Elämä on kyllä kummaa. Sitä luulee voivansa suunnitella miten haluaa toimia ja mitä haluaa tehdä. Sitä nuorena luulee ensirakkauden olevan ikuinen, tai ainakin sen seuraavan. Kaiken voi päättää valmiiksi ja maalailla kuvia tulevaisuudesta mieleensä. On toiveita, haaveita, pelkoja. Pessimistin ja optimistin tulevaisuudenkuvat ovat valtavan erilaiset. Toinen luottaa tulevaisuuden hyvyyteen täysin rinnoin ja toisen seinät ovat täynnä piirreltyjä piruja. Molemmat voivat päästä yllättymään. Kaikki on jo päätetty valmiiksi ja elämä muodostuu juuri sellaiseksi, kuin kohtalo on sen muokannut.
Itse olen vuoroin ollut pessimisti ja vuoroin optimisti. Ja aina olen päässyt yllättymään. Olen koittanut suuntien valinnalla saada elämän tien sillä hetkellä mieleisekseni, mutta aina minut on kiepautettu takaisin. Tiet nuoruudessani, joita yritin välttää olen nyttemmin todennut pakollisiksi kasvatuskeinoiksi. Ilman noita tapahtumia olisin luultavasti aivan jossain muualla.
Tällä hetkellä elämäni on sellaisella mallilla, että annan kohtalolle valtavan välikiitoksen kasvatuksesta, järjen takomisesta päähän ja niistä kyyneleistä, jotka minun oli pakko itkeä joskus menneisyydessä; minun ei tarvitse itkeä niitä nyt. Rakastan elämääni nyt. En tiedä mitä seuraavan kulman takana on ja en jaksa sitä edes miettiä. Se on jo päätetty ja sitä ei voi enää muuttaa.
Ota vastaan kaikki mitä annetaan. Ota opiksesi huonoista kokemuksista ja nauti hyvistä hetkistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti