Kiukkuamisesta kivuuksiin.

Olen ollut jo ihan mielettömän pitkään hyvällä päällä ja en laisinkaan uupunut ja tympääntynyt. Oli tosi pitkä kausi, että olin pääosin pahalla päällä ja joskus harvoin iloluonteinen, mutta nyt on kuppi tämän asian suhteen näemmä nurin. Tänäänkin sain hirveät v-käyrähepulit töissä, jotka kuukausi sitten olisivat johtaneet koko päivän pilalle menoon, mutta nyt ärisin ja kiroilin hetken ja tilanne meni ohi. Sitten taas vaan räpätin ja naureskelin. Olen myös kivempi vähän urpompiakin työkavereitani kohtaan, enkä vinoile edes viikoittain. Sen vuoksi voinkin kohta olla samassa liemessä, jossa olin silloin pikkujoulujen aikaan. En ole taas ihan varma, että onko minuun ihastuttu sellaisen minua jokusen vuoden nuoremman pojan suunnilta. Toivottavasti ei. Ei pidä siis kuitenkaan liian mukavaksikaan heittäytyä. Yhden pojan kanssa olen kaverustunut tosi hyvin ja voidaan jakaa aika paljonkin asioita. Olen auttanut häntä naismurheissakin, eikä hän ilmeisesti ole kovin hanakkaasti avautuvaa mallia. Haluan vain tuoda iloa ja onnea ympärilleni ja siten päädyn näihin outoihin tilanteisiin. Minulla on olo, että voisin vain halata koko maailmaa ja olla iloni ja onneni kukkuloilla. Parempi tämäkin, kuin se möksötys ja jatkuva itsensä morkkaus. Tämän taitaa sitäpaitsi nähdä uloskin päin. Mieheni ainakin nauttii, kun en ole koko ajan naama makkaralla vaan pilpatan entiseen malliin ja jaan hellyyttäni. Elämäni on siis taas oikeissa urissaan!