Eilisiltana kaikesta tuulesta ja lumesta huolimatta avasimme juhlallisesti grillikauden. Pimeässä, kosteassa, alkukeväisessä yössä grillailtiin pihvejä ja vartaita semmoisella minipallogrillillä takaterassilla. Kokemus kirvoitti kyllä hymyn huulille ja poisti aiemmin päivällä velloneen turhautumisen ja stressin tunteet. Hitunen spesiaalia muuten niin normaaliin lauantaihin. Tosin lauantain normaalius oli muutenkin siinä, että omanikäiseni serkkupoika (minulle kuin veli), jonka akkautumista olen odotellut jo vuosia toi nyt sitten näytille sen ensimmäisen emäntänsä. Toivotaan, että jää pysyväksi; sanoisin, että aikalailla sopiva noin ensinäkemältä.
En pysy enää hetkeäkään housuissani kasvatusten suhteen. Haluan kylvää ruukkuihin miljoona siementä ja antaa niistä kasvaa ihania satoa tuottavia kasveja. Tiedän, että jotkut pitäisi kylvää vasta avomaalle, mutta en voinut vastustaa kiusausta laittaa sisälle pari koekappaletta sokeriherneestä, sokerimaissista ja härkäpavusta. Siirrän nuo ulos kunhan aika on kypsä ja saatampa laittaa sitten samoja ihan siemenestäkin tulemaan ihan vaan kaikenvaralta, jos vaikka sisällä kasvattamani rupsahtavat. Postissa odottaa myös paketti, joka sisältää kurkkua, paprikaa, chiliä, kurpitsaa ja miehen koetettavaksi tupakkaa. Olen kuitenkin päivät kotona tiiperon kanssa, niin ehdin pyörähdellä kasvihuoneellakin - vauva vaunuihin päikkäreille ja emo viherpiipertämään. Näiden lisäksi ajattelimme laittaa salaattia ja sipulia. Jokunen porkkanakin, mutta ei missään nimessä niin paljoa kuin viime vuonna. Tule jo kevät, haluan kasvihuonehommiin!
Miksi ihmeessä ihmisen pitää sressata ja turhautua kaikesta mikä ei edes ole ajankohtaista tai mahdollista hoitaa sillä hetkellä? Olen niin kamalan malttamaton kaiken suhteen, että sitten jos asioita ei voikkaan hoitaa heti saan hepulin. Raskaushormonitkin lienee osaltaan vaikuttavat tähän kiihtyvyyteen, mutta olen jokseenkin tällainen ollut kyllä ennenkin. Eilen ruvettiin keskustelemaan niistä mitä täällä tarvitsisi remontoida ja sitten olinkin jo sitä mieltä, että kyllä lauantai-iltana pitää saada putkimies paikalle. Mieleen muljahti myös kilometrikorvauksien kirjoittelu veroehdotukseen (joka ei ole edes tullut) ja siitäkin sain kamalan stressin ja olen varma, etten edes osaa täyttää koko lappua ja olen typerä ja kaikki tällainen pitää osata vakiona vaikkei ikinä olisi mokomaa joutunutkaan tekemään. Äitiysloman jälkeistä aikaakin mietin ja jostain syystä minulla pitäisi omasta mielestäni olla ja ihan selvä suunnitelma, että mitä haluan tehdä - hyvä ettei jo hakemuskin johonkin vetämässä. Aina en ole näin yliampuva, mutta eilinen oli taas tämän suhteen todella hankala päivä. Miksi en osaa hellittää ja olla ruoskimatta itseäni? Miksi aina pitäisi osata kaikki ja tehdä lisää ja lisää? Olen varmaan vähän sekaisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti