Niin mitä on?
"litteitä luonnostaan"? "läskejä luonnostaan"? Voinette arvata, että nyt tulee painavaa ja painoon liittyvää asiaa.
Onko ihminen lihava luonnostaan? Onko ihminen onnellisempi laihana? Onko laiha ihminen pääsääntöisesti lihavaa terveempi? Aion vastata näihin kysymyksiin oman näkemykseni mukaisesti.
Olen ollut kokoa 38-40/M joskus reilu puolenkymmentä vuotta sitten. Nyt, 25-vuotiaana, yhden lapsen tehneenä kotiäitinä ja kahden kokin taloudessa kokoni on kahden äxän ällä, huikea 46-48. En koe, että olisin lihava luonnostaan, mutta olen lihava luonnollisesti. En ole lihonut minkään taudin takia, en ole ollut sairaalahoidossa tai jalka paketissa, jonka vuoksi olisin lihonut. Olen aivan itse, omaa mukavuudenhaluani, lihonut tällaiseksi mitä olen nyt. En ole urheilija, en edes penkki-sellainen. Vatsarutistukset ja aerobic olisivat minulle oikeaa tervanjuontia, siispä en tee sellaista. Käyn lenkillä ja koetan vähän katsella syömisieni perään; that's it - ehkäpä vielä joskus koettaa se päivä, että sujahdan vaikka kokoon 44. Hiljaa hyvä tulee.
No mutta olenko -kykenenkö olemaan- onnellinen tämän kokoisena? Totta helvetissä kykenen. En usko, että kilojen kariseminen tekisi minusta sen parempaa ihmistä. En usko, että olisin parempi äiti, vaimo tai ystävä hoikempana pakkauksena. Ehkä olisin itsevarmempi, mutta kuitenkin löytäisin vikaa jostain muualta kuin painosta. Minulla on ystäviä useassa koossa -äxässästä äxäxällään- ja he kaikki ovat koostansa huolimatta minulle erittäin rakkaita. Myöskään heillä ei ole ollut tarvetta katkaista ystävyyttä kanssani kokoni vaihdellessa. Sitäpaitsi minusta muna+pekoni-aamiaiseen sisältyy ripaus onnea - samoin kuin oikein mehevästi kuorrutettuun Berliininmunkkiin tai Maraboun pähkinäsuklaalevyyn.
Mitenkäs sitten se terveyspuoli? Ottaako sydämestä? Tunnetko kolesterolin kohisevan? Onko verenpaineesi taivaissa? Ei, ei ja ei. Viimeksi, kun olen käynyt tutkituttamassa veriarvoni, olivat kaikki arvot täydelliset. Myös verenpaine on mitä mainioin - toisin kuin jokunen vuosi takaperin jolloin olin kokoa 42-44. Ehkä en jaksa hölkätä ja jalkojeni nivelet toisinaan huutavat hoosiannaa lenkillä, mutta ei tässä vielä sen suurempia vaivoja ole ollut.
Olen siis kaunis, rietas ja onnellinen -terve ja vähän lihava-. Eikös asiat ole silloin varsin hyvin? Ja sitäpaitsi kaikki ovat läskin alla laihoja.
P.S. Tästä kaikestakin huolimatta tavoitteena on olla vielä joksus edes piirun verran pienempi ja kysymys ei suinkaan ole mistään puolustuspuheesta. Tälle minusta nyt vain sattui tällä hetkellä tuntumaan.
En ole kyllä huomannut laihtumiseni jälkeen mitään muutosta siihen kun olin vähän isompi. Verenpaine laski ja nyt huimaa jatkuvasti, vaatekaupasta löytyykin yhtäkkiä jotain mikä mahtuu päälle ja kerrankin ostan LIIAN ISOJA vaatteita liian pienten sijaan.
VastaaPoistaSiinä ne "muutokset".
Kun on tottunut näkemään jonkun ihmisen vähän pyöreänä ja pehmeänä, on järkytys nähd yhtäkkiä luuta ja nahkaa; roikkuvaa sellaista. Ei se ainakaan kaunista! Kaunis ihminen on iloinen ja räiskyvä, juuri kuten sinä :)