Täällä minä vain istuskelen kotosalla, kun muut ahertaa töissä. Eikä ole edes huono omatunto. Mustikkakeittoa ja Jippua. Siinä oksennustaudin poistovälineet. Minut siis heitettiin eilen töistä pois, kun aloin voida turhan pahoin.
Nyt sitten vain lorvailen kotosalla, mietin maailman menoa ja laistan kotitöistä. Syntiä, mutta luksusta jos ei ole kovin huonovointinen. Voikohan sairastumisiin olla joku psykologinen selitys? Jos töissä kiristää liikaa, niin voiko alitajuisesti tulla kipeäksi? Vai onko tämä ihan tietoista? Vai sattumaa? Rentouttavaa ainakin.
Ainut huono puoli tällaisessa lorvailussa on se, että ehtii miettimään valtavan paljon liikaa asioita. Ajatukset seilaavat pään sisällä ilman mitään päämäärää. Laidasta toiseen. Laulujen sanat herättävät uusia mietelmiä ja tunteita, voimakkaitakin reaktioita, jotka taas vaihtuvat toisiin yhdessä silmänräpäyksessä. Kuvat tulevaisuudesta sekoittuvat menneisyyden muistoihin ja saavat suupielet nousemaan korviin, mutta seuraavassa hetkessä kuitenkin kihoamaan kyyneleet silmiin. Välillä tulee tyhjiä hetkiä joiden aikana ei saa ajateltua mitään vaikka tahtoisikin. Välillä pää on täynnä ajatusmössöä, josta ei löydä yhtään kokonaista ajatusyhtälöä. Välillä kuvat ja ajatukset vilisevät päässä kristallinkirkkaina huimaava vauhtia, mutta silti selkeinä. Välillä ajatukset hidastavat vauhtiaan ikään kuin toivean, että tarkastelisin niitä paremmin. Toisaalta mukavaa, kun saa vaan antaa ajatustensa leijua omia polkujaan. Jokseenkin vapauttavaa, mutta välillä lähes ahdistavaa jos mieleen yrittää puskea käsiteltyjä, mutta kipeitä asioita ja pelkoja. Mutta kai niitäkin asioita on kaiketi pakko joskus päässänsä puljata; tämä sitten lienee siihen sopiva hetki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti