Täydellisyyden tavoittelua.

Ihan gallup-mielessä ajattelin vain kysäistä, että kokeeko joku lukijakuntani jäsen olevansa TÄYDELLINEN äiti? Onko täydellisyys mitattavissa jollain henkilökohtaisella vai yleisellä asteikolla? Onko täydellisyyttä edes olemassa tai onko sitä tarvittavaa tavoitella? Enimmäkseen uskon, että äitiyteen kasvaa lapsen kasvun edetessä. Mielestäni äitikin saa olla inhimillisen erehtyväinen otus; ehkä kyky myöntää erehtyväisyytensä on täydellisyyttä. Muutenkin olettaisin, että jokainen äiti on täydellinen hoitaessaan lastaan siten, että toimii lapsen parhaaksi.

Jostain syystä minun ei ilmeisesti oleteta toimivan siten, koska siinä on minulle kuulemma tarpeeksi haastetta, jotta minusta tulisi TÄYDELLINEN äiti.

Minua on loukattu. Aivan sama onko kysymys ihmisen tavasta ilmaista asiat vai kenties omasta TÄYDELLISYYDESTÄ.

Laakereilla (tai niitten takia) lepäilyä.

Istun vanhempieni terassilla lämpimän kesäaamun kunniaksi naputtamassa blogia eli ihan rehellisesti sanottuna olen rennosti. Harvinainen tilanne. Lapsi nukkuu papan sängyssä ja minä en tee mitään. Muutenhan en toki tässä tilanteessa olisi, mutta olen jumissa täällä. Toin eilen autoni isän laitettavaksi ja työkalujen vuoksi tuli viivästysongelmia. Tilannetta jouduttaakseen isäni alkoi laittamaan pyörän laakeria hivenen rajummin paikoilleen, mutta sepä menikin sitten tuhannen päreiksi. Nyt isäni sitten on hakemassa laakeria naapurikunnasta ja minä vain odottelen. Tuleepahan minunkin rentouduttua.

Ristiäiset ovat kolmen päivän päästä. Kakut on tilattu ja paikka käyty katsomassa. Papinkin juttusilla kävimme ja vieraat on kutsuttu. Löysin itselleni vaatteetkin omasta kaapistani vaikken siihen etukäteen uskonutkaan. Enää pitäisi käydä kaupassa ostamassa kaikki "kuivat" tuotteet, tilata kukat sekä pistää mies kokeilemaan pukuaan. Meinasin jo alkaa stressaamaan ristiäisistä, mutta totesin sen olevan turhaa. Vähänhän tuossa enää on tehtävää ja muistettavaa ja jos jotain unohtuu, niin en usko siihenkään tämän maailman kaatuvan.

Justiina oli eilen ihan mahdoton. Läksin isäni kanssa purkamaan autoa ja jätin tytön äidilleni siksi aikaa. Tyttö ei malttanut nukkua juuri minkään vertaa ja kiukutteli vaan mummolleen koko ajan. Sama meno jatkui sittenkin, kun minä tulin sisälle. Justiina ei suostunut antamaan unelle valtaa vaan kiukutteli koko ajan väsymyksen takia. Oli tietysti taas erilainen päivä, kun kävimme kirkkoherran luona, seurakuntakodilla, piti viihdyttää mummoa ja olla vieraskorea; vähempikin sitä kai voimia vie. Väsymyksissään tyttö alkoi sitten itkemään ihan hirmuna. Kuulinkin vasta nyt ensimmäistä kertaa Justiinan itkevän ihan kunnolla (ja tämä kunnolla olikin nyt sitten tosi kunnolla, kun vaikutti että lapsi ehkä tukehtuu omaan huutoonsa). Toivottavasti ei tule tavaksi.¨

Juhannuskin oli ja meni. Siskoni perhe oli meillä ja vietettiin oikein rento viikonloppu. Tuli syötyä hyvin ja himppasen juotuakin. Säähän oli taas perinteistä mallia, mutta sempä vuoksi olikin hyvä olla kotiterasilla istumassa kaikkien mukavuuksien äärellä. Meidän tyttö vietti juhannuksensa pääosin nukkumalla ja siskoni tyttö höpötti meille päättömiä ja oli kaikessa mukana; niinhän sitä pienenä pitääkin. Sunnuntaina myös vanhempamme kävivät meillä äimistelemässä ja syömässä. Juhannus oli vallan mainio, mutta ihan erilainen kuin ennen; ehkä se oli aikuisten ihmisten juhannus.

Jussi se tulla jolkuttaa..

Vastahan sitä joulua juhlittiin! miten hiidessä nyt voi jo olla juhannus nurkilla? Minne kaikki aika vaan häviää? Mystillistä..

No kului aika miten nopeasti hyvänsä, niin jussi tulee taas. Tänä vuonna juhlimme juhannusta kotioloissa siskoni perheen kanssa. Syödään, vietetään rentoa yhteistä aikaa, ehkä pikkaraisesti juodaankin. Isä ja äitikin kuulemma tulevat käymään jossain vaiheessa. Olemme varautuneet jonkinmoisella lihamäärällä, makkaralla, maisseilla, tuorejuustosienillä pekoniin käärittynä, kasvisnyyteillä, ehkäpä teen vielä muurikkataikinankin. Keliksi on kyllä luvattu sen verran vesisadetta, että pitää hiukkasen improvisoida jotta ei grillatessa kastuta ihan kokonaan. Ajanvietteeksi löytyy mölkkyä, frisbeetä, (luultavasti) laulamista, rentoilua ja siskon 2-v tyttären höpöhöpö-juttujen kuuntelua sekä niille repeilyä. Luulisin, että näillä metkuilla saadaan oikein mukava perhejuhannus.

Siskoni perhe voi tulla meille vähän niinkuin mökkeilemään. Asuvat he toki itsekkin ok-talossa, mutta taajama-alueella ok-talo-alueella, jossa ei kuitenkaan voi oikein millään nurkalla taloa olla rauhassa, kun on niin plajon naapureita. Meille lähin naapuri juuri ja juuri näkee leppäpuskan läpi ja tiellä ajaville mökkiläisille kyllä avautuu koko piha, mutta eipä tuossa meidän tiellä kovin hurjaa liikennettä ole. Tänään katselin itsekkin meille johtavaa tietä, sen varressa olevia metsiä sekä pieniä niittyjä ja kylläpä niistä vaan mökkifiilistä huokuu. Järvi ei ole ihan vieressä, mutta metsän läpi pilkottaa kuitenkin, mutta muuten ympäristö on yhtä seesteinen kuin mökillä. Olemmekin mieheni kanssa ajatelleet, että tuskin tulemme koskaan kesämökkiä ostamaan, kun kerran asumme jo tällaisessa paikassa. Jos jonkun kiinteistön hankkii, niin mieluummin sitten sen city-asunnon.

Rattoisaa juhannusta kaikille! Olokee immeisiks ja elekee hukkuko! :)

Sunnuntaijumppaa.

Justiina köllii olkkarin lattialla peiton päällä ja aamujumppailee. Selällään sitkutus on valtavaa ja tyttö kääntyykin jo kiemurtelunsa voimasta selältään kyljelleen ja kääntyy myös pitkittäissuunnassa jonkun verran; tämän takia emme juurikaan enää pidä lasta sohvalla, paitsi todella hyvin pönkättynä. Vatsallaan olemme tyttöä pitäneet lähes päivittäin lattialla sen aikaa kun hän siinä viihtyy; eli ei kovin pitkään. Silloin tyttö jumppaa niskalihaksia eli harjoittelee kannattelemaan päätään ja sitkuttaa jaloillaan vinhasti, ihan kuin tahtoisi jo ryömimään lähteä.

Olkapäätä vasten ollessaan tyttö kannattelee päätään jo tosi miehekkäästi. Muutenkin Justiina on jämäkkä tyttö, onneksi, ompahan helpompi käsiteltävä. Välillä tyttö punkeaa itseään sylissä kaarelle ja meinaa olla jo hankalakin pideltävä, kun on niin voimakas.

Justiinalla oli perjantaina ensimmäinen neuvolalääkäri. Lääkäri ei löytänyt mistään sanottavaa; iho on hyvä ja ehjä, lonkat hyvät, punaheijasteet hyvät, sykkeet hyvät, jäntevä tyttö ja hyvin kasvanut. Lääkärin jälkeen kävimme neuvolatätin luona mittauttamassa tytön ja olihan tuota kokoa taas kertynyt:

Paino 5210g
Pituus 57cm
Pää 40,5cm

Kaikki mitat ovat käyrien yläpuolella vielä tässä vaiheessa, mutta luultavasti kuulemma tasoittuvat ajan myötä. Onhan tuo kuusiviikkoiseksi aika potra tyttö, mutta ei näillä perintötekijöillä mitään pikkurimpulaa tulisikaan.

Tyttö juttelee jo aikalailla. Repurtuaariin kuuluu pari eri hihkua, hirveä määrä erilaisia ähinöitä, kujerrusta, narinaa, jotain joka kuulostaa 'gää':lle, jotain joka kuulostaa vaihtelevasti 'ua':lle tai ''au':lle ja jotain joka kuulostaa 'göh':lle. Naurua tyttö harjoittelee myös jo kovasti, mutta tähän asti ääntä on tullut vain Spede Pasaselta tutuksi tulleen ähkäisyn verran. Äsken tosin tuli jo useampi ähkäisy peräkkäin ja sehän kuulostaakin jo naurulta. Äkkiä se oppii.

Uskomatonta, miten nopeasti aika kuluu. Nyt jo tuntuu, ettei tuo otus ole enää mikään pikkuvauva.

We did it!

Selvittiin nääs hengissä! Vesisateesta huolimatta, reissu meni yli odotusten. Ei natinaa, kitinää, niskapaskaa, megapuklailua, maitomaratoonia; kiitos rakas lapsosemme! Ennakointi oli tämän reissun pelastus; vasten normaaleja kotitapojamme herätimme tyttösen syömään sopivassa saumassa, ettei nälkään herääminen aiheuta hirveää huutoa ja yllätä hankalassa paikassa. Justiina nukkui suurimman osan reissusta ja hereillä ollessaan oli hyväntuulinen. Miehen ollessa KYS:llä, me tytöt vaan syliteliin odotushuoneessa; sekin varmaan lisäsi iloisuusastetta. Pääsimme myös ennen kotimatkaa varikolle serkkupojan luo; pienelle kuiva vaippa sekä maitoa, isoille kofeiinia. Vasta kotimatkalla alkoi jonkinasteinen nurina ja itku. Paras hetki myös Justiinan mielestä näkyi olevan kotiin palaaminen; tytön kasvoille levisi niin onnellinen hymy, kun nostin turvakaukalon pöydälle ja tutut maisemat tavoittivat hänen silmänsä. Sen jälkeen sitten olikin luvassa syöntiä, väsymysparkua ja kainaloon nukahtamista. Myös me vanhemmat olemme ottaneet ihan levon kannalta, oli aika väsyttävä reissu huomioonottaen, että nukuimme viime yönä ehkä viitisen tuntia tyttösen iltavirkkuilun ansiosta. Ei ehkä ihan heti oteta uusintareissua, vaikka hyvin menikin.

Survivor Kuopio.

Huomenna erotellaan jyvät akanoista ja pärjäävät vanhemmat pärjäämättömistä. Aamulla noustaan ennen sian pierua, lykätään auto huoltoon Kuopioon, vaunutellaan jossain pitkin poikin se kolme-neljä autotonta tuntia, viivytellään ja käydään KYS:llä miehen asioilla. Kuviohan kuulostaa hirveän helpolle, mutta tuleeko se sitten oikeasti olemaan sitä ellei rakas tyttäremme satu jostain todella omituisesta syystä nukkumaan koko reissua. Sylivauva voi sanoa jossain vaiheessa reissua vielä kovan sanan, jos olosuhteet eivät sallikkaan jatkuvaa sylittelyä. Olen varautunut myös kakkarumbaan, jatkuvasti toistuviin syönteihin ja megapuklailuun. Saa nähdä miten A-väsynyt ja B-kiukkuinen perhe huomenna saapuukaan iltapäivällä kotiin.

Äidin olot.

Kuukausi synnytyksestä; sektiosta siis. Vatsanahka aristaa vielä vähän haavan kohdalta, mutta haava on muuten jo oikeastaan parantunut. Vatsa ei ole muuten kipeä lainkaan; ei ole ollut pariin viikkoon. Särkylääkkeet jätin jo pari viikkoa sitten pois. Teen ihan normaaleja asioita jo. Raskaimmat nostot jätän miehelle vieläkin, mutta kyllä eilen jo multasäkkiä vähän liikautin.Myös rinteessä olevan pihamme ruohonlekkuu onnistuu vaivatta.

Kroppa muuttui raskauden myötä melkoisesti vaikka olin jo ennen raskautta ylipainoinen ja leveä. Takamun on nyttemmin kuin seitsemän leivän uuni ja mahassa roikkuu joku lerppu. Mutta tiesin odottaa tätä ja mielestäni tämä kuuluu asiaan tässä vaiheessa. Kyllä ne kilot ajan kanssa lähtee, lantio palautuu ja vatsanahkakin lopettaa lerputtamisen. Työtähän se vaatii, mutta vaunulenkit ja pihatyöt auttanevat asiaa huomattavasti. Paino laski aluksi tosi hyvin, mutta kun aloitin minipillerit lasku pysähtyi. Aiheuttavat kaiketi hivenen turvotustakin, kun ei meinaa sormus mahtua sormeen (hellekkin ehkä vaikuttanee) vaikka se jo jossain vaiheessa synnytyksen jälkeen mahtui ihan kivasti.

Ikävin asia on ehkä vielä tuleva jälkivuoto, mutta onneksi sekin alkaa jo olla vähenemään päin ja uskonkin sen loppuvan ennen parin viikon päästä olevaa jälkitarkastusta kokonaan. Innolla odotankin vuodon loppumista nyt kun imetystäkin lopettelen. Sitten pääsen nimittäin uimaan ilman minkään paikan tulehtumista!

Hyvin voi siis emokin. Fyysinen puoli on kunnossa ja henkinen puoli jaksaa myös hyvin. En ole väsynyt tai stressaantunut, enkä oikeastaan muutenkaan jaksa hötkyillä mitään turhia.

Kuukauden ikäinen.

Eilen tuli tytölle ikää kuukausi. Justiina on jo hurjan ison vauvan tuntuinen verrattaen synnytyksen jälkeiseen. Joka päivä tuntuu, että tyttö oppii jotain uutta ja muutenkin kasvaa enemmän kiinni tähän maailmaan. Niinhän se toki tekee oikeastkkin. Tuntuu vain niin uskomattomalle, miten nopeasti kaikki voikaan tuossa vaiheessa tapahtua.

Justiiina selvisi ehkä viikko sitten avaamaan silmänsä tälle maailmalle ja sitä myöten vaatimustasokin on kasvanut. Meitä komennellaan välillä kovastikkin, jos ei ala asiat menemään pikku-neidin mielen mukaan. Tällaisia asioita on mm. päiväunille ruvettaessa vaunujen pysähtyminen tai sylin katoaminen (onneksi iltaisin ei ole tätä ongelmaa ja päiväuniltakin se pitää koittaa kitkeä pois). Valvoessa taas tuntuu, että koko ajan pitää pulloa kaivella kaapista kun tyttö vain söisi ja jos pässit vanhemmat eivät heti tajua, että lapsi söisi jo viidennen kerran muutaman tunnin sisään, niin sitten alkaa hirveä älämölö. Varmaan hellekkin vaikuttaa tähän vallitsevaan tikkuisuuteen ja jatkuvaan syömiseen sekä nukahtamisen hankaluuteen. Jano kai sitä lapsellakin on; pitikin jo eilen antaa vähän vettä, mutta unohdin.

Justiina on kyllä hyväuninen yksilö aina öisin ja päivisinkin sitten, kun nukahtaminen lopulta tapahtuu. Nyt vain päivät ovat menneet siinä, että yliväsynyt lapsi kitkuaa ja äksyää jo pari tuntia ennen kuin suostuu antamaan unelle vallan, mutta kunhan kelit helpottaa, niin eiköhän se siitä. Mutta ompahan tullut lenkkeiltyä tälläkin kelillä, kun koittaa saada lapsen nukahtamaan vaunuihin. Toinen hyvä nukkukikka on ruohonleikkurin tms. pörisyttäminen, kun Justiina nukkuu ulkona. Silloin yleensä tulee hiljaista. Onneksi tässä pihassa riittääkin töitä leikkurille ja trimmerille. Sitten kun uni tulee, sitä riittääkin yleensä ainakin 4 tunniksi, joskus saattaa mennä kuusikin ihan helposti. Yöunien välissä herätään syömään kerran tai ei lainkaan. Tässä kohtaa mainostan kyllä jo pulloruokinnan ihanuutta. Syöttö on nopeasti ohi, sen voi hoitaa isi-ihminen, syöttö on niin nopea että sen jälkeen on helppo nukahtaa uudestaan, ei aiheuta kriisejä (niinkuin meillä rintaruokinta muuten).

Olen nyt jättänyt imetyksen lähes kokonaan. Tein päätöksen, etten ala taistelemaan lapsen kanssa jos se ei halua rinnalla olla ja aiheuttamaan molemmille vain hankalaa oloa. Tällä hetkellä tilanne on se, että jos tissiä tarjoan niin sille vain raivotaan tai ollaan kiltisti, muttei oteta suuhun vaikka olisi nälkä. En ala. Voin antaa läheisyyttä muutenkin. Justiina syö kyllä sen verran reilusti muutenkin, että ei varmasti tulisi rintojeni annista kuin äkäiseksi.

Tyttö siis syö hyvin. Eilen on näemmä mennyt koko päivänä 720ml (pistettiin ekaa kertaa paperille ylös maitomäärät) ja joskus väittäisin menevän enemmänkin. On Justiina kyllä kasvanutkin. Ihan jännitän ensi viikolla olevaa lääkärikäyntiä.

Tytön syntyessähän mitat olivat seuraavat:
pituus 51cm
paino 4385g
pää 37cm

Viimeisessä neuvolassa kolmen viikon ja yhden päivän iässä lukemat olivat seuraavat:
pituus 55,4cm
paino 4645g
pää 39,5cm

D-vitamiinit on aloitettu, eikä ole aiheuttanut mitään hankaluutta, paitsi vanhempien muistiyksiköille (on siis saattanut jäädä parina päivänä myös välistä). Tähän asti on selvitty muutenkin vain yhdellä ripulisäikähdyksellä (joka oli aiheeton) ja nenän tuhinalla, jonka saa kyllä hallintaan keittosuolatipoilla.

Justiinan luonne kehittyy ilmeisen hauskaan suuntaan jos siitä nyt vielä pystyy mitään sanomaan. Hassu naureskelija, mutta sitten kun asiat on huonosti niin komento on ilmeisen kova. Tyttö on hurjan seurallinen hereillä ollessaan ja välillä ihan mahdoton sylivauva. Yleisesti ottaen todella tyytyväinen ja iloinen lapsi. Aikamoinen velmu tuntuu olevan myös eli huumori on kohdillaan. Eilenkin huijasi isäänsä näyttämällä hirveän nälkäiselle ja vakavalle, pullon lähestyessä suu avautui samantien, mutta kun pullon sai suuhun asti niin alkoikin vain naureskelemaan ja jätti syönnin sikseen. Hymyjä ja äänettömiä nauruja on saatu jo viikon verran. Ääntä etsitään kovastikkin ja joka päivä tuntuukin kuuluvan joku uusi kurlaus/murina/hihkunta/huuto/äänne. Pieniä kääntymisiä on myös nähty selältä kyljelle tai toisinpäin, mutta veikkaisin enemmän vahinkoa kuin tietoista kääntymistä.

Ristiäiset on varattu vajaan kuukauden päähän ja nimi on keksitty jo aikaa sitten; oikeastaan jo tekohetkellä (silloin sanoin, että jos täsät tulen raskaaksi ja tyttö tulee, niin sen nimi on sitten *PIIP* - niinhän siinä sitten kävi); onneksi tyttö on ihan nimensä näköinen ettei tarvinnut alkaa uutta keksimään. Pidetään pienet ristiäiset perinteisellä voileipäkakku, täytekakku, kahvi-linjalla. Vieraita tulee n. 25. Olisi tullut 30 muttei enoni perhe pääsekkään. Kutsuimme vain sellaiset sukulaiset joita tulee nähtyä ikinä, siskot perheineen, vanhemmat, minun mummot, miehen setä, täti ja tädin tytär (asuvat tuossa naapurissa ja siltä kyseiseltä sedältä ostimme tämän talonkin. Ovat toimittaneet jo miehelleni tietynlaista mummolan porukan virkaa ja tulleevat toimittamaan sitä myös meidän pienelle), enoni perhe, mieheni serkun perhe, yksi hyvä ystävä kummiksi. Olisihan nuita sukulaisia muitakin, mutta en todellakaan aio kutsua juhliin ketään, johon ei tule pidettyä mitään yhteyttä.

Siinäpä siis kuulumiset ekan kuukauden kohdalta. Olen ollut vähän laiska bloggaaja, muttei sitä vaan millään ehdi kaikkea tekemään. Lapsen hoito on prioriteetti nro. 1 ja talo ja piha vaativat aika paljon aikaa myös - koko ajan löytyy lisää kaikkea tekemätöntä. Ehkäpä bloggaan sitten sydäntalvella ahkerammin, kun ei tarvitse pihaa myllätä.

Se siis on totta!

Olen aina aiemmin lehdistä/blogeista lukiessani luullut, että kaikki vain suurentelevat erästä asiaa. Kysymyksessä on imetys tai lähinnä siitä kiinnostuneet henkilöt. Olen viimeisen kahden viikon aikana kertonut kenkäkaupan myyjistä ja naapurin ventovieraista kesäasukkaista lähtien lähes kaikille miten meillä sujuu imetys. Mitä se kellekkään kuuluu, tuleeko minun tisseistäni maitoa vai ei? Miten sen asian vain voisi jotenkin ohittaa tai pitää omana tietonaan, varsinkin kun koko ajan joku tällääntyy kysymään "miten imetys onnistuu?",  "annatko pelkkää rintaa?", "miten usein joudut imettämään?"? Minusta tuoreelle äidille on jo tarpeeksi totuttelua siinä, että rinnat eivät ole enää omat, vaan pääsääntöisesti lasta varten olemassa; sitten niistä vouhkataan vielä naapurissakin.

Naapureista puheenollen. Kuulin tänään naapurin sedältä, että meidän tiellämme ei ole lastenvaunuja nähty 50 vuoteen; ainakaan vakituisten asukkaiden. Nythän olemmekin tiemme ainoat vakituiset asukkaat, mutta on tämän tien varren talot joskus olleet kaikki asutettuja. Eipä tällä koko kylällä ole juurikaan nuoria ihmisiä, lapsista puhumattakaan. Täytynee siis itse laittaa sarjatuotanto käyntiin niin saadaan tällekkin kyläpahaselle vähän eloa.

Imetyksestä.

Olen ajautunut ristiriitaiseen tilanteeseen rintaruokinnan suhteen. Alunperinkään tyttösen kanssa ei rintaruokinta lähtenyt ihan niinkuin olisi toivonut ja totesinkin, ettei se ehkä ole meidän konsti ravita tyttöä kokonaan. Rinnasta tuli lähinnä pari-kolme kertaa päivässä nautittava lisämaito ja sosiaalinen hetki. Vielä viikko sitten tyttö malttoi sentään imeä ehkä puolesta tunnista 15 minuuttia. Muutaman päivän sisään on tapahtunut valtava muutos; vaikka miten olisi nälkä, niin tyttö ottaa pari imua ja jää sitten vain jammailemaan tissille - siis ei mitään mielenkiintoa! Aloinkin sitten kurillaan testaamaan rintojeni tuotantoa pumpun kanssa. Toissailtana pumppasin sen jälkeen, kun tyttö oli käynyt viettämässä aikaa tissillä - tulos oli säälittävä alle 5ml molemmista rinnoista yhteensä. Nyt aamulla pumppasin taas ja sain kokoon huimat 20ml. Olenko siis itse ryssinyt viimeisetkin rintamaidontuotantoni sillä, että imetän niin harvoin? Onko mahdollista, että tyttö ei missään vaiheessa ole imenyt rintaa tunteella, kun on tiennyt jo laitokselta lähtien pullomaidon helppuden? Poden huonoa omaatuntoa ja soimaan rintojani ja itseäni. Ihmettelen itsekkin miksi; enhän kokenut imetystä meidän tavaksi, vaan koin sen jokseenkin molempia osapuolia turhauttavana tilanteena. Tuntisinko itseni nyt paremmaksi äidiksi jos olisin vain imettänyt alusta asti ja siten ollut tissittämässä ehkä 20 tuntia vuorokaudesta tuon meidän jammailijan tuntien? Olisiko tässä vaiheessa vain helpoin muuttaa koko rinnalla käynti sosiaaliseksi hetkeksi ja unohtaa se ruokapuoli? Vai annanko pumppaamalla lisäpotkua maidontuotannolle ja alan imettää "niinkuin muutkin kunnon äidit"? Tässäpä pähkinää purtavaksi.

Matkalla mummolaan.

Viikonloppureissulle siis perjantaina. Ensimmäinen reissu kauemmas kotoa lapsen kanssa. Ensimmäinen reissu pois kotoa pidemmäksi aikaa. Miten ihmeessä laholatvainen äiskä voi osata pakata matkaan kaiken tarvittavan? Luultavasti siis pakkaan kaiken ja sitten puoliakaan ei tarvita. Eipä ole ennen juurikaan tarvinnut tällaisia miettiä..

Menemme mummolaan viettämään siskon valmistujaisia ihan perheen kesken. Luvassa siis mitä luultavimmin/ehkäpä grillin kuumennusta, ehkä jopa pari sissua tai olutta, lapsen vaihtoa, rantasaunailua, mummon hössötystä ja papparaisen päivittelyä. Mukava päästä välillä muuallekkin täältä kotoa. Ja mikäs sen parempi ympäristö ekalle reissulle lapsen kanssa kuin mummola.

Vesseli 3vko

Tänään on eka kunnolla kesältä tuoksuva päivä. Lämpimiä päiviä on ollut jo, hieseitäkin, mutta tämä päivä tuoksuu erilaiselta kuin edeltäjänsä. Kesä on tullut. Lämmintäkin riittää, ulkona 28 ja risat varjossa, sisällä saman verran. Ehkä vähän ikävää, mutta en viitsi enempiä valittaa. Lämmin kuuluu kesään, kylmyys talveen, ei sitä tosiasiaa mikään muuta; ei edes valitus. Ollaan siis siinä kelissä, mikä meille annetaan.