Jokin on herättänyt minussa syyllisyyden tunteita ja epäkelvon äitiyden ajatuksia sen vuoksi, kun Justiina ei nauti rintamaitoa - ei ole nauttinut sen jälkeen, kun tuli kuukausi ikää täyteen. Jos voisin, koettaisin varmaan vielä uudestaan. Tunne on melko tuore, ehkä pari viikkoa olen tätä päässäni puljannut vaikka tiedän sen olevan turhaa; maitoa ei näihin rukkasiin enää ilmaannu vaikka kuinka rukoilisi.
Mielestäni erikoista on, että tällainen tunne tulee näin paljon jälkikäteen, varsinkin kun olemme todenneet pulloruokinnan olevan meille todella hyvin passaava vaihtoehto. Imetys ei kuitenkaan luonnistunut oikeastaan mitenkään ja silloin kun luonnistuikin, niin Justiinalle piti aina antaa vielä lisämaitoa, kun jäi tunninkin imetyksen jälkeen itkemään nälkäänsä (tosin tuntiinhan kertyi vakavahenkisempää imutyöskentelyä maksimissaan vartin verran). Silloin oikein näin miten harmaat hiukset valtasivat päänahkani ja koin kaikkien kannalta olevan helpointa ja vähiten stressaavaa jos meillä vaihdetaan tissimaito korvikkeeseen. Vähitellen imetyskerrat harvenivat ja lopulta maitoa tulikin enää vain muutama pisara. Pehmeä lasku korvikemaitoon oli tapahtunut.
Yöunet paranivat huomattavasti vakituisemmin pulloon siirryttäessä. Lapsi ei enää ollutkaan yksin minusta riippuvainen vaan myös isä pystyi syöttämään tytärtään. Syötöt muuttuivat nopeiksi ja helpoiksi. Olemme voineet viettää melko rentoa ja vapaata elämää (tarkoittaa tuulettumista keskimäärin kerran kuussa), kun Justiinan hoito on ollut niin helppoa järjestää ruokien kannalta. Minulla on päivisin aikaa vaikka mihin, kun en pidä imetysmaratooneja.
Silti - kaikkien näiden perustelujen jälkeen mielessäni pyörii liuta kysymyksiä.
Yritinkö imettämistä tarpeeksi nohevasti? Tuleeko lapsestamme nyt joku hanttapuli, kun äiti ei antanutkaan rintaa? Olisinko kokenut imetyksen euforian ja löytänyt minun ja tyttäreni välisen symbioosin jos olisin vain malttanut harjoitella imettämistä sinnikkäästi? Olenko kenties mustasukkainen, kun lapseni ei enää olekkaan vain minusta riippuvainen vaan aika ajoin ottaakin 'isin tyttö'-linjan?
Taas kerran ihmettelen ihmismieltä ja sen monimutkaisuutta. Eikö tosiaan koskaan ole hyvä - edes omasta mielestä?
Jokainen äiti, jolle on käynyt samoin, tuskailee tämän asian kanssa jossain vaiheessa. Se on se äidin osa. Tulevaisuudessa tulee monia asioita, joista tulet vielä tuntemaan syyllisyyttä ja saat "huono äiti"-fiiliksen. Meidät äidit on rakennettu siten =)
VastaaPoistaSinulla on Justiinan kanssa erityinen side ja yhteenkuuluvaisuuden tunne, vaikket imettänytkään. Lapsesi takuulla pitää sinua maailman parhaana äitinä, vaikket itseäsi sellaisena pitäisikään. Olisin huolestunut, jos leijuisit pää pilvissä ja toitottaisit omaa erinomaisuuttasi. Äidin kuuluu olla koko ajan huolestunut, mietiskelevä, parempaan pyrkivä hössö. Olemalla oma itsesi ja huolehtimalla lapsestasi juuri niin, kuin nyt teet, tulee Justiinasta persoonallinen ja vahva lapsi.