Rullaatirullaa, arki se rullaa. Nyt sujuu kivasti. Viimoisetkin perhe-elämän palaset on jotenkin loksahtaneet kohdalleen ja oikeastaan kaikki tapahtuu melko luontevasti.  Jopa kylälle lähdöt tai vieraitten käynnit saadaan menemään ihan arkisen kaavan mukaan vaikka ne tuottivat aluksi päänvaivaa yllättävänkin paljon. Hommaa varmaan helpottaa se, että Justiina ei ole kovin vaatelias kunhan vain on ravittu hyvin.

Muutenkin ollaan saatu tehtyä paljon kaikkea, mitä en uskonut tulevan hoidetuksi ainakaan vielä näin pian lapsen syntymän jälkeen. Piha töitä on tehty välillä melkeimpä urakalla tytön nukkuessa vaunuissa. On leikattu pihanurmet, trimmeröity reunamia, kukitettu, laiteltu kasvimaata ja kasvihuonetta, saatu yksi todella pitkään rassannut puukasan jämä siivottua (olikin muuten hommaa, kun kysymyksessä oli vuosia vanha kasan pohja, joka koostui hyvistä puista, puolimaatuneista puista, jo hajonneista puista, muurahaispesistä, maatuneesta pressusta, muovista, jonka alta löytyi taas lisää kaikkea listan alkupäässä mainittua.), purettu vesivaraajan eristeet uutta sähköllä toimivaa lisävaraajaa varten, mies siivosi aitankin kesäkuntoon. Myös isyydentunnustaminen on hoidettu ja ristiäisajankohta ja -paikka varattu sekä kutsut laitettu.

Olen toki muistanut levätäkkin, enkä viipota menemään tukka putkella koko aikaa. Ja muutenkaan en ole oikein sen tyypin ihminen, että malttaisin vain lepäillä. Jos olen vätys-tuulella, mutta haluan pihatöihin niin osaan kyllä sujuvasti siirtyä työnjohtotehtäviin tarvittaessa. Muutenkaan en ole ohjelmistoon ottanut vielä ollenkaan nosteluja tai ihan mahdotonta kumartelua vaativia hommia. Pitää kuitenkin muistaa, että takana on iso leikkaus ja jos nyt sären itseni tyhmyyttäni, niin edessä on tosi pitkä kipeä. Sälytänkin sujuvasti miehelleni kaikki raskaimmat tehtävät.

Justiina muuttuu päivä päivältä hurmaavammaksi  pienokaiseksi. Tuntuu, että tyttö kasvaa ihan silmissä ja muuttuu päivä päivältä jotenkin järkevämmäksi otukseksi; kaiketi alkaa se kohtupöhnä karisemaan matkasta ja tämä maailma kiinnostamaan enemmän. Alan varmaan senkin puoleen huomaamaan koko ajan jotain uutta ja haltioitumaan lapsesta aina vain enemmän, että koen itse olevani myös joka päivä vähän "selvemmillä vesillä" ensitokkuran jälkeen.

Aloitin tämän tekstin kirjoittamisen aamulla joskus kahdeksan jälkeen, nyt kello on vaille neljä iltapäivällä. Mieheni sukulaisperhe kävi pyörähtämässä, joten tekstin tuottaminen vähän jäi. Myös ajatus katkesi. Ehkä jatkan kirjoittamista paremmalla aikaa, sillä nyt on juuri sopiva rako syödä jotain ennen ns. toista kattausta, kun serkkuni tulee tyttökaverinsa kanssa käymään. Palaan siis taas asiaan sopivan raon ja kirjoitusinspiraation ilmaantuessa.