Prinsessapäiväkirja.

Miten nopeasti aika voikaan vieriä? Meidän pikku-prinsessa on jo kaksi ja puoli viikkoa vanha. Päivä päivältä tyttö muuttuu silmissäni isomman ja 'järkevämmän' oloiseksi. Ei se mikään pikkuvauva enää olekkaan. En nyt sisällytä tähän postaukseen sen enempiä lässytyksiä ja sydämiä, vaan kerron vain miten meillä sujuu vauva-arjen eri osa-alueet.

Nyt, kun vauva-arki alkaa vähän jo järkevöitymään ja tuota lastakin on jo oppinut lukemaan, niin olen saanut huomata ettei tässä ainakaan rutinoitumaan pääse; ja hyvä niin. Joka päivä tuntuu olevan erilainen, vaikka ehkä alunperin odotin juuri päinvastaista. Tosin ehtii nuo päivät muuttumaan vielä samanlaisiksikin varmaan sitten, kun tytölle tulee kunno unirytmi ja päiväuniajat. Yö on oikeastaan ainoa aika meillä jolloin varmuudella nukutaan. Päivät sitten ovatkin todella vaihtelevia nukkumisen suhteen. Joskus tyttö nukkuu koko päivän, joskus tuntuu ettei se nukahda koskaan, vaan iloisena sirkuttaa ja haluaa olla sylissä.

Tyttö syö ihan mahdottoman (vai onko tämä normaali?) määrän maitoa päivässä; ehkä 70ml neljän-viiden tunnin välein. Välillä menee 90ml kerralla, välillä 50ml. Meillä mennään siis melkeimpä enemmän siten, että rintamaito toimii lisäruokana ja rinta tainnuttimena tarvittaessa. Olen varmaan liian tekeväinen ihminen, että malttaisin maata paikoillani tunteja päivässä imettämässä. KYS:ltä asti olemme antaneet tytölle lisäruokaa rinnan lisäksi ja kotona korvikkeen määrä on vain lisinyt. Ei sillä, että edes luottaisin rintamaidon riittoon vaikka antaisinkin lapsen imeä aina kun haluaa. En muutenkaan saa imetyksestä mitään euforista olotilaa ja tyttö on hirveän malttamaton rinnalla; puoli tuntia voidaan keskittyä, mutta sitten joko nukutaan tai leikitään nännillä - tämän leikkimisen takia olemmekin jo ottaneet huvitutin käyttöön.

Tähän asti olemme säilyneet ilman mitään pepun punoituksia tai taiveihottumia. Toinen silmä rähmi aluksi aikalailla, mutta sekin vaiva on kohta selätetty, kun vaan putsaa silmän aina tarvittaessa. Kylpyhetket ovat tytölle pääsääntöisesti mieluisia. Hoitopöytähommat sujuvat myös useimmiten hyvin; joskus kiukuttaa ihan kamalasti, mutta se menee ohi heti kun pääsee syliin.

Kylällä käynnin olemme todenneet yllättävän helpoksi lapsen kanssa. Olemme käyneet jo useasti kaupassa ja muilla kyläasioilla koko perheen voimin. Vielä ei tosin olla päästy ruokkimaan lasta kyläolosuhteissa, mutta eiköhän sekin hetki vielä koita. Autoon on kiva nukahtaa, kun se liikkuu; onneksi auton pysähtyminenkään ei tarkoita välitöntä huutoa.

Ulkonä käydään lähes päivittäin vaunuttelemassa tai ainakin otetaan lapsi vaunuihin nukkumaan, kun itse myyrrämme kasvimaalla tai muissa pihatöissä. Tyttö viihtyy vaunuissakin hyvin, mutta yleensä juuri sillä hetkellä alkaa huuto, kun tarvitsisin johonkin hiukkasenkaan enempi aikaa; sama efekti on muuten havaittu kahvikupin tai ruokalautasen kanssa - äiti kun saa apetta eteen, niin johan parkaisen.

Isi-ihminen on kotona vielä kesälomansa verran, joka on aivan ihana asia. Vatsani on kuitenkin leikkauksen jälkeen vielä vähän epävarma ja matalat hempparitkin kummittelee pyörryttämällä. Isi-ihminen hoitaa lasta ihan siinä missä minäkin - joskus enemmänkin, samaten kotitöitten ja pihatöitten teko onnistuu. Saahan tuota joskus vähän patistaa pois tietokoneelta, mutta ei liene kukaan mies toimi täysin oma-alotteisesti koko aikaa. Ja vaikka tuo nyt kuulostaa sille, että teetän koko ajan miehelläni jotain, niin ei se suinkaan niin ole; ihan tuo saa välillä olla rauhassakin.

Nyt on parempi lähteä murjomaan rinta suuhun lapselle tai voi tulla kiukku. Tyttö onkin sellainen komentaja, että parempi yleensä toimia etukäteen tai ensimmäisellä älähdyksellä, muuten saadaan oikea raivotar tähän taloon.

2 viikon iässä