olotilan, miten pitkään liene jatkuukaan. Kyllä tämä tästä, sanon itselleni jo sadatta kertaa ja luotan huomisen vaunulenkin pudottavan mössöpääni ojanpenkalle.
Lisätyötä käsille ja jaloille, mutta iloisia hetkiä mukanaan tuova juttu; Justiina treenaa kovasti tukea vasten nousua eli äidin tarkkoja silmiä ja suukotuksen parantavaa voimaa tullaan tarvitsemaan lähitulevaisuudessa runsaasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti