Sain viikonloppuna aimo annoksen pieneliöitten seuraa. Kävimme eilen siskon tyttären 1-vuotis synttäreillä ja se tyttö vaan taas vei minun sydämen, ties kuinka monetta kertaa. Hassu pikku apina se on ja kasvaa niin huimaa kyytiä, että tahdissa ei pysy.
Sitten eilen tavattiin ensimmäistä kertaa miehen siskon ja hänen miehensä Berninpaimenkoiran pentu Kyösti. Oli vallan hurmaava pakkaus. Räähkä vielä tietenki, mutta lutuinen silti.
On siis taas vauva- ja koirakuumetta ilmassa. Ne on kyllä outoja vaivoja, kun aina vaan tupsahtavat uudelleen mieleen, vaikka ne olisi päästään häätänyt pois jo monia kertoja. Kuumeet nyt eivät onneksi ole mitään pakkomielteiden tasoa, ihan vain hempsuista ajatusleikkiä. Kyllä sieltä kaikki tulee aikanaan.
Olen nykyään itse jotenkin niin iloinen ja positiivinen, etten jaksa kuunnella valitusta. Jatkuvasti valittavat ihmiset ärsyttävät minua nykyään jo melko paljon. Kun aina valitetaan joka asiasta ja valitetaan koko ajan. Miksi ei voida tuoda esille niitä hyviä asioita? Miksi pitää mainita vain ne huonot ja nekin vielä mahdollisimman negatiiviseen sävyyn? Miksi ei voida olla onnellisia siitä mitä on? Vai voiko asiat olla niin huonosti, että mikään ei ole hyvin? Olenhan itsekkin ollut välillä melko maissa ja pessimistisyyden kuoppaan haudattuna, mutta olen päässyt siitä yli yllättävänkin helposti. Se on tyäsin omasta päästä kiinni, kuinka asioihin suhtautuu. Tiedän, että tulee uusia huonompia kausia, mutta pääasia on yrittää olla onnellinen niillä eväillä mitä on matkaansa saanut. Ja stressaaminen pahentaa kaikkea, siksi en enää jaksakkaan stressata kaikesta koko ajan. Enkä myöskään jaksa valittaa. Spekuloin kyllä ja mietin asioitten "onnistumisprosentteja", mutta en odota aina huonointa ja kaiva aina asioitten huonoa puolta esiin, enkä jaksaisi kuunnella muittenkaan tekevän niin.
Olkaa ihmiset onnellisia ja nauttikaa elämästänne vaikka se ei aina helppoa olisikaan; elämänne on kuitenkin ainoa laatuaan ja uusia kortteja ei jaeta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti