Tänään tuli romahdus ja stoppi. Hetkellisesti en vain enää jaksanut. Tiedän, että kaikki olisi vain itsestä kiinni, mutta ei tämä asia nyt ihan niin yksioikoinenkaan ole. En ole käynyt ihmisten ilmoilla koko viikolla. En ole oikeastaan päässyt päivisin edes suihkuun. Kun Justiina valvoo, vaatii hän lähes jakamattoman huomion. Kun hän nukkuu, siivoan kotia - en vain ymmärrä miten voimme joka ikinen ilta aiheuttaa kaaoksen päivällä järjesteltyyn kotiin. Pitäisi osata ummistaa silmät sotkulta; vai "sotkulta"?. Pitäisi käyttää lapsen uniaika itsensä hyväksi edes kerran päivässä. Pitäisi vain ottaa ja lähteä käymään kauppareissulla tuulettumassa. Taisin tosin olla edellisenkin viikon kotona. En vain näköjään enää yksin uskalla lähteä minnekkään. Ensi viikolla on onneksi jo pakko lähteä hierojalle ja neuvolaan; lupaankin luuhata kylällä vaikka ihan huvikseni karkottamassa mökkihöperyyttä.
Miten entisestä kyläluudasta on tullut tällainen kotiporsas?
Nyt kun pihatyöt ovat helpottaneet, niin aloin siivoamaan kaappeja ja muuttamaan huoneiden järjestystä. Ilmeisesti minulle on kehkeytynyt joku tekemisaddiktio; en osaa olla tekemättä mitään. Väsytän itseni ihan vain omalla tyhmyydelläni ja jukuripäisyydelläni. Olen huomannut, että verottaja on jo iskenyt. Nukun ihan laittoman pitkiä yöunia (10-12h) ja silti olen kuin zombi. Laahustan ympäriinsä ja ruoskin itseäni tekemään miljoonaa asiaa lapsenhoidon ohella.
Olen idiootti, tiedän sen.
hmm...
VastaaPoistaKuuluukohan tuo äitiyteen? Jotenkin kuulostaa niin tutulle. Tosin nyt tuommoinen käytös on vähän työn takia lieventynyt, mutten edelleenkään nauti kaupoissa käymisestä kuten ennen. Kotona myös tuntuu, että aina on sotkuista, vaikka en olevinaan tee muuta kuin siivoan!
P.s. ihailen kovasti näitä äitejä jotka käyttävät äitiysloman hyödykseen liikkuen vauvan kanssa vaikka missä, eivätkä istu kotona vaan katsomassa telkkaria ja siivoamassa!
VastaaPoistaTasaisin väliajoin mietin jopa, että pitäisi hommata "city-asunto". Silloin tulisi muka liikuttua enemmän ihmisten ilmoilla. Ja höpöhöpö; samalla tavalla erakoituisin sinnekkin neljän seinän sisään. Tämäkin kylä on sen verran pieni, ettei uutta nähtävää vain riittäisi mistään.
VastaaPoistaToisaalta ihana kuulla, että en ole ainoa joka on ajautunut tässä mielessä "kaistapääksi" lapsen myötä ja kasvattanut juuret lattialautojen väliin ja aloittanut jatkuvalla syötöllä siivoamisen "sotkuisuuden" takia.
Olisi ihanaa olla rohkea ja itsevarma, olisi ihana osata viettää aikaa kevein mielin eikä kantaa mukanaan huonoa omaatuntoa siivoamatta jääneestä kodista, olisi ihanaa osata viettää aikaa yksin miettimättä mitä ulkopuoliset minusta ajattelevat.
Minä mökkihöperöidyin täysin 13 lastenhoitovuoden aikana. Kun tuli aika lähteä töihin, niin iski paniikki. Enhän minä osaa puhua muiden kun lasten kanssa!
VastaaPoistaEnsimmäisen tenavan jälkeen panikoin siivoamisesta ja kaikista tekemättömistä hommista. Keksin niitä hommia koko ajan lisää, kun entiset oli tehty. Lopulta en osannut nukkuakkaan, kun mietin, miten huono äiti olenkaan, kun imuroin vaan kerran päivässä.
Nyt näiden viiden jälkeen on ollut pakko rauhoittua. Eipä sitä töiden jälkeen kyllä jaksaisikaan.
Hyvä äitiys ei vaadi tiptop huushollia, kymmentä eri harrastusta, huoliteltua ulkonäköä ja jatkuvaa kyläilyä. Tuoreella äidillä on lupa olla muistamaton, homssuinen, jaksamaton ja väsynyt.
Itsetunto kasvaa pikkuisen myötä ja jossain vaiheessa alkaa kodin ulkopuolinenkin elämä kiinnostaa.
Älä vaadi itseltäsi liikoja, väsyt vaan enemmän. Keskity Justiinaan ja mieheesi. Jos jollakulla on sanottavaa tekemättömistä töistä niin anna sanojan ne tehdä.